Bad Gastein

Bad Gastein ei ole ihan perusalppikylä Itävallassa. Turismikaan ei ole tyypilliseen Alppien tapaan lähtenyt liikkeelle lasketteluvetoisesti vaan paikallisten terveellisten vesien vetämänä. Vesien terveellisyys huomattiin aikoinaan, kun pari paikallista metsästäjää ampui kauriin, joka kaatui lähteeseen ja niin vain lähteen terveellisen veden elvyttämänä nousi vahingoittumattomana ylös ja juoksi pois. No eihän siinä nyt tietysti niin voinut käydä, ohihan ne kaverit oli ampuneet, mutta ei voinut vaan myöntää, kun oltiin jo ehditty iloita saaliista kauriin kaaduttua lähteeseen varmaankin säikähtämisen seurauksena. No kävi kauriin kanssa niin tai näin, niin sana kiiri ihmeitä tekevästä vedestä ja kylpyläturismi pääsi vauhtiin. Terveellisistä vesistä kiinnostui myös keisari perheineen ja eihän keisaria nyt ihan perusalppikylään voinut rahdata, joten piti hankkia arkkitehdit Italiasta ja rakentaa kylään kunnon komeita kivitaloja. Kylän komeutta vielä korostaa sijainti jyrkässä rinteessä.
Bad Gasteinissa vuosi vaihtui…
…komean ilotulituksen saattelemana ja erityisen hauska oli katsella räjähtäviä…
…raketteja hieman korkeammalta hotellihuoneemme ikkunasta.
Mäkinen maasto tekee kylästä komean, mutta toisaalta tuo myös haasteita. Keisari ei varmaan joutunut kanniskelemaan laskettelusuksia eikä tallustelemaan kivikovissa muovikengissä pitkin kylän mäkiä, joten mäet ei hirveästi keisaria haitanneet kuten ehkä nykyajan lasketteluturistia aamuin illoin. Stubnerkogelin kabiinihissin juurella oleva suksivuokraamo Schober kuitenkin ansiokkaasti tarjoaa ratkaisun ongelmaan ja mahdollistaa myös omien suksien ja monojen säilytyksen vuokraamon tiloissa 20 euron viikkohintaan. Loistava palvelu jolle olisi varmasti kysyntää myös Etelä-Suomen kaupunkien lähellä sijaitsevissa laskettelukeskuksissa!
Bad Gasteinin kylän komeat kivitalot nousevat hienosti…
…”kerroksittain” ylöspäin pitkin jyrkkää rinnettä.

Iltaisin kylässä oli…

…kodikas tunnelma.
Bad Gasteinin kylässä on komeiden rakennusten, joista pääosa on hotelleja, lisäksi siis myös kylpylä, jossa voi pulikoida terveellisissä vesissä, myös lämpimässä ulkoaltaassa, joka on erityisen tunnelmallinen jos taivaalta sattuu leijailemaan nenäliinan kokoisia lumihiutaleita. Kylpylästä löytyy tottakai saunaosastokin, joka on tosin vain yli 16-vuotiaille eli saksalaistyylinen ”nudistiversio”, jossa miehet ja naiset käyvät samoissa saunoissa. Suomalaisen vieraan on hyvä huomata, että suomalaista saunaa muistuttavaan tilaan ei kannata rynnätä samaan tyyliin kuin suomalaisessa uimahallissa ja heittää kaikkia löylytädin hajustevesiä kiukaalle. Saksalainen täsmällisyys ulottuu Itävallankin saunoihin ja saunominen tapahtuu tarkan aikataulutun ja rituaalien mukaisesti saunatädin johdolla eikä rituaalia sovi sivistymättömän metsäläisen häiritä. Maininnan arvoinen kohde kylässä on myös uskomattoman pieni kebabkioski vähän matkaa rautatieasemalta alas kylän keskustaan päin. Kioskista saa aivan erinomaisia kebabeja! Keski- ja Etelä-Euroopassa käydessä pitää ehdottomasti syödä kebabia, kun Suomessa kebab-liha on mautonta rasvassa lilluvaa töhnää eikä maukasta vähärasvaista lihaa, kuten sen kuuluisi olla. Kylän hintataso on varsin kohtuullinen, 30 €/hlö syö jo kunnon 3 ruokalajin illallisen viineineen. Ja vielä pienenä lisähuomiona, koska kyseessä on kuitenkin kiipeilyaiheinen blogi, voi todeta, että hotellimme viereen oli tekeillä jääkiipeilyseinä, jossa vielä tammikuussa on tarkoitus järjestää jopa kilpailut. Jääseinä oli jo kerran ollut valmis, mutta valitettavasti lämmin tuuli ja sen tuomat vesisateet sulattivat jäät pois. Toivottavasti kelit kylmenee riittävästi ja kisat onnistuvat.

Uuden vuoden päivänä vuorten asukit saapuovat kylään.

Täältä sai erinomaisia kebabeja!

Terveelliset vedet tulevat vuorilta.

Toivottavasti kisaseinä jäätyy ajoissa.

Bad Gasteinin historia pohjautuu terveellisiin vesiin, mutta nykyisin turistit tulevat kylään kuitenkin ensisijaisesti laskettelurinteiden takia. Lähialueella on 5 laskettelualuetta. Bad Gasteinin kylän rautatieaseman vierestä lähtee kabiini Stubnerkogelille, jonka ympärille levittäytyy Bad Gasteinin kylää lähin rinnealue. Viereisestä Bad Hofgasteinin kylästä pääsee Schlossalmin hiihtoalueelle ja näitä kahta aluetta yhdistää Ski Centre Angertal. Rinteet ovat pääosin punaisia, ja vielä aika vaikeita punaisia. Siniset rinteet ovat pääosin kapeita siirtymäreittejä, jotka on lähinnä tuskastuttavia laskea. Aivan aloittelijoiden kohde Bad Gastein ei missään nimessä ole. Toisaalta myös kaikkein jyrkimpiä mustia on rajallisesti tarjolla. Hieman Bad Hofgasteinista alaspäin sijaitsee Dorfgasteinin kylä ja hiihtoalue, joka sijoittuu Dorfgasteinin ja Grossartalin kylien väliin. Alue on hieman samantyylinen kuin Bad Gasteinin ja Bad Hofgasteinin hiihtoalueet, mutta pienempi. Punaiset rinteet dominoivat sielläkin.
 
Korkeilla vuorillakin pitää…
…käyttää lumitykkejä. Pitäiskö ilmastonmuutokselle tehdä jotain?
Rinteet on Bad Gasteinissa pääosin jyrkkiä punaisia.
 
Bad Gasteinin kylän toisella laidalla on pieni Graukogelin hiihtoalue, joka on alueen terveysvesien alkulähde. Siksi esimerkiksi lumitykkien käyttö on alueella kielletty. Pienuudestaan huolimatta Graukogel tarjoaa aivan erinomaista laskemista. Tällä kertaa alas tuova punainen rinne oli vielä kiinni, mutta rinnealueen yläosassa sijaitsevat punainen Standard (2,4 km) ja musta Toni Sailer Strecke (2,0 km) ovat yksiä hienoimmista rinteistä mitä olen ikinä nähnyt. Rinteiden profiilit ja pinnanmuodot tekevät laskemisesta kertakaikkisen nautinnollista. Kaiken kruununa Toni Sailer Strecken yläosan S-mutka on ehkä hienoin kohta mitä olen ikinä laskettelurinteessä laskenut! Alue on myös erittäin tunnelmallinen sekä komean kuusimetsän että tunnelmallisten rinneravintoloiden ansiosta eikä muista laskijoistakaan ole harmia.
 

Vuonna 1958 näillä rinteillä juhli Toni Sailer.

 
Nykyisin Graukogelin…
…metsäisten rinteiden tunnelmasta…
…nauttivat lasketteluturistit.
Vanhojen aikojen tunnelma…
…ja maut sekä…
…ystävällinen isäntäväki…
…ovat erityisen leimallisia Graukogelin keskukselle.
 
Viides hiihtoalue on vapaalaskuun profiloitunut Sportgastein, jossa sijaitsee myös hiihtoalueen korkein kohta 2686 metriä korkea Kreuzkogel. Graukogelin ohella Sportgastein tarjoaa alueen parasta laskemista, mutta hieman useamman rinteen ja rinteiden ulkopuolisten alueiden voimin. Alueen yläosassa on noin 3,5 km pitkä sininen rinne, jossa riittää myös leveyttä. Sitä on mukava antaa tulla rennosti ja kovaa suhteellisen huoletta, toki aina tarkkana pitää olla kun kovaa laskee. Toisella puolella kabiinihissiä on punaisia rinteitä joiden profiili on loistava, mukavassa rytmissä jyrkkää ja loivempaa. Kabiinin väliasemalta alas tulee toisella puolella hissilinjaa etenkin loppuosaltaan melko epämiellyttävä punainen rinne ja toisella puolella loistava musta rinne, joka tosin on melko kapea, mutta profiililtaan erinomainen! Sportgasteinin kattilan pohjalla kiertelee myös hienon näköinen ja hyvän mittainen murtomaahiihtolatu. Ladulle on vedetty kaksi rinnakkaista perinteisen latua ja vielä hyvän levyinen luistelubaana. Lisäksi matkalla näkyi komeita jääputouksia laakson rinteillä, joten ehkäpä alueella voi jääkiipeillä muuallakin kuon Bad Gasteinin kylässä. Hyvällä kelillä Sportgastein on erittäin suositeltava kohde.
 
Sportgasteinin rinteistä tulee mieleen…
…mieleen Cervinian aurinkoiset, pitkät ja leveät baanat.
Mikäs tässä on…
 
…auringossa laskeskella.
 
Rinteiden varrelta löytyy kiitettävä määrä rinneravintoloita joiden tarjonnasta pitää nostaa esille erityisesti yksi itävaltalaisen jälkiruokakulttuurin helmistä, joka on minun makuun erityisesti vaniliakastikkeen kanssa tarjoiltuna. Kyseessä on äärimmäisen herkullinen Germknödel! Rinneravintoloiden lisäksi myös lumitykkejä on rinteiden varsilla hyvin kattavasti ja niitä myös käytettiin ahkerasti jopa keskellä päivää näin alkukaudesta. Itse asiassa jatkuva lumen tykitys paljon lasketuissa kohdissa on sikäli perusteltua, että se esti jäisen rinnepohjan tulemisen esiin iltapäivästä ja piti siten rinteet miellyttävämmässä kunnossa. Näiden viiden hiihtoalueen lisäksi Ski amade -lipulla saa lasketella lähialueilla ties miten monessa keskuksessa. Ei takuulla lopu tekeminen kesken!
Itävallassakin ruuat ovat raskaita vuoristoruokia…
 
…ja jälkiruuat taattua itävaltalaista laatua kruununa uskomaton Germknödel!
Bad Gasteiniin voi ottaa joko pakettimatkan tai matkustaa omin päin. Lentää voi esimerkiksi Salzburgiin, Innsbruckiin tai Muncheniin. Loppumatkaa varten voi joko vuokrata auton tai ajella junalla. Kylässä sinänsä omalle autolle ei ole käyttöä. Hiihtoalueiden välilläkin voi liikkua sujuvasti skibusseilla tai suhteellisen edullisilla takseilla. Suomalaisten lisäksi kylässä näkee runsaasti ruotsalaisia ja venäläisiä, en nyt ota kantaa onko se plussa vai miinus. Yhteenvetona rinteistä voi sanoa, että Sportgastein on alueena paras ja Graukogelin Toni Sailer Strecken on paras yksittäinen rinne. Kokonaisuutena Bad Gastein on joka tapauksessa viihtyisä hieman kokeneemmalle laskijalle sopiva kohde jonne mielellään ainakin itse tulen uudestaankin.
 
Loppuun vielä pari sanaa valmismatkoista. En ole elämäni aikana montaa valmismatkaa tehnyt, mutta tällä kertaa päädyttiin STS Alppimatkojen reissulle. Pakko on pinttyneen omatoimimatkailijankin myöntää, että kun matkan hintaan kuului puolihoito ja hissilippu niin vaikea on omatoimisesti päästä edes lähelle samaa hintaa vaikka vuokraisi huoneistonkin ja tekisi ruuat itse. Toinen plussa oli vaivattomuus. Kamoja ei montaa metriä tarvinut kanniskella. Ja onhan matkatoimiston järjestämät hiihtoretket ja muu ohjelma myös mukava lisä vaikka tällä kertaa niitä ei käytettykään. Kokonaisuutena valmismatka on erinomainen vaihtoehto, erityisesti silloin kun tarkoitus on matkustaa vain yhteen kohteeseen loman aikana.
 
Tällä kertaa ei paluumatkalla tarvinnut valittaa jalkatiloista…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s