Turismi

Loman lopuksi oli tarkoitus levätä ja palautella muutama päivä ennen arkeen vaihtamista. Kelien huonontuminen Alpeilla aikaisti suunnitelmaa parilla päivällä ja ehdittiin tutustua Italian kulttuuriin useammassakin paikassa.

Aluksi valittiin kohde puhtaasti kelien perusteella: aurinko kiinnostaa kesäaikaan ja jos vaikka vielä pääsisi kiipeämäänkin. La Spezia on satamakaupunki Ligurian rannikon eteläpäässä. Kaupungin vieressä on Muzzeronen rantakalliot, joka kuvien perusteella tarjosi näyttävää turistikiipeämistä. Tosin kolmeakymppiä lähenevä lämpö ei asettanut suuria odotuksia, mutta jos jotain pientä pääsisi kokoilemaan. La Spezia on siinä mielessä mukava, ettei siellä jää turismin jalkoihin, mutta pääsee helposti veneellä, junalla tai jopa ihan kävellen todella nätteihin kohteisiin. Rannikolla on kuuluisa Cinque Terre, joka koostuu näyttävistä pikku kylistä rantakallioilla. Myös niemen nokassa sijaitseva Porto Venere on käymisen arvoinen paikka. Hyvää ruokaa, viiniä, kahvia, jäätelöä ja helteessä pakollista olutta saa kaikkialta halpaan hintaan.

Löydettiin baarista tullessa massiiviset portaat. Laura toppaamassa viimeistä osuutta.

Se on kyllä jännä miten Italiassa kaikki tuntuu niin pienimuotoiselta. Maatilat, kylät, ravintolat yms. ovat niin paljon enemmän ihmisen kokoisia. Ja ihmisiä on oikeasti joka puolella. Elämän tuntee ihan eri tavalla. Tätä tuli aika nopsasti ikävä tänään Alepan hyllyjen välissä pyöriessä. No, onneksi meillä Suomessa on kylmäketjut kunnossa ja ruoka ei pääse pilaantumaan. Sehän vasta skandaali olisi.
Riomaggiore. Niin nättiä, niin nättiä. Käytiin kolmessa kylässä viidestä. Aikomuksena oli vetäistä koko rannikko kävellen, mutta rantapolku oli ilmeisesti talvikelien jäljiltä korjauksessa.

Muzzeronen rantakalliot ovat aivan La Spezian tuntumassa ja näin helppo yhdistää lomailemiseen. Seinä avautuu suoraan merelle ja näkymät ovat komeat. Ensimmäiset sektorit ovat heti parkiksen vieressä. Meillä ei ollut topoa vaan kokosimme oman version googlen kuvahaulla hotellin aulassa. Kun vielä vähän kyseltiin muilta kiipeilijöiltä alkoi seinät hahmottumaan. Paikka on ihan hyvän kokoinen ja me kävimme vain helpolla keskussektorilla. Mäeltä löytyy myös jyrkempää sankarikiipeämistä ja pari sataa metristä reittiä. Ehdittiin valitettavasti vetämään vain pari lämppäriä ennen sadetta. Oli lasittunutta otetta ja oli älytön määrä muotoa. Varmaan aika perus kaiken kansan kalkkikivikallio. Kiipeilyllisesti ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta lokaatio on turistille helppo ja näyttävä.

Porto Veneren Pyhän Pietarin kirkko. Taustalla Muzzeronen seinää.

Varmaan aika normaalia helppoa kalkkikiveä. Sen mitä nyt ehti kokeilemaan.

Komean paikasta tekee alla kimalteleva meri. Laura on ottanut mallia Villeltä kiipeilykypärämuodissa. Saa nähdä milloin jengi alkaa pitämään kypäriä enemmänkin rennosti takaraivolla.

Varsinainen lepokohde oli jo moneen kertaa listoilla ollut Genova. Sieltä pääsee vielä ajamaan aamusta Milanon kentälle ja haussa oleva rento kulttuurilomailu on helppoa. Genova on jo ihan oikea kaupunki. Turisti huomaa sen jaloissa. Voimat loppuvat pienilläkin turistiretkillä, jos ei tajua istuskella tarpeeksi terasseilla. Olimme varta vasten varanneet hotellin spalla, joten homma pysyi aika hyvin kontrollissa ja nyt tätä kirjoittaessa on hyvillä mielin menossa duuniin. Monesti kun lomat tuntuvat olevan sen verran rankkoja ettei töihin meinaa jaksaa palata. Genovasta voi tärpiksi sanoa kaupungin upeat Unesconkin listoilla olevat palatsit, Museo del Maren ja ruokapaikoista Sohon. Kaiken kaikkiaan hienoissa puitteissa elävä arkinen kaupunki – juuri sellainen paikka mikä itseä puhuttelee.

Turisti leputtaa hotellin katolla. Sohlojen harrastamille luxuskiipeilylomille kuuluu mukaan nyt myös jacuzzit. Kai se täytyy seuraavan kerran Chorrossakin hommata huone altaalla.

Genova on vanha kauppiaiden suurvalta. Historia näkyy ja tuntuu. Nykyään kaupunki on Välimeren toiseksi suurin satama ja arki pyörii sen kaduilla. Harvassa kaupungissa merenkulku on yhtä konkreettisesti esillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s