Melominen yön yli oli juuri niin komeaa kuin oli ajatellutkin. Tyynellä vedellä kelluessa auringon noustessa ja lampaiden määkiessä oli kyllä niin upeaa että. Toki olihan siinä aika paljon mökkejä joka puolella ja porvarien jahteja, mutta luonto oli silti vahvasti läsnä. Maisema oli täysin tyyni. Vain eri näköiset ja kokoiset linnut toivat välillä liikettä – ja tietysti ne lampaat. Suomen vesistöt ovat upeita paikkoja. En varmaan koskaan ole melonut yhtä tyynessä kelissä, enkä kokenut auringonlaskua, pimeyttä, aamun utua ja auringon voimaa tällä tavalla. Kajakki lipui kevyesti, vaikka Duostar melkoinen amme onkin ja kun ei ollut turhaa kiirettä pystyi rauhassa ihmettelemään rantoja, lintuja ja hyvinkin kattavaa levien kirjoa. Varsinkin aamu jäi hyvin mieleen.

Oltiin tosiaan kisaamassa Endurance Questissä. Silti aikaa kellumiseen jäi kun todettiin homman menevän vähän liian raskaaksi näillä pohjilla. Kisan alku vaikutti itsellä ihan hyvältä, vaikka ennalta oma kunto oli suuri kysymysmerkki. Prologin aikana oli vielä kuuma, mutta yllättävän nopeasti tuli inhimillinen lämpötila eikä alkuinnostuksen jälkeen rasittanut liikaa itseään. Alun karttatehtävä tuli tosin jaettua vähän epätasaisesti kun itse otin käänteisen kartan kanssa liian vähän haettavaa ja Jake hoiti linnan ja pari rankempaa juoksurastia. Sain leputella varmaan puolisen tuntia ja aloitin jo samalla tankkauksen. Pyörärastit otettiin varman päälle ja ensimmäinen melonta oli hyvin suoraviivainen. Kun päästiin taas maalli meno muuttui yllättävän äkkiä. Patjan pumppaaminen oli meidän varustukselta ihan kätösestä, isoin ilma osio oli tyhjä ennen ekaa ylitystä ja uinnit tuli hoidettua sitten räpeltäen tyhjän patjan kanssa. Sitten vaan patja kajakille ja toiselle coast lenkille eikä suunnistus lähtenyt oikein käyntiin. Metsässä oli pimeää ja se vähän yllätti. Ensimmäiselle suunnistusta tarvitsevalle pätkälle ei oikein ollut pläniä ja ihmettelyksihän se meni. Seuraavat rantojen kautta suht turvallisesti kajakeille, mutta vauhti ei pimeydessä ja aika nihkeässä maastossa ollut kummoista. Suunnistus alkoi suoraviivaisesti, ensimmäistä rastia vähän haeskeltiin mäeltä kuten myös kaikkia maastossa olleita rasteja, mutta meidän yösuunistustaustoilla kohtuu menoa. Viimeksi taidettiin vastaavissa olosuhteissa pyöriä sattumanvaraisesti eri järvien rannoilla pimeässä Nuuksiossa. Itsellä ei missään vaiheessa ollut kovin vahva olo. Suunnistuksen lopussa jo väsyttikin ja olin iloinen kun pääsin kajakkiin istumaan. Melonta tuntui helpolta. Silti onnistui taas sähläämään valojen, karttojen, safkan, kompassin ja kaiken mahdollisen kanssa niin paljon, että vetäistiin reilun matkaa yhdeksänkymmentä astetta väärään suuntaan. Kun tajuttiin missä ollaan niin koko homman mielekkyys kyseenalaistui ehkä vähän liiankin helposti kun vielä tajuttiin yhden rastin unohtuneen jonnekin kartan taitteisiin. Melottiin rennosti hakemaan rastit 20 ja 21. Sieltä takaisin tullessa lampaiden aamuaskaria kuunnellessa päätettiin palata kisakeskukseen.

Matka taittui itsellä lokoisasti auringon alkaessa lämmittää mukavasti ja irtokarkkeja syödessä – onneksi tuli otettua mukaan. Päästiin seuraamaan ruotsalaistiimin melontatyöskentelyä ja jotain paikallista hurjapäätä busterin ratissa, mutta muuten rauhalista retkimenoa. Melonnan vaihtoon tullessa tuli jo vähän vaisu olo kun porukka ihmetteli minne me olimme menossa. Sitten vain polkaistiin kylille. Kisakeskuksessa päästiin yllättämään kuntosarjalaiset lähtöä edeltävästä sohlauksesta ja katseltiin heidän lähtö. Sitten suihkun kautta burgerille ja ihmettelemään mitä sitten nyt tekisi kun kaikki muut olivat vielä tuntikaupalla menossa. Oli niin lämminkin ettei meinannut jaksaa olla missään – laiskotti aikalailla. No, sentään kisakeskuksen jumppasalissa oli viileää ja nukuttiin siellä mitä nukutti.

Lopetuspäätös tuntui ehkä vähän kevyeltä, mutta itsellä olisi ollut kyllä melkoista raastoa vetää koko setti. Päätin lopullisesti osallistumisesta vasta viikolla kun käytännössä ollut toipilaana melkein kuukauden päivät eikä rasitus tunnu vielä normaalilta. Jakella taas oli haasteita Joroisten jäljiltä yläselän kanssa melontaa olisi ollut vielä jäljellä varmaan puolet. Ja aikaa oli palanut jo paljon. Toki olisi ollut siisti käydä ulommilla saarilla olleilla suunnistuksilla, mutta ainakin itselle yritettiin perustella päätöstä järkisyillä…niinvarmaanjaniinedelleen.

Seuraavana päivänä sunnuntaina osasi jo vähän suhtautua asiaan kun ei tarvinnut luimistella hölmistyneenä kisakeskuksessa. Sunnuntaina oli parasta aito fyysisestä rasituksesta johtunut väsymys. Se on hieno tunne ja itse on kaivannut sitä pitkän aikaa. Samalla on herännyt älytön palo treenaamiseen. Kroppa alkaa toimia päivä päivältä paremmin. Olen tehnyt nyt hätäisiä lyhyitä juoksulenkkejä ja käynyt salilla pari kertaa venyttelemässä paikkoja auki, mutta viimeistään Norjan reissun jälkeen täytyy alkaa taas suorittamaan kovalla kädellä. En tiedä nouseeko tämä innostus hyvästä väsyneestä olosta, epäonnistumisesta vai vaan parin kuukauden tauosta, mutta motivaatio on ainakin tällä hetkellä kunnossa.

Toinen juttu mitä tässä on miettinyt kisan jälkeen on kaikki se rutiini, mitä kisaamiseen liittyy. Oma suoritus tuntuu monesti sohlaamiselta vaikka kisoissa on käyty jo muutama vuosi. Toki tämä oli ensimmäinen pitkä kisa ja vesielementti oli monella tapaa aika hakusessa, mutta silti asiat pitäisi pystyä pitämään paremmin järjestyksessä. Asioita on paljon ihan syömisestä, kamojen järjestyksestä, uimapatjoista kompassin käyttöön. Muutenkin suunnistaminen on helposti hakusessa heti kun tulee jotain vierasta kuten pimeää tai hieman normi suunnistuskarttaa heikompi kartta. Tietysti näitä asioita pitäisi miettiä tarkemmin muutenkin kuin vain lähtöä edeltävässä paniikissa.