En kyllä muista yhtään mitä viime vuonna kirjoittelin, mutta nyt voisin yrittää hieman analysoida ”syvällisemmin” Kalymnoksen kiipeilyn luonnetta. Lähestyn asiaa kolmesta näkökulmasta, jotka ovat ”pariskuntakiipeily”, reittien luonne ja pulttaus sekä sään vaikutus kiipeilyyn.

 

Ensimmäinen silmään pistävä erityispiirre Kalymnoksen kiipeilyssä on se, että saari tuntuu olevan pariskuntakiipeilyn mekka. En ole ikinä missään nähnyt, että näin iso osa kiipeilijöistä olisi pariskuntia. No miksi näin? Eräs syy on varmasti se, että Kalymnoksella kiipeily on erittäin vaivatonta ja huoletonta. Aamulla ajellaan skootterilla kallion juurelle ja lähestymiset ovat parista minuutista pariinkymmeneen minuuttiin yleensä leveää polkua pitkin. Samalta kalliolta löytyy varsin usein myös jokaiselle jotain kiivettävää. Helpoimmat reitit ovat kolmosia tai nelosia ja vaikeimmat voivat olla seiskoja tai kaseja. Ja kun näiden ääripäiden lisäksi keskitasoisia vitosen ja kutosen reittejä on vaikka kuinka paljon ja kiipeily on yhden köydenmitan sporttia, niin eritasoistenkin kiipeiljöiden on helppo kiivetä Kalymnoksella yhdessä. Toinen tekijä voi olla saaren monipuoliset aktiviteetit. Kalymnoksella voi uida, sukeltaa, patikoida, vetäistä komean Via Ferratan ja kanoottivuokraamoitakin löytyy. Ainoa mitä pohdin on se, että miksi maastopyöräilyä ei ole kehitetty enempää, potentiaalia siihenkin olisi. Ja kolmas pariskuntia varmasti viehättävä tekijä voisi olla se, että Kalymnoksella nyt vaan on niin helppo viihtyä harrastamisenkin ulkopuolella! Hyvä sää, hienot rannat, upea tunnelma, maukas ruoka ja raikas viini, tai yksinkertaisesti kuten italialaiset sanovat, La Dolce Vita, saavat varmasti monen pariskunnan suuntaamaan Kalymnokselle romanttiselle harrastuslomalle vuosi toisensa jälkeen…

Sitten pari sanaa itse kallioista ja reiteistä. Kuten jo totesin, jopa samalla kalliolla voi olla reittejä aivan kaikilla vaikeustasoilla. Hyvä esimerkki tästä on Arginonta. Myös melkeinpä kaikkia tyylejä löytyy. Positiivista jonkinlaista släbiä, pieni otteista jyrkkää, suuri otteista jyrkkää sankarikiipeilyä, tufaa, erittäin negatiivisia kahvoja ja äärivaikeita reittejä joita ei normikiipeilijä uskalla edes katsoa. Mutta normikiipeilijällekin riittää reittejä. Saari on täyttä upeita 20-40 metrisiä eri tasoisia vitosia ja kutosia. Ja uusia reittejä ja kallioita tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi tämän vuoden merkittävin uutuus oli Arginonta Valley. Me emme siellä ehtineet käydä, mutta kehuja tuli kaikilta ketkä kävivät. Ja nyt kun mukana oli aloitteleva sunnuntaikiipeilijä, niin kiinnitin huomiota sellaiseen erikoiseen piirteeseen reiteissä, että aivan helpoimmat reitit on todella hyvin (yli)pultattuja. Loistava paikka siis oppia liidaamaan! Itse asiassa vitosilla pulttivälit ovat välillä jopa pelottavia, mutta kutosilla ja erityisesti sitä vaikeammilla reiteillä pulteissa ei taas ole säästelty.

Kolmas näkökulma Kalymnoksen kiipeilyyn on sää, lähinnä aurinko, mutta myös tuuli ja joskus myös sade. Kaikki antavat oman mausteensa. Kesällä ja itse asiassa vielä näin syyskuussakin, aurinko määrittää käytännössä täysin sen missä voi kiivetä. Ainakaan tällainen ”valkoinen mies” ei iltapäiväauringossa enää kiipeä. Mutta Kalymnoksen topossa on ansiokkaasti kerrottu milloin mikäkin sektori on varjossa ja milloin auringossa. Kesällä todellakin kannattaa valita ne varjoisat sektorit ja talvella varmaan sitten taas aurinkoiset. Tällä reissulla tuli huomattua, että myös tuuli vaikuttaa merkittävästi kiiipeilyyn. Silloin kun tuuli puhaltaa kunnolla, kannattaa suosiolla valita sellainen sektori, joka on tuulelta suojassa. Ja vaikka Kalymnoksella paistaakin ”aina” aurinko, niin joskus voi sataakin. Mutta ei hätää, silloin voi suunnata vaikkapa Grande Grottalle, josta löytyy seiskojen ja kasien lisäksi myös muutama vitonen ja kutonen. Vastaavia paikkoja on Kalymnoksella muitakin. Sateellakaan ei siis ole pakko viettää ”kotipäivää”.