Kevätkiipeilyä?

Viime keväänä kävimme Pirjon kanssa Anton Johanssonin kolmen tunnin kurssituksen, jonka aikana Anton ehti avata hieman kiipeilyharjoittelun saloja ja kertoa mm. harjoittelun rytmityksestä. Kurssituksen perusteella päätin jakaa kiipeilykertani kolmeen, tai itse asiassa neljään, kategoriaan. Ensimmäinen kategoria on helppoa, vaikeudeltaan käytännössä maksimissaan 5a, yhtäjaksoisesti maksimissaan noin tunti. Seuraavalla tasolla päästään greidiin 6b vetämällä jonkinlaisia sarjoja noin viiden ryhmissä, ensin viisi nelosta, sitten viisi vitosta ja lopulta viisi kutosta ja taas takaisin alaspäin neloset ja vitoset. No nuo sarjat etenkin kutosten jälkeen nyt meni vähän niin ja näin. Kolmannessa ryhmässä kiivetään kaikkea mitä päästään ja reitit vaikeutuu nopeammin. Neljäs kategoria olisi ihan maksimivoima, jossa vedetä pari muuvia liian vaikeita bouldereita, mutta sille tasolle en vielä ole mielestäni ollut kypsä ja se on jäänyt toteuttamatta.

Näitä kolmea tasoa siis toteutin syksyn ajan sekä viikko- että päivärytmityksellä. Ajatus oli vetää jokaista tasoa kolme viikkoa ja sen jälkeen viikon lepo. Ja jotta ei mene tylsäksi niin myös viikkojen sisällä yritin rytmittää, painopiste vain meneillään olevassa tehotasossa. Ongelma oli ehkä se, että vaikka kiivettyä tuli paljon, niin erinäisten aikatauluongelmien vuoksi liidasin melko vähän. Kiipeily painottui automaattivarmistuslaitteisiin ja boulderointiin. Sen verran tuli kuitenkin tulosta, että uskaltauduin yrittämään elämäni ensimmäistä 7a liidiä. No yritys ei jäänyt historiankirjoihin merkittävänä suorituksena eikä reittikään maailman vaikein 7a ollut, mutta jonkinlainen kehitysaskel kuitenkin minulle.

Bad Gasteinissa oli keväiset kelit jo vuodenvaihteessa.

Joululoman ja Bad Gasteinin hiihtoreissun jälkeen oli tavoite jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla hieman tehoja nostaen ja liidausta lisäten. Mutta ilmeisesti lisääntynyt kiipeily ja samanaikainen runsas Lenovon läppärin hiirilevyn käyttö liian monissa kokouksissa töissä aiheutti oikean käden keskisormen kahteen sisimpään niveleen jonkun ihme tulehduksen. Sormi oli pahimmillaan niin kipeä, että hädin tuskin pystyin kiipeämään helpoimpiakaan bouldereita, etenkään negoja, suoralla seinällä pääsi vähän vaikeampia, kun pystyy kompensoimaan jaloilla käsien käyttöä.

Näillä sormilla ja monenlaisilla teippauksilla on yritetty kiivetä kevätkausi.

Ja tässä välissä on pakko ”mainostaa” Lenovon kyvyttömyyttä läppärin hiirilevyn suunnittelussa. En tajua miten IBM:n aikainen toimiva hiirilevy on voitu pilata täydellisesti ja miten siitä on saatu täysin kelvoton tuote?! Kiinalaisilla ei taida olla oikein mitään käsitystä mikä koko vekottimen tarkoitus on ja miten sitä käytetään. En ikinä ostaisi Lenovon läppäriä, jos itse ostaisin koneen, mutta kun yhtiö on tehnyt valinnan minun puolesta niin pakko käyttää täysin kelvotonta laitetta. Tässä siis terveiset Lenovolle…jatketaan kiipeilystä…

Jonkin verran oli kuitenkin pakko kiivetä kipeästä sormesta huolimatta, koska huhtikuun ensimmäiselle viikolle oli varattu kiipeilyreissu Alicanteen. Siinä se kevätkausi meni välillä sormea lepuuttaen ja välillä kiiveten jotain ihan helppoja ja välillä taas innostui vetämään vaikeampaa ja heti iski takaisin ja tuli takapakkia sormen kanssa. No ei sormi vieläkään ihan täydellinen ole, mutta kelvollisessa kunnossa kuitenkin ja toivottavasti kiipeilykuntokin olisi edes kohtuullinen. Toisaalta kruununa epäonniselle kevätkaudelle onnistuin saamaan talvikauden ensimmäisen ja siis ainoan flunssan tiistaina kun lähtö Espanjaan oli perjantaina ja eikös tullut ihan kunnolla kuumettakin.

No nyt ollaan Espanjassa, olo on toipilas, mutta yritetään toipua ja aloitella ihan kevyesti ja toivotaan, että toipuminen etenee nopeasti ja pääsee jossain vaiheessa viikkoa kiipeämään niitä pidempiä reittejä joiden takia tänne tultiin…

Tältä näyttää Espanjassa…