Ei sitä tajunnut vielä kisapaikalla suorituksen jälkeen, mutta kotona sohvalla ei tarvinnut kauaa maata ennen kuin uni vei. Nyt on siis nukuttu pariin otteeseen, tankattu ja välpätty kamat, joten tilanne alkaa normalisoitua, mutta eilen illalla olut kädessä suoritusta miettiessä ei oikein tiedä mikä meni hyvin ja mikä ei. Tarkoituksena oli vetää kisareitti hallitun tyylikkäästi aikarajoissa. Voi suoraan todeta ettei ollut edes lähellä ainakaan omalta osalta. Ei silti voi valittaa vaan todeta, että erittäin kova testi ja opettavainen kokemus – loppupeleissä hieno päivä.

Victorinox Spring Adventuren rata oli rankka. Tosin oma kokemus näistä karkeloista on aika rajallinen, mutta muutamaan käytyyn seikkailukisaan verrattuna nyt oltiin aivan eri tasolla. Reitti oli lisäksi aika selkeä ilman kummempaa suunnistamista ja painotti vahvasti kuntopuolta. Esimerkiksi Alhovuori juostiin ihan piruuttaan ylös neljä kertaa. Kostean viileä keli painotti tekniikkaa niin maastossa liikuttaessa kuin myös melonnassa hetkittäisen kovan tuulen muodossa. Voittajan aika 5:41 ja ilmeisesti vain viisi joukkuetta pääsi kuuden ja puolen tunnin limitissä maaliin. Meillä jäi neljä rastia hakematta kun aika tuli täyteen. Gepsi vähän tilttaili kun se tuli uitettua melontaosuudella, mutta matkaa mitattiin yli seitsemänkymmentä kilometriä ja kun suoritus lähentelee seitsemää tuntia, on oma fysiikka kovilla. Jake veti hyväkuntoisen näköisenä koko matkan. Itse huomasi rajallisuutensa varsinkin Alhovuoren nousuissa. Meno vaikutti kuitenkin suht hyvältä melontaan saakka, mutta sen jälkeen kylmää kroppaa ei viimeiselle tunnille saanut oikein toimimaan ja juokseminen oli kuin maratonin viimeisellä kympillä.

Mitä minä sitten opin? Päivän teema selvisi jo ennen ensimmäistä rastia. En tiedä oliko yli-innokkuutta vai vähäisen maastojuoksutuntuman syytä, että taitoin nilkan heti ensimmäisellä maastopätkällä porukan pummatessa ryteikköön. Kun on pitkä historia nilkkojen kanssa, niin luulisi oppivan varomaan, mutta ei se vain niin mene. Oikea jalka oli arka koko loppu matkan ja vaikka ensimmäisessä huollossa siihen puristussiteen vedinkin, niin juoksu ei ollut kivaa tai tehokasta. Varsinkin Alhovuoren alamäet olivat tuskaa. Onneksi jalka on nyt jo parempi eikä tästä pitää lepoa tule: pari päivää side ja ehkä viikon ilman kovaa rasitusta. Toinen kämmi oli hävittää omat kartat pyöräosuudella. Pitäisi olla joku varma paikka mihin ne tunkea. Kolmanneksi melonnassa tuli aivan jäätävän kylmä. Horkasta selvisi kunnolla vasta kisan jälkeen suihkussa. Keli oli viileä, tuulinen ja suurimman osan aikaa tihutti, mutta kun itse sählää muutaman sankollisen vettä kajakin pohjalle, niin vaikea siinä on läpöä pitää yllä. Melonnan jälkeisessä vaihdossa ei sitten pystynyt edes sitomaan kenkiä kun kädet eivät toimineet.

Karkkila yllätti hienosti maastojen osalta. Heti keskustan kupeesta löytyi todella nättejä jokia, jylhiä maisemia komeilta kallioilta ja mäkistä metsämaastoa tuntui riittävän hyvin. Mökkejä alueella on jonkun verran, mutta ei se sentään mikään Jaala ole. Välillä tuli vastaan vaellusreittien viittoja. Täytyy selvitellä minkälaisia reittejä alueella on. Kisajärjestelyt olivat toimivat. Tämän kauden uudet jutut kuten uusi melontakalusto ja ruoka koitoksen jälkeen ovat minusta oikeaan suuntaan.

Seuraava kilpailu kesäkuussa Nummelassa. Vielä lopuksi tunnelmia kisasta (video luonnollisesti pöllitty netistä: www.multisport.fi).

Päivitys 14.5: Lisäsin videon ja tulokset.