San Vito Lo Capo on rantalomakohde Sisilian luoteisnurkalla, n. 1,5 h ajomatkan päässä Palermosta. En ole ihan varma mikä on vilkkain sesonki, mutta ainakaan se ei ole loka-marraskuun vaihde. Valtaosa majoitusliikkeitä oli jo säpissä ja iso osa ravintoloitakin. Sää oli kiipeilyn kannalta mitä suotuisin, mutta muita matkailijoita ei juurikaan enää ollut. Saksalaisia karavanaareita on tietenkin aina joka paikassa ja niin oli täälläkin.
Paikalliset asukkaat ovat oikein ystävällisiä:
Kylässä ei ole ihan vielä ymmärretty kiipeilyturismin päälle. Kylästä löytyy melko vaatimaton Climbing House, josta saa ostaa jotain tarvikkeita, mutta valikoima on varsin vaatimaton. Ehkä kohde on vielä kiipeilyn osalta vasta kehittymässä. Reittejähän on tehty valtaisa määrä vasta viime vuosina.
Paikkakunnalle mahtuisi vaikka mitä urheilulomailuun liittyvää liiketoimintaa, mm. fillareiden vuokrausta. Lähimaastoissa on lukuisa määrä maastopolkuja, joiden voisin kuvitella soveltuvan myös maastopyöräilyyn. Ja ainakin näin hiljaiseen aikaan maanteillekin mahtuu.
Paikalliset kävi purjelautailemassa. Tätäkin voisi tarjota turisteille!
Loka-marraskuun vaihteessa on kaduilla hiljaista.
Hyvää ruokaa saa kuitenkin aina. Varsinkin kaikenlaiset meren antimet oli todella hyviä. Suosikkini oli kala cous cous:
Sinänsä vaatimattoman näköinen ja simppeli ruoka – cous cousia ja pala paistettua kalaa. Salaisuus piilikin tuossa liemikastikkeessa, mikä on keitelty jostain kalanperkeistä tms. ja maustettu sislialais-afrikkalaisilla mausteilla. Vastaavaa makuelämystä en ole vähään aikaan kokenut!
Ja kahviahan italialaiset luonnollisesti osaa keittää.
Kun aamiaisella tarjoillaan nutellatäytteisiä leivonnaisia, niin ainakin päivän energiat on kasassa.
Majoituimme kylän laidalle Pineta Villageen, jossa on leirintäalue ja rivitalohuoneistoja. Myös uima-allas ja näkymä lähimmälle kiipeilykalliolle löytyy.
Suurin osa rannoista on luoksepääsemätöntä terävää kiveä.
Kylältä löytyy kuitenkin hiekkaranta.
Lisäksi löytyy muutama luonnon laguuni.
Jos ei keksi muuta tekemistä, niin aina voi viettää aikaa kissojen kanssa. Tai vaikka keksisikin muuta tekemistä, niin silti suosittelen kissojen kanssa seurustelua. Kissoja on paljon, mutta kaikki näyttivät ihan hyvin voivilta. Sen lisäksi, että turisti voi viettää aikaa niiden kanssa, kissoilla on varmasti tärkeä rooli yleisen järjestyksenpidon kannalta. San Vito Lo Capo on keskellä maaseutua ja jyrsijöitä todennäköisesti riittää sekä kylällä että sen ympäristössä.
San Vito Lo Capo oli mukava pieni kylä, jossa tosin tähän aikaan vuodesta oli hieman samaa henkeä kuin Hangossa talvella. Paitsi, että Hangossa ei ole niin lämmintä ja valoisaa.