Korkealla Ailefroidessa

Ailefroile on mukava paikka. Plasiria parhaimmillaan. Kun ensin ajaa Vallouisen normi kylien läpi tulee kallion läpi kaiverretulle portille joka johdattaa kulkijan ulkoilijan puuhamaahan. Loput tiestä mutkittelee mäkeä ylös metsän suojissa koskea seuraille. Kun saapuu kylään on tunnelma jotenkin erilainen. Jossain oppaassa sanottiin hyvin ”Canadian flair” ja se sopii minusta aika hyvin. Ei tunnu heti ranskalaiselta. Paikka on pieni. Taloja ei ole montaa, mutta pari kauppaa, kiipeilyliikettä ja majataloa löytyy yhden tien varresta sekä metsän takana niityllä oleva valtava leirintäalue. Kylä on sympaattinen vaikka kyse on matkailusta eikä siellä juuri asuta.

b1
Ailefroiden kyläraitti.

Silti ulkoilijalle mielenkiinnon herättää kaikki ympärillä näkyvä. Laakso on kapea ja sen vierestä nousevat huiput kurottavat neljään tonniin. Kymmenen kp:n reittejä lähtee 10 minuutin kävelyn päästä ja niitä on paljon. Boulderia ja yhtä köyttä pääsee kiipeämään vielä lähempää. Topoja on useita. Silti tämäkin on vain ensi raapaisu. Kun lähtee kulkemaan eteenpäin laaksoja tulee vastaan suurempia seiniä, korkeempia laaksoja, tupia, jäätiköitä ja vielä korkeampia huippuja. Koko Ecrinsin kansallispuisto on saatavilla. Periaatteessa mestoilla olisi voinut olla vaikka koko kesäloman, mutta ei tälläkään kertaa maltettu pysyä yhdessä paikassa kuin jokunen päivä. Ensin pari pitkää reittiä kyliltä ja sitten parin päivän retki Glacier Blancille jossa kiivettiin helpompi reitti vähän korkeammassa ilmanalassa.

Jo monena kesänä on ollut ajatus käydä kiipeämässä korkeammalla ja hakema kokemusta alppitouhuista. Nyt selailtiin Ecrinsin alueen itäistä topoa hartaasti ja yritettiin etsiä tarpeeksi helppoa kohdetta. Topo on ranskaksi ja vielä aika old school, joten asioiden hahmottaminen ei ollut ihan helpointa. Monet komeat paikat kuten Selen laakso osoittautuivat tarkemmalla tutkiskelulla liian rapsakoiksi. Google translator apuna löydettiin jo tutun reitin varrelta pieni huippu. Barre de Ecrinsin suositun polun varrella juuri ennen Glacier Blancia on Cezzannen eteläharjanne, josta erottuu kiipeiltävä oma pikku huippunsa. Reitti on max 4c ja noin viitisen kp:tä, jos kiipeää köydet suunnilleen niin pitkälle kuin pystyy. Vertikaalia noin 180m ja huippu juuri kolmen tonnin alla. Kiipeilty jonkinlaista kivikkoa, släbiä ja lopuksi harjannetta. Alas pääsee helposti yhdellä laskeutumisella ja irtokiviskrämblillä.

b2
Laura ylämäessä. Kamaa riitti

Otettiin tosiaan reissu treenin kannalta ja päätettiin kantaa mukana majoituskamat ja omat ruuat. Lisäksi otettiin varuiksi raudat ja hakut. Kantamista tuli siis paljon ja huomattavasti keveämmälläkin olisi selvinnyt kun melkein vieressä oli Refugio de Glacier Blanc. Käytännössä perus kalliokiipeilypäivän setti olisi ollut tarpeeksi. Nyt näytettiin ranskiksille mallia polulla raahamalla järjettömästi ylipakattuja reppuja. Ensimmäisenä päivänä hikoiltiin kuitenkin ylös parkkiksen 1850:stä telttapaikan 2650:een. Taisi olla se reissun kovin osa, mutta sopivalla vauhdilla ihan ok. Seuraavana päivänä sitten heti aamusta kiipeilyt (lähtö teltalta 8:30) ja laskeuduttiin takaisin kamajemmalle jo yhden maissa. Siitä sitten vielä takaisin autolle ja jopa ajeltiin aika pitkälle Italiaan vielä samana iltana. Eli todella nopea setti.

b3
Meidän topo.

Omat tuntemukset olivat kuten edellisilläkin ylemmillä keikoilla. En usko, että olen itse korkealla mikään varsinainen kone ja samoin en ole koskaan pärjännyt mitenkään ihmeellisesti lämmössä. Tämäkin oli yksi syy miksi valittiin kohde helpoimman kautta.  Ehkä myöhemmin lomalla sitten jotain suurempaa. Ylämäessä ensi alkuun tuntemuksena oli tietysti kuumuus. Ei mitään ongelmaa kun vauhti oli kohtuullinen ja juomista oli mukana. Kahdessa ja puolessa oli lisäksi jonkinmoista tuntemusta pääkivusta, mutta ei ihan varma oliko syynä korkeus vai helle. Tuvalla täydennettiin vedet ja siitä vielä satanen ylös ja teltta pystyyn valmiiseen poteroon. Kulkijoita ei meidän jälkeen näkynyt. Ilta oli komea ja paikka upea. Pienen miinuksen voi antaa eväistä. Oli ajateltu käyttää pois vanhat retkieväät, mutta en tiedä onko tässä länsimaisessa yltäkylläisyydessä tottunut liian hyvään vai mikä kun pussit maistuivat todella rapsakalta. Kyllähän niillä hädässä selviää. Huippu näkyi teltaltakin mukavasti ja kaikki kiipeilyyn liittyvä oli selvää. Yö oli yllättävän lämmin ja meillä oli varustusta liiankin kanssa kun edellisinä öinä oli laaksossakin ollut lähellä nollaa.

b4
Teltta oli komeassa paikassa. Vasemmalla Pelvouxin huippuja ja oikealla Glacier Blancin alareuna.
b5
Huippuja illalla.

Aamulla sitten ylös samaan aikaan kun ensimmäiset vaeltajat nousivat ohi Barren majalle. Laitettiin ylimääräiset kamat kiven koloon ja reitille uskalsi lähteä melkein samalla setillä kuin aiempina päivinä laaksossa. Vähän enemmän vain vaatetta. Aamusta vaivasi pikkaisen kovempi pääkipu ja vaikka joi ei se sen kummemmin auttanut. Lisäksi hengästyi helpommin kuin normaalisti, mutta muuten ei mitään normaalisti poikkeavaa.

Kiipeily oli ensimmäisen kp:n osalta hyvinkin seikkailullista ja myös irtokiveä oli älytön määrä. Ehkä ei menty sitä kaikista kuljetuinta reittiä, koska ylempäinä oli jo siistimpää ja välillä tuli jopa jokunen pultti tai naru vastaan. Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä mistä ei selvittäisi. Irtokivien lisäksi tietysti köysikitkaan täytyy kiinnittää huomiota ja kun vedettiin 55m köysiä välillä aika suoriksi niin myös kuuluvuus meinasi kadota. Keli oli kuitenkin optimi ja kun korkeus pikku hiljaa kohosi avautuivat näkymät entistä komeammiksi Glacier Blancin ylle. Harjanteella meno oli jo ilmavaa ja toppi oli oikea huippu vaikka vasta harjanteen alussa olikin. Kivaa menoa.

b6
Glacier Blanc harjanteelta.
b7
Laura reitillä.
b8
Harjanteella oli jo enemmän ilmaa.
b9
Laura tuulettaa. Takana kiipeilytömpyrä.

Kiipeilyosuus ei reissusta paljoa ottanut, mutta alastulon kivirännien jälkeen oli kuitenkin aamupäivä kulunut. Lounastettiin leiripaikalla ja vaikka juotiin kokoajan, alku reitistä päästiin varjossa ja koko ajan yritti ottaa iisisti, niin silti pääkipu vaivasi. Alas tultiin hyvinkin tehokkaasti ja Ailefroidessa oltiin joskus neljän kieppeillä. Jätski ja limu maistui. Silti päätä pakotti. Oikeastaan koko loppupäivän oli sama humina ja vaikka ajellessa ahtoi sisäänsä mitä tahansa ei olo juuri muuttunut. Luulen kyseessä olleen ehkä vaan pään yli keittäminen kun keli on pohjoisen miehelle todella kuuma.

Joka tapauksessa reissu oli hyvä harjoitus. Nyt tietää taas vähän enemmän. Ja onhan tämä hauskaa.

b10
Ja sitten alas. Parkkis taustalla.

Yksi kommentti artikkeliin ”Korkealla Ailefroidessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s