Uutta gearia

Aloitin viime talvena jääkiipeilyn, ja innostuin lajista sen verran että tälle talvelle piti jo alkaa miettimään omien varusteiden hankintaa. Viime kausi meni  vielä kavereilta varusteita lainaillessa ja uutta ihmetellessä, sillä jääkiipeilyynkin luonnollisesti kuuluu melkoinen määrä lajikohtaista tilpehööriä. Omaan käyttöön sopivien jääkiipeilykenkien valintaa hankaloitti palelemaan taipuvaiset varpaat. Lainailin viime talvena Pirjolta La Sportivan Baruntseja, jotka kyllä ylävuorikäyttöön tarkoitettuina kenkinä ovat erittäin lämpimät mutta eivät kiipeillessä oikein antaneet kunnon tuntumaa jäähän. Lajia aloitellessa ei toki vielä niin haitannut kun tuntumat oli vähän haussa muutenkin, mutta varsinkin loppukaudesta pientä liidiä kokeillessa oli sellainen fiilis että kengät voisivat olla vähän napakammatkin.
Jääkiipeilykenkien saatavuus Suomessa tuntuu olevan yllättävän huono. Ideana oli ensin käydä sovittelemassa eri malleja jotta tietää mikä omaan jalkaan sopii, mutta eipä niitä malleja oikein missään ollut saatavilla. Tilasin lopulta Varuste.netistä La Sportivan Batura Evot, ja niiden saapumista odotellessa kävin sovittelemassa paritkin second hand kengät. Koot eivät ihan osuneet, mutta tulipahan ainakin nähtyä muutamia kenkämalleja ja tutkittua niiden kiinnityssysteemejä.

Kävin myös Varuste.netissä sovittelemassa kaikki mallit joista omaa kokoa hyllystä löytyi. Testailin Scarpan superkevyttä uutuutta (Phantom Ultra) ja olisin vakavasti niitä harkinnutkin kapean lestin takaaman hyvän istuvuuden takia, mutta kengän vuori tuntui ihan jäätävän ohuelta. Uskomattomasta keveydestä täytyy ilmeisesti maksaa, mutta omat kiipeilytaidot eivät ole sitä luokkaa että kevyempi kenkä juuri auttaisi menoa. Jäätyneet varpaat sitä vastoin ihan varmasti sitä häiritsevät. Toinen testikokelas La Sportivan Nepal Evo oli paksumpi ja alkoi tuntumaan omaan jalkaan niin hyvältä että laitoin kengät varaukseen. Ihan hyvä niin, sillä tilaamani Batura Evot eivät koskaan saapuneet. Olivat ilmeisesti loppuneet maahantuojalta jo ennen kuin Etelä-Suomessa ehti kiipeiltävää jäätä edes muodostumaan.

Nepal Evojen oikea kenkä näytillä. Sarekin kivikoissa könyämisestä huolimatta kengät ovat vielä ihmeen uutuutta hohtavassa kunnossa.
Kengissä oli mukana yllättävä lisävaruste, ”Additional tongue”. Läpyskät on tarkoitus kiinnittää kengän etuosaan nauhojen alle, jotta niiden kautta ulos säteilevä lämpö vähenee. Tulevat varmasti käyttöön vielä kun pakkanen kiristyy.
Kenkien huono saatavuus oli kummallista, mutta onneksi jäärautoja taas tuntui olevan hyvinkin tarjollla. Petzlin Lynxit olivat jääneet mieleen viime vuoden Adventure Nightista, ja idea helposti vaihdettavissa olevista kärkipiikeistä tuntui oikein hyvältä. Kavereiden rautoja testaillessa olin todennut että yksipiikkiset raudat toimivat minulla parhaiten, mutta epäilemättä kahdelle kärkipiikillekin on omat käyttökohteensa (vaikkapa släbi-henkiset jääreitit). Joulun alla pari päivää ennen Kolarin junan lähtöä sitten kävin hakemassa uudet varusteet kotiin, ja myös pakkasin ne saman tien sillä etelässä ei jääkiipeilystä vielä auttanut haaveilla.
Petzlin Lynxit, tässä kuvassa kahdella kärkipiikillä. Raudat sekä pysyivät hyvin jalassa että olivat näppärän remmisysteemin ansiosta nopeasti irrotettavissa. Seuraavaksi täytyy testailla yhdellä kärkipiikillä.
Joululoman lopuksi uudet varusteet sitten pääsivät ensitestiin Stora Sjöfalletissa. Ensimmäistä kiipeilypäivää edeltävänä iltana järjesteltiin varusteita ja teroiteltiin hakkuja. Yritin vaihtaa jäärautoihin yksipiikkiset kärkikappaleet, mutta uudenkarheat raudat olivat vielä niin jäykät ettei vaihtopalaa saanut irti edes mukana seuranneen manuaalin voimailuohjeita seuraamalla. Päätin rautojen sijaan taipua itse ja testailla ensin kaksipiikkisen moodin. Hyvinhän se pelasi, varsinkin kun raudat olivat vielä sellaisessa terässä että niiden käsittelyyn olisi välillä tarvittu suojahanskat.

Kengät toimivat oikein hyvin myös, varsinkin sen jälkeen kun laitoin niihin toiselle kiipeilypäiväksi hieman lisäfyllinkiä lämpöpohjallisten muodossa. Varpaat ei palelleet kumpanakaan päivänä, mutta keli oli niin lauha ettei varmaan olisi pahemmin palellut perus lenkkareissakaan. Varuste.netin myyjän antama vinkki kenkien solmimiseen tuli testattua, ja ihme kyllä se tosiaan on niin että jos rusetin solmii päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti niin se pysyy paremmin kiinni. Hyvä näin, sillä säärystimien alla vaivihkaa auenneiden kengännauhojen esiin kaivaminen ja solmiminen on aina kettumaista puuhaa, varsinkin jos sattuu tapahtumaan kesken kiipeilyn.

Lynxin etukiinnityksen vaihto-ohje. Insinöörikin joutui taipumaan manuaalin lukuun, mutta vaihto-operaatioon olisi tarvittu enemmän voimaa kuin järkeä. Harjoitukset jatkuvat, täytyy vaan ensin käydä vähän salilla kasvatttamassa habaa.
Stora Sjöfalletissa ehdin testailemaan uusia varusteita neljän kp:n verran. Mitään hc-testiä ei siis vielä tullut tehtyä paitsi kengille lähestymismarssien osalta, mutta alkuvaikutelmat olivat erittäin hyvät. Omia hakkuja ei vielä tullut hankittua, mutta Ninalta lainaan saadut Petzlin Quarkit toimivat myös oikein hyvin. Nyt sitten vain odotellaan kiipeilyjäitä etelään, jotta pääsisi testailemaan kamoja hieman enemmänkin. Suurempia tavoitteita ei tälle kaudelle uskalla asettaa varsinkin nyt kun aloitus näyttää viivästyvän, mutta liidausta ainakin olisi mukava harjoitella helpommilla reiteillä.

2 kommenttia artikkeliin ”Uutta gearia

  1. Ihan kaikenlaisten ulkoiluun liittyvien kenkien saaminen tuntuu olevan suomalaisille ulkoilukaupoille käsittämättömän vaikeata. Aikoinaan odottelin vaelluskenkiä pari kuukautta huonolla menestyksellä ja viimein tilasin tutuilta Italiasta, tulivat parissa päivässä ja kuriirikustannuskin huomioiden tuli halvemmaksi kuin Suomesta ostettuna olisi tullut.

    Tykkää

  2. Joo, ei se ulkoilukenkien osto ihan helppoa aina ole, varsinkin jos sattuu omaamaan suunnilleen normikokoiset jalat niin koot on varmasti loppu jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Kenkien tilaaminen netistä vaan on hieman haasteellista, ainakaan jos ei tiedä ennalta mikä koko miltäkin valmistajalta sopii omaan jalkaan.. Täytynee ryhtyä toimimaan kuten naiset yleensäkin, eli shoppailla kenkiä ulkomailta 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s