Fätti vai ei?

Olen katsellut metsäretkillä vastaan tulevia fat bikeja suurella mielenkiinnolla, hauskan näköisiä pyöriä. Vähänkö olisi hauska painella lumisia peltoja pitkin sellaisella, jos siis olisi lunta… No viime viikonloppuna oli vielä hieman loskaa jäljellä, joten päätin Saukkolan keikalla testata miten Vanha Sotaratsu kulkisi sohjoisella pellolla…

Lähdin pihasta suoraan metsässä kulkevalle pienelle tieuralle loivaan ylämäkeen. Suojaisasaan paikkaan oli kertynyt reiluhkosti lunta, ehkä 15 senttiä, ja lämmenneen kelin takia lumi alkoi olla pehmeää sohjoa. Homma meinasi tökätä heti alkuunsa. Totesin, että eteneminen on pirun raskasta. No kitkuttelin kuitenkin mäen ylös ja pääsin loivaan alamäkeen, homma helpottui heti. Vielä kun pääsin polulta pellolle niin jo alkoi luistaa! Pehmeää hieman sohjoista lunta oli paikasta riippuen 0-15 senttiä, pohjalla jäinen pelto. Uskomattoman hauskaa! Toki raskasta, ei mitään peruskestävyystreeniä, mutta loivasti kumpuilevia peltoja oli hauska ”päästellä”. Alamäissä sai hieman huilata eikä tarvinnut edes pelätä kaatumista. Noin tunnin polkemisen jälkeen olin jo melko puhki. Tehokasta ja hauskaa! 

 

Sotaratsu kulkee hyvin myös lumessa!
    
Sieltä on tultu.
 

Ehdottomasti fat biken hankintasuunnitelma sai lisää potkua, viimeistään ensi talvena asiaa pitää harkita vakavasti…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s