Skandinavian turneella Hemavan valikoitui kohteeksi sen strategisen sijainnin takia. Hemavanin laskettelukeskus ja itse asiassa paljon mukavampi Tärnabyn kylä sijaitsevat E12 tien varressa matkalla kohti Mo i Ranaa ja Lofootteja. Paikka on tunnettu hiihtokeskuksestaan ja myös Kungsledenin eteläisenä päänä. Ympärillä on siis ihan oikeaa tunturia ja erämaata.
 |
Norra Fjällnass on aika kuvaavaa seutua Hemavanissa. Laaksot on tosin pusikkoa, mutta ylempänä ja vesistöjen rannalla on nättiä. Kuva on ajon ensimmäiseltä osuudelta, joka oli mönkkäriuraa Norra Fjällnassista pohjoiseen. |
Myöhään illallla saapuessa kylille ei paikka tehnyt vaikutusta. Näin kesällä sesongin ulkopuolella Hemavan näyttää juuri niin rujolta kuin laskettelukeskus kesällä näyttää. Lisäksi alueen laaksot ovat täynnä pusikkoa, jossa asustaa muutama hyttynen. Umea joki on on monessa paikkaa pengerretyn tuntuinen tai vain pusikoiden takana, joten ainoaksi elämykseksi jää tuntureiden ihmettely, jotka ovat tosin vakuuttavia etelästä päin tultaessa.
Majoituttiin lopulta Tärnabyn campingiin, joka on toimiva ja nätissä paikassa kosken rannalla. Uni maittoi hyvin kosken pauhua kuunnellessa. Lisäksi plussat pingispöydästä ja ihan ok saunasta. Muutenkin suosittelen Tärnabyta alueen mestoista.
 |
Tunturien jälkeen on alankomaata ja välillä kosteaa. Nyt keli oli normaalia kuivempi, mutta suo pääsi välillä yllättämään kun ei ajanutpuita pitkin. |
Pyöräilyyn on panostettu jonkin verran. Hemavanin hissien yhteydessä toimii Hemavan Bikepark (www.bikepark.nu), joka tosin avasi vasta pari päivää meidän lähdön jälkeen. Polkuja taitaa olla viisi ja ajoin niistä yhden, joka oli suht pienimuotoista uraa ja kierteli rinnealueen laitojen nättejä paikkoja. Oli hyvää vaihtelevaa menoa, vaikka olikin jo vähän väsy pitkän päivän päätteeksi. Alueelta on julkaistu myös pyöräilyopas jota saa paikan päältä. Se sisältää kahdeksan reittiä, joista suurin osa on retkipyöräilyä teillä, mutta myös pari maastopätkää on mukana, joilla pääsee helposti alkuun. Ajettiin näistä Juksjaurturen, joka toi mieleen Kainuun soratiet, mutta tietysti ympärillä on pikkaisen erilaista luontoa koskien ja tunturien muodossa.
 |
Infra on kunnossa.Sillat löytyy ja viitoitus riittävää. Kyseessä on kuitenkin erämaa, joten ei kannata olettaa liikoja. |
Minulle alueen juttu on kuitenkin tunturipolut. MTB i Sverige sanoo alueella olevan paljon potentiaalia kokeneelle kuskille omatoimiseikkailuihin ja oikeassa ovat. Jos on valmis nousumetreihin ja ajoittaiseen tekniseen ajamiseen, niin mahdollisuuksia löytyy. Itse yllätyin polkujen laadusta. Ne olivat paljon helpompia ja nopeampia kuin oletin. Infra on hyvässä kunnossa vaikka pitkokset ovatkin pikkaisen kapeita. Ajoin yhden pitkän päivän tunturissa reittiä Norra Fjällnäs – Syterstugan – Syterskalen – Hemavan. Alku on paikallisessa pyöräoppaasta löytyvä mönkijäurareitti, välissä paikallisesta maastokartasta etsitty polku, seuraavaksi hyvä pätkä Kungsledeniä ja lopuksi Bikeparkin rinnettä alas. Yhteensä vajaat 60km. Täytyy sanoa, että oli yksi elämäni laadukkaimmista tunturiajopäivistä. Polku oli aina ajettavaa ja esimerkiksi MTB i Sverigessä raskaaksi mainittu Sytterskalet (sola tunturialueen läpi) oli pääasiassa loistavaa polkua. Kannattaa ottaa varakumeja mukaan, koska polku kannustaa vauhdikkaaseen ajoon ja välin kivipätkät ovat aika kovaa tavaraa renkaille. Itse joutui himmailemaan loppumatkan koska ei uskaltanut lasettaa enää ihan miten vaan kun ainoa varakumi tuli käytettyä. Alue oli kuulemma nyt normaalia kuivemmassa kunnossa, mutta kannattaa varautua tunturipäivillä märenpäänkin menoon, koska ensimmäisten tunturialueiden jälkeen reitit painuvat suureen järvilaaksoon. Lisäksi kannattaa muistaa, että alue on suht lähellä merta ja tunturit ovat korkeita – sää voi vaihdella nopeastikin.
 |
Sytters Pasaggen on portti erämaahan. Erämaasta tullessa kylmyys vaihtui lämpöön. |
 |
Laaksossa saa ajaa nätissä maisemassa hillittömän hyvää polkua pitkin. Edellä menneet svenssonit pelastivat päivän, koska oma pumppu oli unohtunut autoon. |
 |
Osittain polku on kivikkoista – tässä tosin nopeaa sellaista. Välillä joutuu jalkautumaan ja ehkä Hemavanista päin joutuu tekemään vähän duunia, mutta se kannattaa. |
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...