Jäällä

Jääkiipeilykausi on hyvässä käynnissä. Oikeastaan kelejä ei tullut juuri missattua edes reissujen takia kun etelän talvi tuli niin myöhään. Sessioita alkaa olla kohta takana kymmenen. Se on itse asiassa aika paljon kun huomioi jääkiipeilykokemyksen. Omat kamat tuli tuli ostettua vasta vuosi sitten ja lajin luonteesta johtuen ei nousumetrejä paljoa ole. Viime talvena taisin vetäistä yhden liidin ja nyt sitä kokemusta yrittää kartuttaa. Homma tuntuu toimivan ainakin etelän perusputouksilla.
Talviretkeily on nastaa ja kiipeilyreissuilla pääsee hyvin fiiliksiin. Jotenkin talvinen metsä irrottaa kesäistä paremmin normi arjesta. Siinä on jotain erityisen rauhallista.
Sävyjä riittää (kuva: Martti Ala-Rantala)
Ihmeellisin asia on lajin kovuus. En tiedä mikä siinä on kun viettää päivän jäällä ja kädet ovat jälkeenpäin palasina. Ei niitä nousuja meidän tahdilla nyt niin valtavasti tule ja on se kumma ettei muut lajit aiheuta samanlaisia lukkoja käsiin. Tosin sisällä tulee kiivettyä, salilla käytyä ja kun tekee vielä niin terveellistä päätetyötä, täytyisi kädet osata palautella hyvin. Tai sitten sitä on vain liian vanha tähän kaikkeen.
Joskus tulee nekkuun ihan oikeasti (kuva: Martti Ala-Rantala)

Jotenkin jääkiipeilyssä korostuu tarve johonkin suurempaan. Kalliolla tai jopa sisällä on ihan hauska vääntää melkein minkä tasoista reittiä tahansa. Jopa caveilla jaksaa hinkata jotain parin muuvin ongelmaa. Kai se reitin tarjoama haaste koukuttaa. Perus jääputous on jäätä ja ei se siitä paljoa muutu. Sitä hinkkaa nyt treenimielessä, mutta jotenkin koko ajan on mielessä, että mitä tämän jälkeen? Jotain kertoo se, että edellisellä viikolla oli ihan kiva kahlata lumessa ylös loivempia reittejä. Kun ei ollut perusjäätä vaan jotain erilaista ja uutta, vaikka hommassa ei periaatteessa mitään järkeä ollutkaan. Samoin edes pari muuvia kalliolla jään väliin tekee homman huomattavasti mielenkiintoisemmaksi.

No, eihän tuossa pitäisi sitten olla mitään ongelmaa? Alkaa vaan kiipeämään jotain erilaista oli se sitten jännää jäätä, mixtaa tai mitä ikinä. Ongelma on vain siinä, että talvikiipeilyssä menee helposti paskat housuun. Itsellä se korostuu armottoman nopeasti kun kokemusta ei paljoa vielä ole. Jotenkin sitä vaan epäilee itseä ja viimeistään roikkuessa löyhässä jääsotkussa heiluvista hakuista tietää että olisi pitänyt epäillä. Jotain pientä kalliopätkää on tullut kokeiltua, mutta on siinä vielä tekemistä ettei homma ole ihan perus yläköysittelyä.
Toinen ei niin pieni ongelma on ajan riittäminen. Talviretkeilyyn menee aikaa. On kaiken näköistä säätämistä. Paikat on hakusessa ja topojahan ei ole. Hakatut perus putoukset löytää helposti, mutta se kivempi setti on haasteellisempaa. Ja kun haluaisi harrastaa samaan aikaan vaikka mitä muita lajeja ja arkikin pitäisi hoitaa. Sen olen joka tapauksessa päättänyt, että suuremmat jäät saavat odottaa ensi talveen. Treenaillaan rauhassa tämä kausi ja tehdään pohjia.
Angelniemessä oltiin suuremmalla porukalla. Pirjon kanssa on jo kierretty enemmän, mutta Jake veti sen perinteisen joka vuotuisen session ja Jukka oli ottamassa tuntumaa uuteen lajiin. Leppoisa päivä.
Pirjo pitää hauskaa.
Jukka vetää muuveja.
Jake painaa menemään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s