Lähdimme syksyn iloksi tutustumaan Pohjois-Italian tasangolla sijaitsevan Piacenzan ympäristöön, koska meille tarjoutui erittäin miellyttävä tilaisuus vierailla suomalais-italialaisen perheen vieraana Carpaneto Piacentinon kylässä. Matkamme alkoi lennolla Milanoon, josta jatkoimme junalla Fiorenzuolaan. Isäntäväestämme Maarit ja hänen poikansa, kuskina toiminut Christopher, olivat tulleet meitä vastaan asemalle ja loppumatkan pääsimme Christopherin ensimmäisen oman auton, tietysti Fiatin, kyydissä. Ajomatka Carpanetoon ei ollut kuin noin varttitunti.

Isäntäperheemme, Maarit, Sallu ja Christopher sekä Lilli-koira, asustavat mukavassa kaksikerroksisessa huoneistossa aivan kylän keskustassa. Carpaneton kylä on muutaman tuhannen asukkaan taajama Piacenzan läheisyydessä. Kylä sijaitsee peltojen keskellä, lyhyen ajomatkan päässä läheisiltä kukkuloilta. Kylä on mukavan kodikas, sopivan ”rustiikki”. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät ihan omasta kylästä. Carpaneto ei ole kivimuurin sisään rakennettu kapeiden kujien sokkelo, mutta silti kodikkaan tiiviisti rakennettu kylä, jonka kävelee muutamassa minuutissa reunalta toiselle. Erityismaininta täytyy antaa isäntäperheemme taloyhtiön alakerrassa sijaitsevalle entisen ammattikilpapyöräilijä Perinin polkupyöräliikkeelle, jossa herra Perini rakentelee käsityönä tilaajien mittojen, mieltymysten ja kukkaron mukaisia pyöriä. Täytynee tulla joku vuosi ostamaan täältä pyörä…

Heti saapumispäivän iltana suuntasimme maailmankuulun viuluntekijän Stradivariuksen kuuluisaksi tekemään Cremonan kaupunkiin, jossa oli meneillään Festa del Torrone, eli torrone-festarit, ja torrone nougat’n tyyppinenpähkinällä maustettu levy. Makeiset olivat erinomaisia, hieman piti ostaa mukaankin. Kyllä täälläpäin selkeästi osataan tehdä hyvää makeaa.

Cremona oli muutenkin erittäin miellyttävä kaupunki. Kaupungin miellyttävillä kaduilla oli mukava kuljeskella ja maistella erilaisia mantelimakeisia. Ei ihme, että Stradivar sai täällä viulut soimaan paremmin kuin kukaan koskaan missään muualla.

 

Sunnuntaina aloitimme päivämme ihan oman kylän sunnuntaitorilta, jossa myytiin aikalailla kaikkea mitä ihminen voi kuvitella kaipaavansa. Tori oli täynnä ihmisiä ja iloista puheensorinaa, kun kylänväki tapaili toisiaan ja hoiteli sunnuntaiostoksia. Tällaisia toreja kaipaisi Suomeenkin. Mutta meitä kiinnosti erityisesti Sallun etukäteen mainostama salami- ja juustokauppias. Pienen maistelu- ja pohdintakierroksen jälkeen mukaan lähti iso kassillinen paikallisia salameja ja juustoja. Onnistunut torikeikka!

Mutta ei yksi torikeikka koko päivää täytä, joten runsaan lounaan jälkeen lähdettiin Luganganon kylään tutustumaan Festa Freddaan – Kylmän juhlaan. Ilta oli hieman viileä, mutta kyläjuhlan tunnelma jälleen erittäin lämmin. Luganganon kadut ja kujat olivat täynnä musiikkia, tanssia, taidetta, myyntikojuja ja tietysti myös ruokaa, kun Italiassa ollaan.

Kylä juhlissa on hyvä tunnelma…

Kun kujat ja kadut oli kierretty, lähdimme ajelemaan takaisin, tosin niin lähti moni muukin. Jonkin matkaa ruuhkassa madeltuamme, pysähdyimme Castel Arquaton kukkulakaupungin juurelle. Kapusimme viilenevässä illassa pitkin kivisiä katuja korkealle laakson yläpuolelle kylää valvovan linnoituksen porttien äärelle. Castel Arquato on juuri sellainen klassinen muurien ympäröimä kivestä rakennettu kylä, jossa sokkeloiset kujat risteilevät kodikkaiden kivitalojen katveessa ja jossa voi kuvitella mustahuppuisten munkkien kehittelevän viinejä, likööreitä ja salameja huippuunsa kivisten talojen kellareissa piilossa maailmalta…

 

Seuraavana päivänä kiertelimme aamupäivän Carpaneton katuja ja kujia. Kun Sallu palasi töistä, lähdimme ajelemaan kohti läheistä Montelanan vuorta. Nousimme hiljalleen mutkaisia ja kapeita vuoristoteitä idyllisissä maisemissa ja ohitimme muutaman kuulemma erittäin rauhallisen vuoristokylän. Lopulta pääsimme perille ja lähdimme kapuamaan ylöspäin erittäin kauniin ruskan värjäämän metsän halki.

Kapusimme metsäpolkua hiljalleen ylöspäin kunnes saavuimme idylliselle kirkolle. Kirkon kohdalla otimme muutaman askeleen asfalttitiellä ja hetken päästä palasimme lehtien peittämälle metsätielle. Jossain vaiheessa ehkä harhauduimme tieltä ja kulku-uran havaitseminen syksyisten lehtien alta alkoi olla haastavaa. Pienen reitin haeskelun jälkeen päädyimme kuitenkin ainakin melkein korkeimmalle kohdalle. Tosin maisemat olivat aika metsäiset, mutta mukava nousu joka tapauksessa. Siinä huipulla kun katselimme kohti Välimerta ja Genovaa, tuli mieleen, että täältähän voisi kävellä meren rannalle. Matkaa olisi varmaan muutama kymmenen kilometriä, joten siitä saisi mukavan retken parilla kolmella yöpymisellä.

Paluumatka meni mukavasti alaspäin ”huilaillen” ja takaisin autolla olimme sopivasti illan alkaessa hämärtyä. Takaisin Carpanetoon palasimme toista kautta kuin mitä ajoimme ylös, edelleen erittäin kauniissa maisemissa. Tämän lenkin Sallu on kuulemma tehnyt silloin tällöin pyörällä. Ensi kerralla täytyy kokeilla!

Viimeisenä kokonaisena reissupäivänä tutustuimme Piacenzan kaupunkiin. Aamiaisen jälkeen hyppäsimme linja-autoon Carpanetossa ja vajaan puolen tunnin päästä olimme Piacenzassa, jossa lähinnä kuljeskelimme ympäri viihtyisän kaupungin katuja. Toki kahvilla ja jätskillä kävimme. Piacenza on leimallisesti opiskelijakaupunki ja se todellakn näkyi kaupungin historiallisilla kaduilla. Nuoria ihmisiä kuljeskeli sinne tänne ympäri kaupunkia. Ja Piacenzan kohdalla ei saa unohtaa mainita belgialaista ranskismestaa, jossa sai hervottoman kasan aivan loistavia ranskanperunoita (vai belgianperunoita?) puoli-ilmaiseksi haluamallaan kastikkeella. Nam!

Valitettavasti tämä reissu ei ollut tämän pidempi, mutta Maarit, Sallu, Christopher ja Lilli-koira tekivät reissustamme aivan loistavan! Suuret kiitokset sekä Sallulle että Christopherille meidän kyydityksistä sekä seuranpidosta! Vähintään yhtä suuret kiitokset Maaritille väsymättömästä seuranpidosta ja monista hauskoista jutuista italialaisesta elämänmenosta ja seudun kulttuurista. Saimme kuulla todella paljon mielenkiintoista tietoa siitä, miten ihmiset elävät paitsi Piacenzan alueella ja Pohjois-Italiassa, mutta myös Sallun kotiseudulla Sisiliassa. Itse asiassa oli erittäin hauska yhteensattuma, että juuri kesällä olimme lomailemassa aivan Sallun kotikylän Polizzi Generosan vieressä.

Seuranpidon ja lähiseudun esittelyn lisäksi pitää tietysti mainita vielä ruoka… Maarit loihti meille todella maukkaita paikallisia aterioita ja ruokaa oli ehdottomasti tarpeeksi. Mikäpä olisi hienompaa kuin liikaa syödyn loistavan ruoan aiheuttama ”ruokakuolema”!? Maaritin erinomaisten ruokien lisäksi ei voi unohtaa myöskään viimeisen illan pizzoja, jotka Sallu haki paikallisesa pizzeriasta, jonka pitäjä on aivan aito napolilainen. Erinomaisia pizzoja kaveri tekee!

Huolimatta siitä, että tämä reissu ei ollut pitkä, niin se oli kuitenkin erittäin mukava. Nyt sitten täällä Suomessa muistelemme mukavaa matkaa tuliaisjuustojen, -salamien ja erinomaisen hunajan parissa. Ehdottomasti palaamme…