Energia-asiat ovat tällä hetkellä kaikinpuolin ajankohtaisia. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC kertoi juuri hiljattain tylyä tekstiä siitä mitä energiantuotannon päästöjen kanssa pitäisi tehdä lähivuosikymmeninä. Tällä hetkellä noin 85% maailmassa käytetystä energiasta on lähtöisin fossiilisita polttoaineista. Yksi meidän tuntemamme maapallon kohtalon kysymyksistä on se pystymmekö ratkaisemaan energiantuotannon hiilidioksidipäästöongelmat. Eräs hyvä vaihtoehto on huonosta maineestaan huolimatta ydinvoima, joten lähdin Suomen Atomiteknillisen seuran (ATS) excursiolle tutustumaan ydinvoiman tutkimukseen ja tulevaisuuteen. Matkalla vieraillaan mm. PSI:ssä, CERNissä ja ITERissä, joissa tutustutaan sekä nykyistä että tulevaa ydinvoimaa koskevaan tutkimukseen.
Työmatkailua…Schwarzwald…
Mutta heti matkan ensimmäisenä päivä oli ”vapaapäivä”, tosin samalla myös matkan viimeinen vapaapäivä. Vapaapäivällekin oli ohjelmaa, mutta ei niin vakavahenkistä ohjelmaa. Päivä kului bussiajelulla Etelä-Saksan ja Pohjois-Sveitsin rajaseudulla. Matkan aikana tutustuttiin mm. kuuluisaan putoukseen Sveitsin puolella Schaffhausenissa, kotiseutumuseoon Görwihlissä Schwarzwaldissa sekä vielä St. Blasienissa kirkkoon, jonka kupoli on maailman neljänneksi suurin, komea kyläkirkko! Matkan aikana ajeltiin ristiin rastiin pikkuteitä Schwarzwaldin kuuluisassa ”Mustassa metsässä”. Valitettavasti ei päästy itse testaamaan Mustan metsän polkuja, mutta kylien raitit oli kyllä täynnä patikkapolkujen kylttejä, joten joskus olisi hauska tulla ihan omin jaloin kuljeskelemaan Mustan metsän syövereihin…
Meidän ensimmäinen…