Tarkoituksena oli ajaa maastopyörillä kuuden yön lenkki Norjan Finmarkissa. Auto jätettäisiin Kautokeinoon ja sieltä reitti noudattelisi Finmark Offroad kisan reittejä. Kaksi kaveria, maastopyörät ja kevyt varustus selässä. Ajankohta olisi juhannusta edeltävä viikko. Speksit ihan hyvään reissuun, mutta aina homma ei mene niin kuin päiväunissa. Sanotaan vielä taustoista sen verran, että johtuen pääosin duunikiireistä jäi valmistelut aika viime tippaan ja esimerkiksi kartat tulostettiin Norjan karttapalvelusta lähtöpäivänä. Noin suurin piirtein. Kama katsottiin edellisten reissujen listojen pohjalta ja safkat ostettiin ilman sen suurempaa listaamista. Kelit taustoitettiin muutamalla nettikameralla ja pohjoiseen ajaessa tarkistettiin tiedotukset kännystä. Eli ilmassa oli sellaista pientä takki auki meininkiä.

Teltassa tunturijärven rannalla toista päivää sateen ja tuulen sekamelskaa kuunnellessa tiesi, että nyt oli tullut haukattua liian suuri pala. Keli oli kova: näkyvyys heikko, vettä ja tuulta riitti eikä lämpötila kovin korkealle voinut nousta. Olimme käyneet kääntymässä ylempänä tunturissa olleen kosken rannalla, jossa ei enää riittänyt pokkaa lähteä eteenpäin ja hyvä näin. Keli oli kova. Tuulen ja veden yhdistelmä viilensi kropan nopeasti, lunta oli vielä paljon ja näkyvyys ei ollut kummoinen. Fiksumpi kaveri olisi toki tajunnut tämän jo aikaisemmin tutkimalla reittikarttaa ja sääennustetta: polku nousee lopussa ennen laskettelua Norjan vuonoihin lähelle tuhatta metriä, kesä tunturissa ei ollut vielä alkanut ja lupasihan se ennustuskin neljä päivää putkeen vettä taivaalta.

Ajo alkoi nätissä postikorttikelissä. Ensimmäisenä iltana ajettiin yötä vasten yöttömän yön hengessä. Toinenkin päivä meni kivassa kelissä mitä nyt pilveä alkoi vähän puskemaan. Ajo kuitenkin sujui ja Kalottireitin osuus oli ollut hauskaa totuttelua hommaan ja parin reitin hakemisen kanssa päästiin Raijärvelle. Ensimmäinen osuus oli ollut hidas lähinnä juuri parista eksymisestä. Kolmantena päivänä ajettiin sitten jo heikkenevässä kelissä pitkälle tunturiin. Matkalla oli komeita laaksoja, joiden järvet olivat jäässä ja lunta oli paikoitellen paljon. Nousut olivat kovia kun polku ja maasto oli monesta paikkaa kevään sulamisvesien myötä todella märkää. Nousuissa mönkijäura oli normaalisti puro. Eteneminen oli vielä ihan ok. Ajateltiin ettei tämä tästä enää pahemmaksi tule vaan kohta helpottaa. Neljännen päivän aamuna herättiin pilvessä, vettä tuli ja pohjoisesta oli noussut kova tuuli. Nopean yrityksen jälkeen oli hyvin selvää ettei pystytty jatkamaan. Jälkikäteen reitin kartalta tarkemmin katsoessa voi sanoa, että edessä olisi ollut luultavasti eeppistä lumessa kahlaamista täydessä pilvessä. Olisi se ollut tähän vuodenaikaankin tunkattavissa paremmassa kelissä, mutta ajamiseksi sitä ei olisi voinut sanoa.

Noh, ei siinä mitään. Palattiin vanhaan leiripaikkaan ja laitettiin teltta pystyyn ja aloiteltiin parempien kelien odottelu. Tässä vaiheessa super pieni teltta tuli testattua ihan riittävällä tasolla niin ajanvieton että kelien osalta. Hurjempiin paikkoihin vehkeellä ei uskalla lähteä, mutta pelasi kuitenkin nyt ok eikä pää kilahtanut teltassa pari päivän makaamiseen. Seuraavana päivänä keli oli vielä mitä oli eikä takaisin juuri päästy vesisateen ja tuulien takia eli lisää teltassa makaamista, mutta seuraavana sitten rullailtiin myötäisessä Kautokeinoon ja poronkäristykset pöytään. Olo oli aika lyöty. Itsellä vaivaa olivat lähinnä vesisateessa kastellut kengät ja selän makuuhaavat. Ajot jäivät vähiin suunnitellusta, mutta kokemuksia tuli kyllä roppakaupalla. Normaalisti pyöräreissut ovat olleet kuitenkin jotain muuta kuin elementtejä vastaan taistelua.

Mitä kokemuksista sitten jää jaettavaksi? Kun lähtee tunturiin voisi kunnioittaa edes pikkaisen enemmän sääennustuksia ja kevään etenemistä. Nyt oltiin liikkeellä liian aikaisin liian huonossa kelissä. Toiseksi reitti olisi pitänyt kartoittaa paremmin. Normaalisti se on ihan kivaa puuhaa, mutta nyt ei kyennyt muista kiireistä johtuen. Lähtö oli hätäinen.

Varusteista yksi käsittämätön asia on Shimanon maastokengät. Ne ovat Gore-Texiä, mutta ovat helppo kastella sadekelillä kun ne imevät kaiken mahdollisen sisään suuaukosta. Olen aina tehnyt fillarireissut alkukesästä, jolloin normaaleilla ajokengillä ei ole asiaa maastoon. Jalat pitää pystyä pitämään kuivana. Nyt se ei vaan onnistunut osin oman hölmöyden takia kun ei tajuttu lopettaa ajamista tarpeeksi ajoissa sateessa, mutta toisaalta kenkiin kaipaisi lisää suojaa mahdollistamaan tällainen kovempi setti. Joka tapauksessa joku systeemi niihin pitäisi keksiä. Kokeilisiko seuraavaksi La Sportivan mini-säärystimiä?

Reitti Kautokeinosta Jäämerelle on upea. Se on vaativa ja raskas, mutta itse haluan ehdottomasti ajaa sen jossain vaiheessa. Kalottireitti Raisjärveä ennen on mönkijäuraa tai polkua. Kunhan on tarkkana opasmerkkien kanssa, niin on laadukasta joskin ajoittain raskasta ajoa. Polku on välillä hailakka ja me eksyttiin siitä kolme kertaa, joten reittimerkkien kanssa täytyy olla tarkkana eikä lähteä seurailemaan mönkkäriuria aina kun siihen on mahdollisuus. Me tosiaan aloitettiin ajaminen vasta kymmenen kilometrin maantiesiirtymän jälkeen Cunovuohppin tuvan paikkeilta. Ilmeisesti sen alkupätkänkin olisi päässyt maastoa pitkin ainakin viittojen mukaan.

Raisjärveltä eteenpäin reitti on taas eri vahvuuksista mönkijäuraa. Ensimmäinen nousu kaivokselle on tietä, sitten vuorossa alavampaa tunturia leveää lähes hiekkatien tasoista reittiä pitkin ja lopuksi tunturilaaksojen sarja heikompaa uraa siihen asti mihin päästiin. Tunturialueella nousut ovat kovia ja ura välillä kivikkoinen, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen.  Aivan loppu kilometreistä ei tosiaan ole tietoa, mutta silloin noustaan yli yhdeksään sataan ja luulisi saapumisen vuonolle olevan hienommasta päästä. Reitin jatkosta Altaan ja sieltä Finnmarkin muille poluille ei ole sen kummempaa tietoa kuin mitä kartoista näkee. Joku vaellusreitti siellä menee. Itselle ainakin Finnmarkkiin jäi reilusti ajettavaa tuleville vuosille.

Hieno reissu.