Kardiokesä

Suunnitelmat elää – joskus vähemmän ja joskus enemmän. Ei siinä mitään.

Talvella kesän ideoita ja tavoitteita miettiessä halusi selkeästi jotain erilaista. Jo useana vuonna pääpaino on ollut varsinkin reissuissa kalliokiipeilyssä. Ehkä sen helppouden johdosta. Voi vain mennä kalliolle ja kiivetä. Tietysti isommat seinät ja haastavammat reitit vaativat enemmän suunnittelua, mutta kuitenkin. Jo pari vuotta on ollut ideana yhdistää mukaan enemmän alppinismin puolia ja päästä taas isommillekin vuorille. Se vain ei ole aina onnistunut kelien ja aikataulujen osalta. Urheilupuolella on tehnyt mistä on milloinkin pitänyt. Seikkailukisat ovat olleet perus treenaamisen lisäksi se juttu ja silläkin saralla on ollut ideana ottaa askelia eteenpäin perus viistuntisista johonkin isompaan.

b1
Käytiin Jaken kanssa testaamassa Felttejä. Muutenkin tänä keväänä on tullut ajettua paljon erilaisilla pyörillä.

 

No, mitäs. Ideoitiin Jaken kanssa kesäkuulle kesän iso seikkailukisa. Mielessä oli josko uskaltaisi Red Foxiin tai sitten B pläninä Ursak. Loppukesästä voisi katsoa ehkä jotain fiiliksen mukaan, mutta Jaken triathlon tavoitteet sanelee aika pitkälti aikataulut. Kiipeilyt tulisi sitten tuon kisan jälkeen. Mieluusti Alpeille ja ehkä Norjaan. Googlella ei nyt kauaa mene etsiä itselle haastavan tuntuisia projekteja, vaikka kymmeneksi vuodeksi. Hyvä suunnitelma.

Jotta ei lähdettäisi taas ihan takki auki seikkailemaan, ajateltiin myös treenata kevät säännöllisesti lajitreeniä. Tarkoittaa kunnon juoksu ja pyöräilymääriä sekä tarkempaa lajitreeniä kuten suunnistusta, melontaa ja kaikkea välppäämistä siinä ympärillä. Core kerran viikkoon ja säännölliset venyttelyt, niin vanhakin mies pysyy treenikauden kunnossa. Sitten lisäksi pari pienempää kisaa kauden alkuun. Kiipeilyä tekisi ehkä hieman vähemmän, mutta jos vain keliä riittää, niin kyllä siinäkin pääsee kuosiin varsinkin kun Ranskassakin oltaisiin lähes kolme viikkoa.

 

b2
Kaikki johtaa vuoteen 2009. Silloinkin tuli lepuuteltua. Ei kuitenkaan riittänyt. Itse asiassa hassua ajatella etten ole koskaan kiivennyt ehjällä ranteella.

 

Ranskan ”treenileirillä” pääsiäisen aikoihin homma pelasi oikein kivasti ja ennen kaikkea itse nautiskeli treenaamisesta. Pyörä alkoi liikkumaan ja jopa juoksu oli siedettävän tuntuista. Kiipeilyssä nyt otti turpiin kaikelta vaikemmalta mitä yritti. Siis tässä vaikemmalla tarkoitetaan ihan normi 6b settiä, mutta joka tapauksessa sen kanssa ei ollut mikään kiire. Reissun viimeisenä kiipeilypäivänä satutin ranteen, mutta kotiin palatessa treeni maistui edelleen mitä parhaiten ja pääsi aloittamaan suunnistuskaudenkin. Takaiskuna ranne ei oikein kestänyt kiipeilyä ja maastopyöränkin runko meni vaihtoon. No, kiipeilin muka varovasti ja ostin runkoa odotellessa cyclon. Homma jatkui.

Juoksin muutamia itselle pitkiä lenkkejä ja jalat kesti mukavasti. Käytiin turaamassa Springissä suunnistus ja tunkkasin cycloa umpimetsässä. Jos ei muuta niin opittiin siitä ja jollain tavalla ehkä saatiin itseluottamusta. Päätettiin kisan jälkeen Ursakin olevan meille sopiva tavoite. Sain lopulta maastopyöränkin takaisin. Melontaakin pääsi pariin kertaan kokeilemaan.

Ranne oli vain edelleen kipeä niin kiipeillessä kuin joissakin arkiaskareissa, mutta erityisesti maastopyöräillessä iskut olivat todella nihkeitä. Lopulta reilun kuukauden jälkeen ajattelin, että ehkä tässä täytyy käydä lekurissa. Ihan vain varuiksi ja kysellä miten tilannetta voisi edistää. Selitin lekurille tilanteen ja sain lapun röntgeniin. Takaisin tullessani lekuri aloitti: No, löytyihän sieltä kaikenlaista. Ranteessa on joku tuore pikkumurtumakin, mutta se pihvi on veneluu joka ei ole koskaan parantunut edellisistä jo vuosia sitten tapahtuneesta haaverista. Se on kahdessa osassa ja jotta homma ei lähtisi niin sanotusti lapasesta, täytyisi ranne leikata. Kuulemma helppo rutiinijuttu. Vähän luulta lonkasta, sipastaan se veneluun paloihin ja koko hässäkkä ruuvilla kasaan. Viikon päästä saa hikoilla, kuukauden päästä kevyttä tekemistä kädellä ja parin kuukauden jälkeen voisi olla taas soiva peli.

Periaatteessa Ursakissa voisi käydä ja mennä operaatioon vasta sen jälkeen, mutta maastopyöräily käsituen kanssa on todella nihkeää ja operaation siirtäminen kuukaudella lykkäisi vain oikeasti kuntoon pääsyä. Se siis kesän isosta seikkailukisasta ja toisaalta kyllä aika pitkälti kesän maastopyöräilyistä ja kiipeilyistä. Kuten todettua, suunnitelmat elää…

 

b3
Ei sattuneista syistä ole kuvia kardiosta. Täytyy käyttää kuvia viljapelloista. Näitä katsellaan varmasti vielä tänä kesänä. Nyt takana on tonni pyörällä. Paljon lisää tulossa.

 

Olen tässä mietiskellyt mikä olisi uusi suunnitelma tälle vuodelle? Vai uskaltaako sellaista ideoida kun ei vielä tiedä parantumisesta kovin paljoa? Nyt on kipsi kädessä, lonkka on yllättävän kipeä eikä tässä ihan niihin kirurgin ensimmäisen visiitin parantumisaikoihin taideta päästä. Kunhan edes tulikuuman kipsin saisi irti. Ehkä helpointa mennä iisisti alkukesä ja viettää kerrankin jo sovittu juhannusloma ihan vain lomana. Katsoo sitten sen jälkeen jotain. Ei tuo nyt tietysti ihan riitä. Jotain täytyy kuitenkin tehdä ja olisi niin mukava olla joku tähtäin.

Mitä tahansa tässä keksiikään, niin näyttäisi vahvasti tulevan kardiokesä. Ensimmäisenä pääsee varmaan juoksemaan, suunnistamaan ja sitten ehkä pyöräilemään tasamaalle. Niillä mennään mitä pystyy. Motivaatiota olisi ihan hullusti treenata ja tehdä juttuja. Täytyy vain pitää käden parantelun puolesta maltia ettei tee mitään typerää, mutta aika satavarmasti vaikka juoksen koko kesän muun puutteessa. Ja se on paljon se.

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Kardiokesä

  1. Vammat on aina ärsyttäviä, mutta ehkä loppujen lopuksi jopa positiivinen juttu, että on pakko tehdä asioita vähän eri näkökulmasta. Saa ehkä uusia virikkeitä vanhoikin juttuihin tai vaikka kuntoa niille pitkille seinille…kyllä se siitä…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s