Mäkivedot

Tänään esittelyssä uutuustägi rankaisu, joka on luonnollinen jatke typerälle mokalle. Jos vaikka oppisi ja muistaisi seuraavalla kerralla. Pikkurillionnettomuudesta paraneminen on alkanut ihan ok. Nyt voi jo kirjoittaa normaalimmin näppäimistöllä. Sormi heiluu tuossa mukana eikä nyt ihan hirveästi satu.

Päätin toteuttaa rankaisun mäkitreeninä. Olen jo pari kertaa ajanut mäkivetoja Malminkartanolla tai Paloheinässä. Kyse siis pyöräilystä. Juosten en ole viitsinyt kun se on jo tasamaalla tarpeeksi ikävän tuntuista. Silloin kun duunin jälkeen ei ole aikaa tai keliä pidemmälle lenkille, saa näin ihan hyvän intervallitreenin ja toivon mukaan voimaa jalkoihin. Eiliseen spinnaamiseen verrattuna mäen polkeminen on jotenkin todellisempaa. Siinä on mukana enemmän tekniikkaa ja olosuhdetta. Spinnailu on varmasti myös tehokasta ja vähällä ajalla saa kovan treenin, mutta on se jotenkin kliinistä.

Malminkartanon mäki kymmenen kertaa. Ajoin tämän pimeällä ja palautumiset ovat pikkaisen normi keikkaa pidemmät. Mäki on siis Malminkartanon "takapuolella" oleva vanha autotie.
Malminkartanon mäki kymmenen kertaa. Ajoin tämän pimeällä ja palautumiset ovat pikkaisen normi keikkaa pidemmät. Mäki on siis Malminkartanon ”takapuolella” oleva vanha autotie.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s