Svolvaergeita

Ensimmäinen kiipeilypäivä oli varsin leppoisaa sunnuntai-kiipeilyä rantakallioilla, joten seuraavaksi päiväksi oli jo haettava hieman haastavampaa menoa. Kohteeksi valikoitui Svolvaergeita (= Pukinsarvi), varsin kuuluisa Svolvaerin kylän yläpuolelle kohoava vuorenhuippu, jonka yläosan kivipaadelta toiselle on aikanaan tehty ilmavia hyppyjä. Samaista vuorta katselin ihaillen jo nuorempana vanhempien kanssa Lofootteja kiertäessä, silloin tosin koko kiipeilyharrastus oli minulle vielä melko tuntematonta touhua.
Päivän kiipeilykohde näkyy lipusta oikealla
Aamutoimien jälkeen lähes lokaalit oppaamme Mikko ja Ville johtivat joukkoa ensin hiostavalle ylämäkitreenille kiipeilyreitin alkupisteeseen. Kiipeilykamojen välppäyksen jälkeen Jake ja Mikko starttasivat ensimmäisessä, Laura ja Ville toisessa köysistössä. Ensimmäinen osuus oli ehkä hieman arvottua greidiä haastavampi, ja Lauran olemattoman liidaustaustan takia eka kp meni hieman aiottua jännemmäksi. Ständille kuitenkin päästiin, mutta sekin oli melkoisen ilmavassa paikassa ja vielä kammottavan kauniisti Svolvaerin hautausmaalle avautuvalla näkymällä varustettu, joten Villen saapuessa ankkurille oli vastassa melkoisen pelokas kiipeilykaveri. Alpen-patukkaa poskeen ja hetki leppoisaa oleskelua  ständillä kuitenkin auttoivat sen verran, ettei alas sentään tarvinnut lähteä.
Alpen-patukkaa poskeen..
..ja taas oli ständillä jokseenkin mukavaa olla
Seuraavat kp:t edettiin Villen liidillä varsin mallikkaasti aina neljännelle köydenpituudelle asti. Siihen reipas eteneminen sitten tyssäsi, kun Mikon camu saatiin jammattua niin tehokkaasti kallion halkemaan ettei sitä puolen tunnin askartelun jälkeenkään irti saatu. Loppu olikin sitten eeppistä hidastelua, kun Villen saapuessa toppiin oli paikalle jo ennättänyt pariskunta joille laskeutuminen tuntui olevan kaikkea muuta kuin tuttua puuhaa. Puolentoista tunnin puuhastelun jälkeen alas kuitenkin selviytyivät, ja Laura pääsi vihdoin jatkamaan viimeiselle kp:lle Villen siirryttyä huipun ankkuripisteelle.
Perinteikäs ständille könyämis-kuva
Ville poseeraa, ”kello”kin näkyy

Pitkän vuorenseinämällä istuskelun jälkeen loppumatka sujuikin nopeasti ilman mitään jännäilyjä, ja pakolliset poseerauskuvat huipultakin saatiin räpsittyä. Sitten vaan alas, ja selittelemään Jaken ja Mikon jo tunteja sitten laskeutuneelle köysistölle mikä ihme siellä oikein kesti.

Huipulle pääsyä odotellessa oli hyvin aikaa kuvailla
Ville varmistaa viimeisellä ankkurilla
Lopuksi vielä marssittiin jo aamupäivällä tutuksi tullutta ylämäkeä toiseen suuntaan, ja sitten tyylikkäästi vielä hieman polulta eksyttyämme jonkun puutarhan ja autokatoksen läpi parkkikselle. Nopeimmat ehtivät vielä käydä peseytymässä ojassa ennen kuin suuntasimme jo tutuksi tulleeseen Anker Bryggen pubiin juomaan hermoja rauhoittavat oluet ja seuraamaan Italia-Englanti peliä.
Toinen kotimme Anker Brygge iltavalossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s