Syysloma Kalymnoksella – muutakin kuin kiipeilyä

Kalymnos on hieno paikka myös vaikkapa ratsastamiseen.

Kiipeilyn lisäksi Kalymnoksella voi siis harrastaa vaikkapa sukeltamista, melontaa, patikointia tai ratsastusta. Me keskityimme kiipeilyn ohessa ratsastukseen ja tässä muutama sana Kalymnoksen ratsastusmahdollisuuksista. Kalymnos Adventure Center, vastapäätä Fatolitiksen kiipeilykahvilaa, välittää 2-3 tunnin ratsastusretkiä, joita testasimme jo viime vuonna. Ratsutilan isäntä Theo, intohimoinen hevos- ja intiaani-ihminen, oli meille siis tuttu jo edelliseltä vuodelta. Vielä vuosi sitten Theon talli sijaitsi Pothian takana, mutta nyt hän oli muuttanut hevostensa kanssa Vathyn lähelle sitrushedelmistään tunnettuun laaksoon. Theon aiempi talli oli ehkä kodikkaampi, mutta tämä uusi on oli kuin suoraan Pieni talo preerialla -leffasta. Talli sijaitsee hieman Vathyn sitrusviljelmien yläpuolella karussa ja aurinkoisessa rinteessä. Hevosilla on uusi talli ja hyvät tilat. Hevosten seurana asustelee pari koiraa ja suuri lauma kissoja. Pitävät kuulemma haittaeläimet loitolla. Tallin ympäristössä on mukavia ratsastusreittejä pääosin hiekkapohjaisia pikkuteitä. Reitit sopivat kaikille niille jotka pysyvät hevosen selässä. Myös täysin aloittelijat voivat mennä ratsastamaan. Hevoset ovat helppoja ja mukavia.


Ratsastusretkemme olivat upeita, mutta kaikkein parasta oli se, kun Theo kutsui meidät vaimonsa isän ja hänen vaimon kotiin lounaalle. Heidän talonsa oli käytännössä yksi huone. Nurkassa oli tulisija ja samalla seinällä muut keittiötilat. Keskellä oli ruokapöytä ja toisessa päädyssä sängyt. Kaikki mitä ihminen kaipaa, mutta ei mitään ylimääräistä! Lounaspäivämme oli varsin tuulinen, suorastaan myrskyisä. Lounaamme valmistettiin huoneen nurkan tulisijassa. Kun tuvan nurkkaan sytytettiin tuli, oli tunnelma todella upea! Myrskyisä tuuli tuiversi ulkona, kodikkaassa tuvassa roihusi tuli nurkassa ja pöydän ääressä emäntä valmisteli meidän ruokia. Lounaamme oli erittäin maukas. Ehkä yksi parhaista mitä olen ikinä syönyt! Saimme salaattia ja grillattua kalaa, lihaa ja leipää. Todella hyvää! Tämä lounas oli ehkä koko reissumme mieleenpainuvin hetki. Lounaan jälkeen Theo kutsui meidät vielä illalla Scorpion-baariin Massouriin juhlistamaan sitä, että hänen poikansa oli käymässä kotona kesätöiden ja opiskeluiden välissä. Erittäin ystävällistä Theolta!

Harrastaminen reissuilla ja uusien paikkojen näkeminen on hienoa, mutta…
…parasta matkailussa on se, kun pääsee tutustumaan paikallisten ihmisten elämään ja saa kutsun heidän kotiinsa, aivan mahtava lounas perinteisessä paikallisessa kodissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s