Tiistai valkeni sateisena, Mikko raatoi duunia kuin kurja orja ja minä kävin täällä:

Enemmän kuin seura…

Ja jos joku ei paikkaa tunnista, niin kyseessä on legendaaristakin legendaarisemman jalkapallojoukkueen FC Barcelonan kotipesä. Nyt moni ajattelee, että siinä sitä hehkutetaan jotain paikallista hoojiikootta, mutta näinhän asia ei ole. F Barcelona on toiminut pienen Katalonian äänitorvena mm. suurta ja pahaa Francoa vastaan. FC Barcelona ei myöskään osta joukkuetta vaan kasvattaa joukkueen. On uskomattoman hienoa, että nykyisessä läpikaupallistuneessa fudismaailmassa on olemassa seura, joka ajaa pienen kansakunnan asiaa ja kasvattaa maailman parhaan joukkueen, eli Mes Que Un Club –  Enemmän kuin seura!

Noin muuten päivä meni minulla melkein ruuatta, yhdellä juustohampurilaisella, vatsaa parannellessa, eikä oikein parantunut. Illalla kuitenkin rohkaistuin syömään italialaista sapuskaa Don Corleonen kotitalon näköisessä ravintolassa. No en tiedä kannattiko vai ei, mutta aamulla olo oli edelleen ällö ja vaappuva, vatsaa särki ja olo oli heikko. Mutta ei valitus auttanut vaan vaappuen piti lähteä sateisesta Barelonasta etsimään aurinkoa kohti La Mussaradaa Costa Dauradalla, josta löytyi sekä TV-sektori kiivettäväksi…

TV-mastot…

…ja kiipeilysektori.

…että aurinkoa…

Mikko auringossa.

Ville auringossa.

Auringon oton jälkeen kiivettiin. Aloitettiin vitosilla (Alabama’s 5, Gandalf el gris 5+) ja jatkettiin kutosilla (Laia 6a, Atlantida 6a+, Philadelfia 6a+). Mulla ei potku riittänyt kuin vitosten liidaamiseen, voimat alkoi olla aivan finito parin yön vatsataudin jäljiltä, no Mikon perässä hilauduin ylös ne kutosetkin, paitsi viimeisen. Kivilaatu oli ”tuttua” kalkkikiveä, käsille löytyi jos jonkinlaista kahvaa, mutta jalat lipsui vähän liukkaalla pohjalla. Montserratissa oli jo ehtinyt tottua hyvin pitäviin jalkoihin, joskin käsiotteita sai siellä hieman hakea. Pultit oli sijoitettu ihan hyvin, mitä nyt alimmat oli pikkaisen korkealla, mutta sen verran pitää kiipeilijän tietysti pystyä keskittymään, että ekat pari klippiä vetää huolellisesti. Reitit olivat pitkiä, mutta kuitenkin vain yhtä koopeeta. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että osan reittien nimistä oli kirjoitettu kallioon, joten reittien paikallistaminen oli poikkeuksellisen helppoa.

Mikko varmistaa.

Näkyy kauas.

Ylöskin päästiin.

Paikallisväriä kalliolla.

Ainakin reitti löytyy, kun nimi on kirjoitettu kallioon.

La Mussarada on kokonaisuuten erinomainen päiväretki kohde Barcelonasta. Kiivettävää tosin riittää vaikka  kuinka pitkäksi aikaa, joten voi aluelle majoittautua pidemmäksikin aikaa, jos yhden kp:n monipuolinen kalkkikivisportti innostaa.

Tämä oli sitten tämän reissun viimeinen kiipeily. Sääli on jättää näin hienot paikat taas kerran ja palata sisähallikiipeilyn pariin, mutta täällähän nämä mäet ovat ja pysyvät, joten takaisin pääsee aina…

PS. Mikko ei sitten yhdy mun FC Barcelona -hehkutukseen…