Mies ja koira

Mies ja koira on perinteinen pari telttailemassa suomalaisissa erämaissa. Perinteisen miehen koira ei ehkä ole ranskanbulldoggi vaan pystykorva, mutta toisaalta perinteinen mies ei myöskään asu Helsingin keskustassa. Eli ajat muuttuvat, mutta perusasiat, mies ja koira, pysyvät.

Me lähdimme Uunon kanssa Evolle testaamaan ensimmäistä kertaa miten telttailu metsässä sujuisi. Lauantai-iltana ajelin Evon metsäoppilaitoksen lähelle parkkiin, Uuno tuhisi normaaliin tapaan etupenkillä ja lähellä määränpäätä katseli kiinnostuneena ikkunasta ulos, kun maisemat oli aivan uudet.
Parkkipaikalta lähdettiin seurailemaan hyvin merkattua Ilves-reittiä. Kävelimme sopivan matkan ja päädyimme mukavan pienen lammeen rantaan, josta löytyi viihtyisä telttapaikka. Minä ryhdyin ihmettelemään miten saisin uuden teltan pystyn ja Uuno ryhtyi tutkimaan ympäristöä. Kun olin saanut sisäteltan levitettyä maahan, Uuno ilmestyi paikalle ja heittäytyi telttakankaan päälle. Häädettyäni Uuno pois ihmettelin, että mikä alkoi haista. Telttakankaasta löytyi outoa haisevaa tahnaa, jonka sain onneksi putsattua mukana olleella tiskirätillä. Ihmettelin hetken, että mitä haiseva tahna oikein oli ja lähdin tutkimaan suuntaa, jossa Uuno oli touhuillut. No sieltähän löytyi suuri mädäntynyt sieni, jonka päällä Uuno oli kierinyt! L
Lopulta teltta saatiin pystyyn ja lähdettiin vielä pienelle iltakävelylle. Uuno nautti suunnattomasti luonnossa liikkumisesta ja säntäili sinne tänne innostuneena! Kävelyn jälkeen menin hakemaan vielä vettä viereisestä purosta vedensuodattimella. Puron yli oli asetettu kaksi leveää lankkua, ikäänkuin pitkospuut. Uuno oli jo aikaisemmin juoksennellut niiden yli edestakaisin. Menin pitkospuille ja heitin suodattimen letkun veteen. No Uuno ryhtyi heti hamuamaan letkua ja molskahti samantien pää edellä puron pohjaan! Ja kun ohut karvainen koira tippuu kylmään puroon viileässä illassa niin kylmähän siinä tulee. Onneksi oli lämmikettä mukana. Käärin Uunon fleece-huopaan, untuvatakkiin ja makuupussiin. Nopeastihan se Uuno myös kuivui ja lämpeni joten kävimme nukkumaan kun iltakin oli jo pimentynyt.
Yö meni mukavasti vaikka aamulla ei ollut kuin +4 astetta, Uuno nukkui omalla makuualustalla huovan ja untuvatakin alla, välillä myös minun makuupussin liepeen alla, koska käytin makuupussia peittona. Aamulla sitten pistimme teltan kasaan ja lähdimme hiljakseen kävelemään takaisin kohti autoa. Mukavan metsäkävelyn jälkeen pääsimme autolle. Uuno ei suinkaan ilahtunut auton näkemisestä vaan ampaisi välittömästi karkuun pois päin autosa minkä pienistä jaloista pääsi. Minun piti heittää reppu selästä ja lähteä perään, kun komennot ei tehonneet mitenkään. Lopulta Uuno joutui autoon ja kotimatkalle, mutta Uuno selkeästi piti retkeilystä ja telttailusta, joten tulemme varmasti jatkamaan retkeilyharrastusta Uunon kanssa!
Uuno näkemys retkestä sekä lyhyt retkivideo löytyy täältä:

Valmiina lähtöön.

Polulla.

Löytyisköhän mädäntyneitä sieniä…

Telttakin saatiin pystytettyä.

Aamulla, ei jaksais nousta…

…mutta ylös sitä kuitenkin piti nousta…

…ja lopulta joutui takaisin autoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s