Samaan aikaan kun maanviljelijät ja kotipuutarhurit tanssivat epätoivoisia sadetanssejaan, kiipeilijät hykertelivät mankkaisia käsiään. Ihan paras huhti-, touko- ja kesäkuu lähettäjämuistiin.
Lähikallioita ja hieman kauempiakin tuli kiivettyä melko ahkerasti. Ulkometrejä kertyi varmaan kevään ja alkukesän aikana yhtä paljon kuin keskivertokesinä yhteensä. Ihan kaikilta sessioilta ei tullut otettua kuvia, kun keskityttiin vain kiipeilyyn. Alla ei siis ole ihan täydellinen lista kaikista kevään kiipeilyistä.
14.4. avattiin ulkokausi Jaanankalliolla 14.4. Maassa oli vielä vähän lunta ja jäätä, mutta auringon lämmittämällä seinällä pystyi kiipeämään lyhythihaisissa.
18.4. Solvallassa oli vähän vilakampaa, mutta kitkat kohdillaan.
20.4. Nalkkilan släbillä:
6.5. Suunnattiin alkukauden hyvän mielen kalliolle eli Reventeelle. Tällä kertaa päästiin kiipeämään Klassikkoainesta -sektorille, joka on muutamana viime kesänä jäänyt väliin rajoitusten takia. Erityisen hyvä mieli tuli kun liidasin ”vahingossa” elämäni ensimmäisen 6b:n ulkona. Luulin sen olevan 6a, mutta tarkempi topon tutkailu myöhemmin paljasti greidin.
19.5. ahkeroitiin Kauhalan putsaustalkoissa. Puhdasta tuli:
20.5. eli heti seuraavana päivänä käytiin testaamassa putsattuja reittejä:
27.5. Tutustuttiin suhteellisen uusiin kohteisiin eli Hyvinkään Vähäkallioon ja Kiiskilampeen. Erityisesti Kiiskilammen reitit ovat lähestymisen arvoisia. Kiiskilammella kannattaa varata aikaa myös uimiseen ja laavuiluun lammen pohjoispäässä.
29.5. kiipeiltiin jälleen Kauhalassa. Pitäähän Baby stepsiä ainakin kerran kesässä projektoida. Ei mennyt vieläkään.
Kesäkuun alkuun oli sovittu Sohlojen Suuri Kustaviviikonloppu. Se kutistui lopulta kahden osallistujan kiipeilyihin, mutta laatuhan korvaa määrän. Sunnuntaina saatiin hieman täydennystä Hopiavuoren Henriikasta.
8.6. perjantaina lähdettiin ajoissa töistä, jotta ehdittiin Talouskaupan munkkien kautta Hooperinvuoreen.
9.6. lauantaina tutustuttiin Ruuhivuoreen. Päivän päätteeksi käytiin kapuamassa Hopiavuoren klassikot – Ensimmäinen pioneeri ja Lastenhuoneen avaimet.
10.6. sunnuntaina kiivettiin vielä Pärkänvuoressa ennen kotiin lähtöä.
Näillä pohjilla olikin hyvä suunnistaa Lofooteille, josta sitten todennäköisesti tulee lisää tarinaa.