Talvikiipeily on hapokasta. Varsinkin ilman jäätä. Ja erityisesti ilman tuntumaa. Oli kuitenkin todella mukava viettää päivä talviluonnossa ulkoillen. Talvella kaikki on raskasta eikä drytoolissa ole juuri näillä pohjilla järkeä, mutta onhan se hauskaa.

Kaivoin perjantaina kellarista pölyisen laatikon jossa on ollut pari viimeistä vuotta talvikiipeilykamat. Raudat alkaa olla aika done jo olivat todella tylsässä kunnossa. Hyvä kun pysyivät jalassa. Toiset hakut olivat jopa terässä. Pakkasin tavarat reppuun ja lauantai aamulla ihmeteltiin kaunista talvista maalaismaisemaa Mäntsälässä Aittakalliolle ajettaessa. Kunnon talvipäivä ja aitoa puhdasta pakkaslunta.
Itse kiipeily oli niin karseaa kuin kahden vuoden tauon jälkeen drytool voi olla. Kiivettiin yksi kolmonen ja neljä nelosta. Tietysti pääasiassa ylistellen. Viimeisen reitin lopussa ei oikein pystynyt puristamaan hakuista saati lyömään niitä turpeeseen.
