Kausi vaihtuu

Kausi vaihtuu – viikonlopun jälkeen on sellainen olo. Ehkä jos olisi erityisen komittoitunut jääkiipeilijä, voisi etelässäkin vetää vielä viikon pari ainakin jonkin näköistä mixtaa. Tai jos jaksaisi vähän reissata pohjoisemmaksi. No, minä en ole komittoitunut. Olen etukäteen ajatellut panostaa kevään duunin tekemiseen ja yrittää jättää kaiken ylimääräinen säätäminen pois. Katsotaan sitten taas kesällä, ensi talvena tai joskus.
Nämä kaverit ovat sitoutuneita.
Joka tapauksessa Valkealassa oli vahvasti kevättä ilmassa. Lähes yhtä paljon kuin kosteutta. Jää oli vielä kunnossa ja kiivettävää on paljon, mutta ei siinä ole samaa tuntua kuin pakkaskeleillä. Kaikki on märkää ja jää liian pehmeää. Takaisin ajaessa alkoi sataa vettä. Ei tuntunut normaalilta. Haikea fiilis: olisi pitänyt kiivetä enemmän, hiihtää enemmän ja yksinkertaisesti vain viettää aikaa enemmän talvisessa luonnossa. Nyt se on taas ohi ja seuraavasta kerrasta ei täällä etelärannikolla ole varmuutta.
Asioista pitää hakea positiivisia ja saa niitä irti tästäkin jutusta. Nyt pystyy alkamaan kiipeämään seinällä ja kohta myös kalliolla. Jääkiipeilyn takia kädet ovat olleet niin lukossa, ettei seinällä ole paljoa pystynyt tekemään. Salmisaaressa on monesti perusvitoset aiheuttaneet melkoista kipinöintiä eikä mitään kovempaa kamaa ole edes jaksanut yrittää.
Kädet pumpissa heti aamusta.
Kyynärvarret ovat olleet aivan käsittämättömän kovilla. Jääkiipeilyyn tietysti kuuluu kunnon pumppi, mutta yhden reissun jälkeen käsiä saa palautella useamman päivän. Duunissa hiirikäsi huutaa hoosiannaa ja välillä on pitänyt vaihtaa hiiri vasemmalle puolelle jotta on pystynyt jatkamaan. Ehkä sitä on vaan liian naru kaveri kun ei tässä ole syynä edes mitkään eeppiset kiipeilyt vaan ihan normi yläköysittelyt. Täytyy vaan nöyrästi valmistautua ensi kauteen hieman paremmin. Totesin jo seinäkiipeilyä aloittaessa ettei kestävyysurheilutaustasta näissä lajeissa ole paljoa apua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s