Tylsä pyörä

Olen parhaillaan maastopyörän kanssa vähän samanlaisessa tilanteessa kuin kirjanpitäjä Monty Pythonin sketsissä. Nyt on ollut jo pari kesää alla jäykkäperäinen XC pyörä Focus Raven. Runko hiilaria, ihan perus laadukkaat osat ja keulakin varmaan suht hyvä. En oikeasti edes osaa kunnolla suhteuttaa pyörän tasoa kun olen vähän ulkona pyörien viime vuosien kehityksestä.

Ongelma on kuitenkin se etten ole ajanut pitkään aikaan tällaisella pyörällä. Jäykkä perä, rungon koko valittu oikeaoppisesti ja on minusta iso sekä tietysti ne renkaat täytyy olla nykyään 29:it. Se on kuin olisi junan ohjaimissa. Edelliset pyöräni ovat olleet 26:sia ja täysjoustoja. Pääosin XC pelejä kyllä, mutta onhan se silti ihan eri asia ajaa pienellä ketterällä joustavalla fillarilla jonka saa kiihdytettyä nopeasti. Se on kivaa. Nykyinen on korkeintaan tehokasta.

Peruste tämän nykyisen hankinnalle oli ajatus etten nelikymppisenä enää aja kovaa ja pitkissä haasteissa keveys sekä toimintavarmuus ratkaisevat. No, ehkä näin. Teitä pääosin tietysti ajaa. Maastometrit ovat jääneet aika vähiin. Lisäksi olen pitänyt maastopyöriä kulutuskamana jotka menevät sata varmasti säpäleiksi ja suomeksi sanottuna säästin viimeksi hankintaa tehdessä. Ehkä myös näin, mutta täytyy ne rahat johonkin laittaa ja onko oikeasti järkevämpiä kohteita kuin kunnon maastopyörä?

Alku kesästä ostin cyclon joka osoittautui huippuhankinnaksi. Ridleyn X-Bow on todellinen hintalaatusuhteen ilmentymä. Se on selkeästi Ravenia halvempi ja mukavampi teillä. Toimintavarmuudessa liikutaan myös aivan eri tasolla kun X-Bow on vankka alu pyörä kestävillä perus osilla, ei oikukkaalla Ravenilla ole mitään jakoa haastaa. Lisäksi hitalaatu cyclon voi jättää helpommin julkisille paikoille parkkiin ja toisilla kiekoilla se on käypä maantiepeli minun ajoille. Cyclo korvaa helposti maastopyörän peruskäytössä, joka on kuitenkin se tärkein pala ajamista kun se mahdollistaa monet asiat arjessa ja kilometrejä tulee joka viikko ympäri vuoden. Ennen käytin tähän maastopyörää.

Tässä on nyt sitten alkanut miettimään, että voisiko maastoajo olla mukavampaa. Sellaista aktiivista nopea tempoista ajamista mitä se parhaimmillaan voi olla. Kaikista kouriintuntuvimmin sen tajuaa kun käy jossain ajoon tehdyillä poluilla kuten viimeksi vaikka Fiskarsissa.

Tai no myönnetään… Minulla on aivan tajuton pyöräkuume. Vähän väliä täytyy käydä katselemassa jotain uutta mahdollista. Olen lueskellut fillarifoorumia, toria, liikkeiden sivuja, selaillut Pinkbiken uutisia ja hakenut YouTubesta suunnilleen jokaisen kiinnostavan pyörän esittelyfilmit. Ottaa vain vähän aikaa kunnes vanha tajuaa missä mennään. Kuten todettua en ole juuri seurannut skeneä vuosiin ja olen nyt hieman pihalla missä mennään. Pikku hiljaa alkaa kuitenkin hahmottamaan mikä voisi kiinnostaa, mutta olen päättänyt kartoittaa ja koeajaa vähän kattavammin. Jos nyt ostaa kunnon pelin, olisi se hyvä olla oikeilla spekseillä.

Tähän palataan vielä.

 

 

 

3 kommenttia artikkeliin ”Tylsä pyörä

  1. Päivitysilmoitus: Koeajossa – Kiipeilysohlot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s