Jokainen kunnon outdoor-blogisti myös testaa. Koska meidän kiipeilytaidoilla ei kannata hirveästi kiipeilykamatestauksia tehdä, niin testataan sitten jotain muuta. Testi on ehkä täysin älytön, mutta onpa nyt testattu se, että kannattaako FiveFingereillä lähteä juoksentelemaan lumelle.
Aluperäinen ajatus tälle päivälle oli lähteä käveleksimään Nuuksioon lumikengillä, mutta päivälle siunaantuikin niin paljon muuta ohjelmaa, että lumikenkäilyt talvisessa metsässä jäi haaveeksi ja päivän saldoksi jäi reilun puolen tunnin saunalenkki juosten. Periaatteessa en edes juokse talvella, mutta nyt kun on tullut lupailtua sinne ja tänne erinäisiä juoksuaktiviteetteja ensi kesälle niin päätin joustaa periaatteista, etenkin kun sain päähäni testata, että voisiko FiveFingereillä juosta lumella.
Ja jos nyt lukijoita kiinnostaa, että mitä ne luvatut tai osittain luvatut juoksuaktiviteetit on niin ensimmäinen lupaus on Helsinki City Run eli puolimaratooni, no siinä nyt ei mitään, jokainen vähänkään urheilullinen ihminen kykenee juoksemaan puolimaratonin läpi minimaalisella harjoittelulla, mutta tämän lisäksi tuli jostain ihme syystä mainittua Sohlojen multisportaktiivi ultramaratoonari Jakelle, että Karhunkierros, eli 80 km, olisi hauska juosta yhtä soittoa läpi ja Jakehan otti homman tosissaan…just…no nyt pitää sit koittaa katsella, että jos sais oikeesti treenattua niin, että pystyis vetämään Karhunkierroksen yhtä soittoa elokuun lopussa…joo…
No, joo, mutta siis päivän teema oli juosta lumessa paljasjalkatossuilla.
![]() |
Näillä juostiin. |
Ensimmäinen ajatus ennen lenkkiä oli, että nilkkoja voi ruveta palelemaan. Hetken pohdinnan jälkeen ratkaisuksi muotoitui kaksi Buffia, eri väriset tietysti, että ei näyttäis liian uskottavalta kadulla.
![]() |
Buffilla pysyy nilkka lämpimänä… |
![]() |
…ja toinen nilkka toisen värisellä Buffilla. |
Lenkki suuntautui Merimiehenkadulta Helsingin Punavuoresta rantaa myötäillen Silja Linen terminaalille ja sieltä Kaivopuiston läpi ja Merikatua pitkin takaisin ja kesto tosiaan oli puolisen tuntia. Juoksualusta oli pääosin lumeen tallattua polkua ja osittain lumista jalkakäytävää, pari kertaa piti hypätä lumihankeen kun ei viitsinyt juosta vastaan laahustaneiden mummeleiden yli. Helsingin rikkaimpien seutujen päiväkävelymaastot eivät näköjään kuulu kaupungin aurausohjelmaan, no joutaakin ne rikkaat mummot porhuamaan lumessa…tasa-arvoa tämäkin…
Kunnon harrastaja heittäisi tähän väliin jollain ihme trackerilla tehdyn karttakuvan reitistä ja ohjelman tekemät analyysit juoksunopeudesta, mielialasta, ilman lämpötilasta, keliolosuhteista ja ties mistä, mutta kun mulla ei sellaisia hienouksia ole, niin tämä sanallinen kuvaus saa riittää.
No ei muuta kuin kamat päälle ja liikkeelle. Aluksi alkoi tietysti heti palella varpaita, mutta pienen juoksentelun jälkeen varpaat lämpenivät. Tässä vaiheessa tosin mieleen tuli, että jokohan ne varpaat nyt heti jäätyivät tunnottomiksi. No jossain vaiheessa alkoi taas palella, joten varpaiden amputoinnin pelko haihtui. Loppujuoksulenkin ajan varpaita välillä paleli ja välillä ei. Etukäteen huolta aiheuttaneiden nilkkojen suhteen ei ollut mitään ongelmia, Buffit toimivat loistavasti.
Perillä piti sitten tarkastaa heti varpaiden kunto. Ihan kunnossahan ne oli! Eli ainakin tällaiselle lyhyelle saunalenkille FiveFingerit kelpaa hyvin talvellakin. Ehkä ei kannata mitään ultrajuoksua lähteä vetämään, jos ei halua ihan varta vasten saada varpaita amputointikuntoon. Voi olla, että myös kovemmalla pakkasella tilanne olisi haastavampi, nyt oli kuitenkin lämpötila lähellä nollaa. Itse juokseminen oli itse asiassa jopa varsin mukavaa, kun lumi pehmensi askeleita.
Tästä on nyt sitten hyvä lähteä vähitellen kehittämään juoksukuntoa kohti kesän juoksuhaasteita…