Ylimenokausi

Tähän aikaan vuodesta kesälajien treenaajat pitävät trendikkäästi sanottuna ylimenokautta. Blogit ovat tätä täynnä. Motivaatiota ei tahdo löytyä, kroppa on niin väsynyt, haetaan elämään syvyyttä ja tarkoitusta muilta osa-alueilta: ollaan perheen kanssa, liikutaan luonnossa, nähdään kuvioita jäätyneissä lätäköissä ja ties mitä.

Mä olen viettänyt kanssa ylimenokautta. Mulla se on tarkoittanut lähinnä paljon duunia ja epäsäännöllistä nukkumista. Mistään levosta tai elämän syvemmästä tarkoituksesta ei ole tietoakaan. Urheiltua tuli fiilis pohjalta ja huomattavasti normaalia vähemmän. Olen tosin tietoisesti säästellyt jalkoja, jotta saan kuitattua kesän viimeisissä koitoksissa tulleen vasemman polven kiputilan – varmaan jotain rasitusperäistä. Kiivettyä on tullut pitkästä aikaa säännöllisesti kun aloitti taas muovikauden. Salilla olen myös käynyt kun on tullut testailua eri mestoja. Niistä voisi kirjoittaa lisää jossain vaiheessa.

Minä pidän syksystä. Kelit ovat oikeasti aika komeita ja se vesisadekin kuuluu siihen settiin. Onhan se hienoa kun välillä tulee taivaan täydeltä (tosin ei ilmeisesti niin hienoa, että olisin jaksanut ottaa sadekuvan).
Nyt takana on parisen viikkoa säännöllisempää liikkumista. Duuni ei enää haittaa liikaa menoa ja untakin on saanut tarpeeksi. Itse asiassa lenkit ovat olleet todella hyviä. Olen käynyt pitkästä aikaa kunnon maastopyörälenkeillä. Se on sääli ettei nykyään tule ajettua enempää. Kun pyörä kulkee ja ajofiilis nostaa päätään, niin ai että se on hieno hetki ja samalla niin nostalginen tunne. Outoa ajatella, että tuotakin on tehnyt jo kaksikymmentä vuotta. Silti se on vaan siistiä. Maastopyörällä liikun ympäri vuoden kaupungilla, töissä, PK-lenkeillä ja valitettavan harvoin maastossa. Voisi yrittää päästä poluille useammin, mutta kaikkea ei vain voi ehtiä.
Myös juoksu tuntuu mukavalta, joka on jo vähän uudempi ja vieraampi juttu. Toisaalta en ole oikeastaan vetänyt mitään normaaleja tylsiä tielenkkejä vaan olen juossut joko Lauran kanssa tai maastossa, jolloin lenkit menee mukavammin. Myös ympäristöt on vaihdelleet Hyvinkään metsistä, keskuspuistoon ja Kantakaupungin rantoihin. Kun Töölöstä lähtee voi valita loppupeleissä aika monenlaisesta reitistä ja varsinkin nyt syksyllä kaupungissa on hieno tunnelma juosta vaikka ehtisi tulla pimeäkin.
Sisäkiipeilyssä ja salilla ei ole tapahtunut vielä ihmeitä. Oikeastaan kummallakin saralla olen laittanut vielä suoritukset tuntumanhakemisen piikkiin, enkä ole edes yrittänyt mitään ihmeellistä. Kiipeilyssä voisi siirtää nyt haettu ylistuntuma liidiin ja salilla alkaa oikeasti vetämään sarjat lujaa.
No, katsotaan. Tästä se taas alkaa, mutta ei turhaa kiirettä.
Olen onnistunut missaamaan kaikki kunnon myrskykelit. Se vimmeinenkin (joku Eino tai vastaava) uutiskynnyksen ylittänyt myräkkä oli loppupeleissä ainakin Helsingissä kevyttä kamaa. Päivä oli oikeastaan todella kaunis vaikka pikkaisen tuulikin. Olisi voinut vaikka melomaan lähteä. Toivottavasti tässä ehtii vielä ennen kunnon talvea tulla joku todellinen sähkötolppien kaataja, jotta pääsisi kunnon myrskylenkille.

2 kommenttia artikkeliin ”Ylimenokausi

  1. Ota joskus nao mukaan ja mene pimeällä Keskupuiston poluille juoksemaan. On muuten hauskaa touhua… Jos valotehoa riittää niin fillarillakin on mukava painella helpompia polkuja pimeässä.

    Tykkää

  2. Mä olen käyttänyt Naoa maastopyöräilyssä. Ostin Petzlin multisport-kypärän talvikäyttöön ja lamppu on ollut siinä kiinni koko ajan. Toimii nätisti polkuajossakin.

    Olen ollut pari kertaa juoksemassa duunin jälkeen Hyvinkäällä ja ne lenkit on olleet aika pimeitä. Hyvä tunnelma. Päässä on ollut joku Petzlin normiledi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s