Koli-trilogia, osa 3, juoksu

Koli-tarinasta kehkeytyi lopulta tämän vuoden osalta trilogia. Osa 1 (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/08/kohti-kolia.html)  ja osa 2 (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/09/kohti-kolia-osa-2.html) käsittelivät harjoittelua kohti Kolia ja tässä kolmannessa osassa kerron tunnelmia itse juoksusta ja tapahtumasta.

Harjoittelu tosiaan jäi hieman vajaaksi. Jo harjoittelun aloitus tapahtui aika myöhään, noin pari kuukautta ennen Kolia ja kun vielä muutto häiritsi, niin juoksupohja jäi heikoksi. Keväällä meni Helsinki City Run (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/05/helsinki-city-run-2013.html) melko olemattomalla harjoittelulla suhteellisen helposti, mutta onhan se nyt eri juttu juosta puolimaraton tasaisella kuin 43 km  polkuja pitkin Kolilla. Odotukset ei siis olleet kovin korkealla.
Reissuun lähdettiin perjantaina autolla Helsingistä Uuno-koira jäi matkalla mummolaan hoitoon, kun oltiin Lotan kanssa myöhässä majoitusvarauksen kanssa ja saatiin täysin ylimitoitettu ja – kallis kuuden hengen ja kolmen makuuhuoneen luxusmökki johon ei saanut tuoda koiria. Perille päästiin ripeästi ja ehdittiin käydä hyvin kisanumero kisakansliasta ja vielä saunoakin kevyesti. Saunan päälle vielä viimeiset tankkaukset pastalla, juoksureppu kuntoon ja odottelemaan aamua.
Aamu aukeni koleana, mutta onneksi sateettomana. Ajelin lähtöpaikalle ja vielä jäi hetki aikaa odotella retki- ja ultrasarjojen lähtöäkin, minä olin siis retkisarjassa. Keli oli juoksemiseen miltei täydellinen. Alkureitti kulki mukavasti alamäkeen helppoja kansallispuiston polkuja pitkin. Alkupätkällä juostiin myös hiekkatietä ennen kuin reitti siirtyi pienemmille poluille. Mielestäni aloitin ihan rauhallisesti, mm. kävelin kaikki ylämäet jonon jatkona sen kummemmin riuhtomatta.
Ehkä 10 kilometrin jälkeen jono alkoi harventua ja pääsi juoksemaan vähän enemmän omaa vauhtia. En sen enempää kiristänyt, yritin juosta rennosti turhaan itseä väsyttämättä. Maasto ei ollut kovin vaikeata, mukavia polkuja ja sopivan jyrkkiä nousuja ja laskuja. Itse asiassa koko reitti oli yllättävänkin loivapiirteistä eikä polut olleet yhtään niin pahoja kuin etukäteen olin arvellut. Minun treenimasto Tiirismaalla oli itse asiassa vaikeampaa ja jyrkkäpiirteisempää maastoa.
No joka tapauksessa korkeuserot on kovat ja polulla juokseminen on rankkaa. Vajaassa puolessavälissä, heti lossin jälkeen, sijainneelle väliaika- ja vesitankkauspisteelle juoksu sujui mukavasti. Veden tankkauksen ja paikallisen koiran rapsuttelun jälkeen matka jatkui ja hiipuminen alkoi…
Hiipuminen alkoi sinänsä vähän yllättäen, mielestäni olin aloittanut hyvinkin maltillisesti, mutta tietysti matkaa oli takana jo se parikymmentä kilometriä. Ilmeisesti tälleen ”vanhoilla pohjilla” vähän siihen päällle treenaten pääsee helposti sellaiseen kohtuulliseen puolimaratonkuntoon, mutta koko maraton, etenkin poluilla vaatisi enemmän. Jossain määrin tämä kuitenkin oli pettymys, koska elämäni ainoa maraton 20 vuotta sitten ja keväinen puolimaraton meni molemmat kiihtyvällä tahdilla loppuun asti. Nyt en jaksanut juosta edes loppuosan tiepätkää kokonaan loppunousuista puhumattakaan.
No hiipumisesta huolimatta reitti oli hieno ja maisemat komeat. Heti 25 km jälkeen serkkupoika Simo-Pekka painoi ohi kevyen näköisesti juosten hankalaa ylämäkeä kohti kisan voittoa ja reittiennätystä. Simo-Pekan juoksutunnelmia voi lueskella täältä: http://www.hevoskuuri.fi/kestavyysjuoksu/5193-marathon-of-dangers-simo-pekka-fincken-vaarojen-maratonin-matkakertomus. On varmasti hienoa voittaa tällainen juoksu, mutta kuten Simo-Pekkakin kirjoituksessaan toteaa, hienointa Vaarojen Maratonissa on se, että ollaan yhdessä tekemässä raskasta suoritusta kovassa maastossa jokainen oman tasonsa mukaisesti. Henki on hyvä, kaikki kannustavat toisiaan eikä kukaan paina menemään ”hampaat irvessä”. Kanssajuoksijoiden lisäksi mieltä lämmitti suuresti järjestäjien kova into omaan tekemiseen. Mukana oltiin täysillä, juoksijoita kannustettiin ja juoksijoiden hyvinvointi ja tapahtuman onnistuminen tuntui olevan jokaiselle se kaikkien tärkein asia viikonlopun aikana. Joten suuret kiitokset kaikille järjestelyissä mukana olleille!
Mutta väsymyksestä huolimatta kisa eteni ja matka taittui. Toiseksi viimeisessä nousussa kysäisin takan tulleelta naiselta, joka oli muistaakseni jo neljättä kertaa mukana, että onkos tämä nyt jo se loppunousu, eipä ollut. Lopulta reitti laskeutui Kolin satamaan ja viimeinen 3 km puristus ylämäkeen alkoi. Tasaisempia pätkiä yritin vähän juosta, mutta jyrkemmissä kohdissa ei ollut mitään toivoa juoksemisesta. Tosin ihan lopun ”jouduin” juoksemaan, kun Lotta oli tullut rinteeseen kuvaamaan ja yllytti juoksemaan maaliin. No ei siinä muu auttanut kuin viimeisillä voimilla ottaa jotain juoksua muistuttavia askeleita. Jaksoin lopulta Lotan ja muiden maalialueen kannustajien ansiokkaan kannustuksen avulla juosta viimeiset 100 metriä ja selvisin kisan maaliin ajassa 7.05 h. Aika oli ihan OK ja maalissa odotti urheilujuomaa, makkaraa ja sen jälkeen tarjolla oli lihakeittoa ja saunat.
Me tosin lähdimme pian takaisin ”ylimitoitetulle” mökillemme ja pistimme saunan lämpimäksi ja myöhemmin illalla pöydän koreaksi illallisen merkeissä. Raskaasta urakasta jäi kuitenkin erinomaisen hyvä mieli ja heti oli ajatuksissa ensi vuoden juoksu. Selkeä ero siihen 20-vuoden takaiseen maratoniin, jonka jälkeen ajatus oli, että ei enää ikinä. Innostus ensi vuoden juoksuun on vain vahvistunut tässä viikon mittaan. Joten eiköhän taas ensi vuonna nähdä ja suuret kiitokset vielä muille juoksijoille ja järjestäjille hienosta tapahtumasta!

Näissä puitteissa juostiin. Ei ihme, että täällä on luotu suomalaista kulttuurihistoriaa!
Ultra- ja retkisarja lähtivät…
…tunnelmallisesti aamuhämärässä, mutta…
…pian aamu valkeni…
…ka päästiin ihailemaan upeita…
…maisemia!
Vesistöjä ylitettiin siltoja pitkin…
…ja jopa veneellä.
Järjestäjät olivat todella hienosti hommassa mukana…
…myös vähän karvaisemmat, suuret kiitokset kaikille!
Upeissa maisemissa oli ilo taivaltaa…
…väsyneenäkin, nyt olis enää tietä ja…
…loppunousut, tuolla kaukana näkyy…
…väsynyt nousija, joka…
…joutui tästä vielä juoksemaan maaliin…
…jossa odotti tämänkaltaiset maisemat!

Ja loppuun vielä maisemat mökkirannasta. Toivottavasti ensi vuonna palataan asiaan…

2 kommenttia artikkeliin ”Koli-trilogia, osa 3, juoksu

  1. Hyvin olit ehtinyt ottamaan kuviakin matkalta. 🙂 Tuo pätkä loppunoususta näyttää kevyeltä valokuvassa vaikka todellisuudessa se oli jyrkkä. Seuraavana vuonna sitten uudestaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s