Pyöräilyteitä

Olen päässyt taas pyöräilemään ja yllättynyt iloisesti kaupungilla liikkuessa. Helsingissä on puhaltanut uudet tuulet pyöräilyn osalta jo muutaman vuoden ja nyt se alkaa näkymään kadulla yhä useammassa paikassa. Toki Baana ja vaikka pyörätasku ovat jo vanhoja juttuja, mutta muutos näkyy yhä laajemmin ja baanaverkko leviää pitkin kaupunkia. Paljon on tietysti vielä tehtävää eikä kaikki uudet ratkaisut kerää pelkkää kiitosta, mutta onhan muutos suuri.

Oma työmatkani on muutoksen alla pala palalta. Pasilaa myllätään ja uudet leveät pyöräkaistat ovat tulossa. Samoin Ruskeasuo ja Pikku Huopalahti ovat työn alla. Munkan alikulku ja ennen kaikkea Koneen vanha pääkonttorin ali kulkeva pyöräilyn runkoreitti on jo laitettu kuntoon (kansikuva). Muutokset nopeuttavat matkaa ja ennen kaikkea parantavat turvallisuutta olennaisesti. Lisäksi täytyy mainita Helsinginkadun loistavat uudet pyöräkaistat. Aika paljon tapahtuu parhaillaan.

Ongelmapaikkoja jää silti useaan kohtaan odottamaan tulevia työmaita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s