Syysloma Kalymnoksella – mitä jäi käteen ja paluu arkeen


No mitä muuta matkasta sitten jäi käteen ja mieleen? Minulla oli jonkinlainen tavoite kiivetä tänä vuonna 7a Kalymnoksella. Reittivaihtoehtoja oli etukäteen ajatellen kaksi. Viime vuonna kokeilin Arginontassa Sex in the City -reittiä (7a) ja Youtubesta löytyi edustava video Aphroditesta (7a+), joka sijaitsee Grande Grottalla. No pienen pohdinnan jälkeen päätin palata tutulle reitille, etenkin kun sille saa näppärästi yläköyden viereisen 5c:n kautta. Reittiä katsellessa pohdin, että se näyttää helpommalta kuin muistin. Reitti on negatiivinen ensimmäiset 5 pulttia ja jostain syystä ensimmäiset 3 menikin jopa niin hyvin, että ehdin jo toivoa pääseväni reitin ylös asti. Mutta nuolaisin ennen kuin tipahti, konkreettisesti siis. Pulttivälille 3-5 en lopulta keksinyt mitään järkevää tapaa edetä. Toisaalta hommaa vaikeutti se, että treenasin reittiä yläköydellä ja aina kun tipuin kolmannen pultiin jälkeen köysi jousti niin paljon, että tipuin ihan kunnolla, eli sain kiivetä uudestaan ja uudestaan raskaan alkuosan. Lopulta voimat loppuivat ja kiskoin itseni jatkoista pultille 5, josta reitti loiveni ja helpottui. Se nyt tuli ainakin selväksi, että projektointia vaadittaisiin Sex in the Cityn selvittämiseksi. Toisaalta tämä nyt ei ollut hirveä yllätys. Tiesin etten ollut yhtä hyvässä kiipeilykunnossa kuin joskus viime talvena parhaimmillaan olin. Alkukesän 1,5 kuukauden kiipeilytauko laski kuntoa liikaa eikä treeniaikaa ollut tarpeeksi. Tämän kesän 7a-tavoite myös toteutui jo aiemmin kesällä Nalkkilan släbillä. Ja positiivinen puoli oli se, että helpompien reittien kiipeäminen tuntui erittäin hyvältä. Kunto on siis nousussa. Kiipeilyllisesti reissun paras anti oli ehkä se, että Päivikin alkoi tajuta, että kiipeilyssä saattaa olla jotain ideaa ja sai varmistamisrutiiniakin niin paljon, että minä uskalsin jo liidailla ihan huoletta. Loppuviikosta Päivi jo kiipesi reitin BB (5a) puhtaasti yläköydellä ja olisin laittanut Päivin liidaamaankin helpon hyvin pultatun 3c:n Kastellissa viimeisenä aamuna, mutta myrskyisä tuuli ja väsymys vei voiton, vietettiin viimeinen puoli päivää ihan leppoisasti lomaillen.

Kiipeilyn…
…ja uimisen lisäksi…
…Kalymnoksella voi joutua…
…aivan muihinkin…
…töihin.

Minun kohdallani reissun suurin saavutus liittyi ratsastukseen ja oli se, että opin keventämään ravissa. Tähän mennessä olin ihmetellyt Päivin ohjeita, että seuraile jotain hevosen etujalkaa. No eihän sitä edes näe! En ole siis tähän mennessä tajunnut koko kevennyksestä yhtään mitään. No nyt teimme niin, että Päivi sanoi minulle tahtia ja siitä se oikea rytmi sitten vain jossain vaiheessa ”naksahti”. Ravi helpottuu itse asiassa todella paljon, kun löytää rentouden ja oikean rytmin keventämiseen. Loppujen lopuksi keventäminen alkoi sujua aina pienen hakemisen kautta. Ei se vielä tietysti automatisoitunut ole, mutta suunta on hyvä! Muista tekemisistä on pakko mainita vielä Via Ferrata Massourin yläpuolella, joka on todella upea! Etukäteissuunnitelmista patikka- ja kiipeilyretki Telendoksen ympäri ja merimelonta jäivät tällä kertaa odottamaan seuraavia reissuja, kaikkea ei kerralla ehdi. 

Vähitellen se ratsastuskin lähtee sujumaan…

Jos ei jaksa kiipeillä, uida tai ratsastaa niin Kalymnoksella voi vetää komea via ferratan!

Harrasteiden lisäksi Kalymnoksella lomailuun kuuluu erinomainen kreikkalainen maalaisruoka. Ruoka on yksi kertaista, mutta erittäin maukasta. Annoskoot ovat valtavia ja hinnat eivät paljoa kirpaise. Maukkaat ja edulliset maalaisruuat tukevat mitä mainioiten Kalymnoksen monipuolisia harrastusmahdollisuuksia!



No oliko syysreissumme Kalymnokselle onnistunut? Oli, todella upea! Palaammeko ensi vuonna? Ehdottomasti! Kun vaan voisi olla useammankin viikon…

Tänne vaan haluaa aina takaisin…

Loppuun vielä pari sanaa surullisesta tapauksesta, joka varjosti matkaamme. Torstaina lounaalla saimme tietää, että Päivin kissa, Waldo, oli kuollut. Waldo oli vasta 8-vuotias. Waldon kohtaloksi koitui ilmeisesti kissarutto. Waldo on asustellut elämänsä vapaana maaseudulla Päivin äidin hoivissa. Waldon kuolemasta kuuleminen juuri Kalymnoksella, jossa ihminen voi tuntea olonsa ehkä vapaammaksi kuin juuri missään muualla, on jotenkin symbolista. Waldo myös rakasti syödä paljon hyvää ruokaa ja Kalymnoksella ruoka on hyvää ja sen määrässä ei säästellä. Surullisen lounaan jälkeen kiipesimme reitin Leuchtturum (5c) Summertimessa Waldon muistolle. Reittivalinta oli hyvä, koska Leuchtturum on komea ja jyrkkä pilari hieman erillään muista Summertimen reiteistä. Kiipeily on alussa ja lopussa komeaa ja jyrkkää sankarikiipeilyä hyvillä, mutta terävillä, ”kissankynsimäisillä” otteilla. Puolivälissä on helppo pätkä, johon ei ole laitettu yhtään pulttia ja seuraavalle pultille pitää taas hieman kiivetä. Ainakin minua hieman pelotti, kun katselin, että jos siinä jälkimmäisen jyrkän alussa putoaisin kapeahkolta harjanteelta, niin aika lähellä maata oltaisiin. Reitti siis ilmensi myös Waldon rohkeaa elämänasennetta. Seuraavankin päivän elimme kuin Waldo. Olimme ulkona aamusta myöhään yöhön ja välillä söimme itsemme räjähdyspisteeseen. Teimme siis niitä asioita joita Waldo rakasti. Waldo eli hyvän ja onnellisen elämän, mutta nyt Waldo lienee paahtaa entistä vehmaammilla ja lihaisammilla rottien metsästysmailla. Hyvää matkaa Waldo ja vie terveiset sinne puolelle Kalymnokselta!

Leuchtturum, Waldon muistolle…

Ja lopulta, tai siis aivan liian pian loma loppui…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s