Maastopyöräilyä tunturissa

Seurailtiin kesälomaturneen alkupuolella MTB i Sverige-nimisen maastopyöräilyoppaan suosituksia ja pyrittiin matkalla kohti Lofootteja pysähtymään mahdollisimman monessa opuksen mainitsemista paikoista. Uppsala oli ensimmäinen pysähdys, josta löytyy reportaasia aiemmissa blogi-julkaisuissa. Pohjoisempaan siirtyessä ehdimme pysähtymään vielä kahdessa pyöräilykohteessa, joista lisää alla.

Härjedalen (Funäsdalen, Ramundberget)
Funäsdalenin laaksossa on viime vuosina ryhdytty panostamaan myös kesäaktiviteetteihin. Hiihtosesongin ulkopuolella usein autioina olevat laskettelukeskukset on helppo valjastaa varsinkin alamäkipyöräilyyn, kun lähes kaikki fasiliteetit ovat valmiina jo ennestään. Pari hyppyriä vaan laskettelurinteeseen ja hissit pyörimään, niin ollaan jo aika pitkällä. Meillä oli tarkoituksena alamäkiajon sijaan testailla tunturissa kulkevia maastopyöräilyreittejä.
Maastopyöräilykirjan ja Ramundsbergetin henkilökunnan vinkkien perusteella päädyttiin kokeilemaan Gruvstigen-nimistä MTB reittiä. Alku oli hankalaa, sillä eksyttiin ilmeisesti vaellusreitille pyöräreitin sijaan.

Ylämäkeen tosin oli puskettava joka tapauksessa, joten eipä sillä todennäköisesti ollut suurempaa väliä kummalla reitillä pyöriä tunkattiin. Ylämäen vihdoin loputtua päästiin nauttimaan upeasta tunturimaisemasta ja pieni tuulenvire karkotti himokkaat verenimijätkin pois kimpusta. Koko ylätunturissa kulkeva osuus ja erityisesti lasku alas Djupdalsvallenin tunturituvalle oli paikallisia lainaten ”helt pärla”, jopa aloittelijakin pystyi täysillä nauttimaan menosta.

Gruvstigenillä, ylös tunturiin päästyä maisemat olivat upeat ja polku helppoa baanaa
Leppoisaa alamäkeen rullausta, sen verran meillä oli vauhdissa eroa ettei Mikon kannattanut ihan heti laskea perään

Tehtiin Djupdalsvallenissa vielä lyhyt viiden kilsan maisemalenkki ja jatkettiin sitten Gruvstigeniä takaisin Ramundbergetin keskukselle. Myöhempien kokemusten valossa pitää antaa Härjedalenin laaksolle pisteitä MTB-polkujen selkeästä viitoituksesta, hauskasti hirven kuvalla varustettuja nuolia oli säännöllisin väliajoin reittejä merkkaamassa. Toki sen voi kyseenalaistaa pitääkö maastossa pyörällä liikkumisesta tehdä niin helppoa että ilman kartanlukutaitojakin löytää perille, mutta onhan se leppoisaa jos ei joka polunristeyksessä tarvitse kaivaa suunnistusvälineitä esiin. Härjedalenin päivästä jäi kokonaisuudessaan erittäin hyvä maku, pitää tulla toistekin ehkä hieman myöhemmin kesällä kun kaikki reitit ovat kuivemmassa kunnossa.  Nyt esimerkiksi Jakstuganille vievää hienoksi kehuttua reittiä ei märän maaston takia suositeltu ajettavaksi, eikä muustakaan reittitarjonnasta ihan kaikki ollut vielä ajokunnossa.

Maisemia Djupdalsvallenista, sesonkiaikaan taustalla näkyvästä tuvasta saa myös vohveleita. Oltiin hieman etuajassa, joten jouduttiin tyytymään omiin eväspatukoihin
Lisää komeita tunturimaisemia, onnistuin nappaamaan yhden pyöräilykuvan myös Mikosta
Ensimmäinen leiritymispaikka järven rannalla oli reissun hienoimpia
Pakollinen taidekuva, Jämtlandin korkeudella tuli iltaisin vielä hämärää

Lisätietoja Funäsdalenin tarjonnasta: http://www.funasfjallen.se/sommar/aktiviteter/cykla/.

Hemavan
Saavuttiin Hemavaniin keskellä yötä, ja alkuvaikutelma paikasta oli aika nihkeä. Kylä oli yhtä elävän oloinen  kuin vesipuisto talvella, eikä campingiin ollut asiaa ilman karavaanaria. Viereisestä Tärnabyn kylästä onneksi löytyi oikein viihtyisä leirintäalue tunturijoen varresta ja saatiin teltta pystyyn juuri ajoissa ennen aamuyölle luvattua sadetta. Aamulla sitten nukuttiin senkin edestä mitä ei illalla ehditty, mutta ehdittiin silti päivän aikana sekä asioimaan Tärnabyn kylillä että polkaisemaan reipas 40 kilsan kuntolenkki pääasiassa hiekkateitä pitkin. Reitin loppuosuus maantietä pitkin oli uuvuttavaa vesisateessa vastatuuleen puskemista, kakkosena peesaillessakin alkoi viimeisellä kympillä olla energiat vähissä ja varpaat jäässä. Perillä leirinnässä onneksi päästiin kunnon saunaan lämmittelemään, ja sen jälkeen kokkailemaan fiinisti oikein keittiötiloissa.
Tärnaby camping, taustalla pauhaava koski toimi iltaisin hyvänä unilauluna
Hemavan-Tärnabyn maisemat ovat jo melko jylhiä, suuria tuntureita siintää horisontissa lähes joka ilmansuunnalla. Luntakin näkyi ylärinteillä vielä olevan, mutta laaksossa oli pilvisenäkin päivänä kesäinen lämpötila. Toisena Hemavanin päivänä jakauduttiin eri reiteille, jotta kumpikin pääsisi polkemaan yhden omaa tasoa vastaavan ylätunturissa kulkevan polun. Mikko lähti yrittämään haastavampaa reittiä Forsavanin ja Syterstuganin tuvan kautta Kungsledenille ja edelleen Hemavaniin, minulle riitti varsin hyvin haastetta 24 kilsan maastoreitissä Forsavanin tuvalle ja takaisin. Hiihtohissit eivät vielä juhannusta edeltävällä viikolla olleet käytössä, joten tunturiin päästäkseen piti taas varautua tiukkaan ylämäkitreeniin. Hyttysarmeijan siivittäessä menoa selviydyin alun nousu-urakasta kolmessa vartissa, ja pääsin hikisenä ylös tunturiin aloittelemaan varsinaista pyöräilyosuutta.
Ylhäällä tunturissa polkeminen olikin sitten taas yhtä juhlaa. Maisemat olivat pilvisestä säästäkin huolimatta komeat, ja pieni tuulenvire kuivatti ylämäessä märäksi hikoillut vaatteet. Paikoitellen oli isompia kosteikkoja joiden ylittämistä joutui hieman ihmettelemään, mutta menomatkalla suoriuduin niistäkin lähes kenkiä kastelematta. Polun laskeutuessa taas alaspäin selvisi nopeasti mikä oli Mikon viestissä mainitsema ”vähän” kivisempi alamäki. Sekä jyrkkyyttä että kivenmurikkaa riitti siinä määrin, että yhden alkavan tangon yli lennon jälkeen päätin taluttaa pyörän tasaisemmalle maalle. Loppumatka kulki tunturikoivikossa loivasti alamäkeen, polku oli vesiesteitä lukuun ottamatta helppoa ajaa. Ojanylityksetkin alkoivat pikkuhiljaa sujumaan, kun uskalsi vaan ottaa vauhtia ennen vedenrajaa ja luottaa siihen ettei pyörä vajoa minnekään mutapohjaan. Suonlaitaan päästyäni pidin evästauon suon toisella puolella näkyviä tunturimaisemia ihaillen, poronleikkeillä täytetyt rieskat maistuivat juuri niin hyviltä kuin retkieväät luonnossa aina.
Polkua ylhäällä tunturissa, helpoimmat osuudet olivat vanhaa kärrypolkua
Matkalla alaspäin, tässä vaiheessa vielä autuaan tietämättömänä jyrkästä kivimäestä
Tauon jälkeen oli vuorossa paluumatka, aluksi ylämäkeen mutta nousu oli niin loivaa että pystyi polkemaan lähes koko ajan. Aloittelijan näkökulmasta polku oli kyllä paikoitellen hieman haastavaakin, varsinkin kun epätasaisimmat osuudet tulivat vastaan ylämäessä. Muksahdeltua tuli useampaankin otteeseen, mutta kaikki oli pientä harmia siihen asti kunnes taas ylös tunturiin päästyäni onnistuin kaatumaan suoraan mutalätäkköön. Tuli pulikoitua ihan kunnolla, harmitti kun piti loppusuoralla uittaa koko varustus kengistä kypärään kuravellissä. Viimeisessä alamäessä tuli lähes vilu märissä vaatteissa, mutta pystyin peräti polkemaan alas jyrkemmätkin osuudet ja paikoitellen tuntui siltä kuin olisi päivän aikana jotain oppinutkin. Loppumatka tietä pitkin oli kuitenkin poljettava kovaa että pääsi mahdollisimman nopeasti teltalle vaihtamaan kuivaa ylle. Suihkun ja teekupposen jälkeen oli kuitenkin kaikin puolin hyvä fiilis, pienistä vaikeuksista huolimatta päivän ajo tunturissa sujui kuitenkin hyvin ja tuli koettua ihan uusi tapa liikkua vaellusreiteillä. Mietin että perinteisellä patikkavaelluksella 24 kilometriä olisi jo ollut ihan reipas päivämatka, mutta pyörällä pääsee ajoittaisesta taluttamisestakin huolimatta liikkumaan huomattavasti nopeammin. Vielä kun saisin lisää varmuutta ja etenkin nopeutta ajamiseen, voisi yrittää pienimuotoista pyörävaellustakin.
Riippusillan ylitys pyörällä oli jännä paikka ensimmäisellä kerralla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s