Olimme viime viikonlopun mökkeilemässä Repovedellä kuten viime syksynäkin. Nyt vain yllätti talvi ja oli kyllä harvinaisen nätti viikonloppu kun ei ole vielä talvikeleihin tottunut. Muutenkin hieno nähdä vuodenaikojen vaihtuminen kun ensilumi satelee ja järvet jäätyvät.

Mökkeilimme saunoen ja syöden. Valoisan aikaan tehtiin pientä aktiviteettiä. Pääpaino kuitenkin vahvasti mökkeilyssä. Porukassa oli tällä kertaa Pirjo, Ville, Vesa, Laura ja minä. Pihkapirtti on mitä mainioin paikka viettää miniloma.
Olhavavuorella käytiin fiilistelemässä maisemia ja laitettiin Pirjo sekä Laura teknoamaan. Pojat huuteli asiantuntevia kommentteja ja nojailivat puihin. Kallio oli kuiva ja täysin kiipeilykunnossa, mutta ainakaan me ei nähty Jakea tai Jukkaa Kantilla. Jäätä alkaa jo pikku hiljaa muodostumaan joillekin Repoveden kallioille. Maasto on kyllä aika kuivaa ja voi olla ettei tähän etutalveen ehdi hirveitä putouksia syntymään, mutta täytyy yrittää päästä vähintään mixtaamaan tulevana viikonloppuna.
Käytiin sunnuntaina Lauran kanssa pyöräilemässä rento lenkki. Lähdettiin Pihkapirtiltä ja ajettiin Kuutinlahdelta mönkijäuraa itä kautta Saarijärvelle ja sitten seurailtiin toinen lenkki uusia maastopyöräreittiopasteita. Myös Repovedelle on tullut paljon uusia reittejä pyöräilyyn. Siellähän ongelma on ollut aina ettei oikein muuta tahdo löytyä kuin tietä tai vähän pienempää tietä. Nyt mukana oli pari polkupätkääkin ja ilmeisesti ainakin yritystä on siihen suuntaan. Mielenkiinnolla seuraan miten tilanne kehittyy. Ainakin nyt Riuttavuoren polku oli hyvä. Pohjoispäästään jopa aika tekninen.
Yksi kommentti artikkeliin ”Repovesi”