Taupo, pohjoisen ylänköjä

Taupon kylä ja Taupo-järvi tulevat vastaan noin tunnin ajomatkan jälkeen, kun lähdetään Rotoruasta etelään. Alue on jonkinlaista pohjoisen saaren ylänköä. Taupon kylä suurempi kuin Rotorua, mutta ei kovinkaan kaksinen, eikä oikeastaan kovinkaan miellyttävä. Mutta onneksi kylässä ei aikaansa tarvitsekaan kuluttaa. Toisaalta erityisesti kylän suuntaan ajettaessa liikenne näytti näin sesonkiaikaan jonoutuvan melkeinpä mihin aikaan päivästä hyvänsä. Siinä sitä sitten kävelyvauhtia valuttiin kohti keskustaa. Majoitus ehkä kannattaakin ottaa joko sellaisesta kohdasta, että keskustaan vievää tietä ei tarvitse käyttää tai sitten ihan selkeästi kauempaa. Itse Taupossa ei varsinaisesti mitään nähtävää ole, joten ehkä kannattaa samantien majoittua hieman kauempana.

Toisaalta myöskään tekemisen löytäminen ei aina ole hirveän helppoa. Meidän tarkoituksemme oli käydä maastopyöräilemässä jo ensimmäisenä päivänä, mutta vuokraamon löytäminen vei sen verran aikaa, että päädyimme pyörien selkään vasta seuraavana päivänä. Ensimmäinen päivä meni turistikierroksella kuumien lähteiden keskellä. Tosin komea paikka sekin ja tunnelmia voi katsella täältä. Paikka oli ilmeisesti Craters of the moon, tai ainakin sillä nimellä se löytyy Google Mapsista.

Samalla reissulla kävimme katsastamassa myös vieressä olleen Huka Fallsin. Kyseessä oli lähinnä iso koski, jossa satuimme näkemään myös koskenlaskijoita kajakeillaan. Ihan hieno paikka sinänsä. Videotunnelmia löytyy täältä.

IMG_7320

Toisena päivänä pääsimme vihdoin pyörien selkään ja saimme seuraksemme Veskun, joka oli käyttänyt edellisen päivän fiksusti Tongariro crossingilla, meiltä se jäi sitten lähestyvän myrskyn takia väliin. No maastopyöräily oli täälläkin upeaa ja se tapahtui komeassa Craters Mountain Bike Park! Tällä kertaa metsää oli monenalaista. Alkumatka mentiin jonkinlaisessa matalassa havupuumetsässä, sitten mentiin eukalyptusmetsään, paloaukealle ja rehevään sekametsään. Tunnelmia voi katsella täältä. Pyöriä saa vuokrattua ilmeisesti Taupon kylästä, mutta siinä tapauksessa pyörät pitää jotenkin saada Cratersille asti. Ilmeisesti jonkinlainen shuttle bus -palvelu on olemassa, mutta onneksi aivan bike parkin laidalta löytyy myös yksi vuokraamo eli Taupo Mountain Bike Hire Huka Falls. Sieltä löytyi jäykkäperiä ja täysjoustoja ja jopa e-bikeja, kunhan vaan varaa ajoissa, että akut on ladattu.

Pyöräilyalueen vieressä huomasimme myös Taupo Horse Treksin, joka näyttäisi järjestävän ratsastusretkiä halukkaille. Tällä kertaa emme ehtineet ratsastamaan, mutta siinä on yksi aktiviteetti lisää Taupon tarjontaan.

Kolmannen päivän aamuna kävimme vielä myrskyä pitämässä paikallisessa kiipeilyhallissa. Halli ei ollut koolla pilattu ja mielenkiintoista oli myös varmistuskulttuuri. Kaikkiin yläköysiin oli isketty Edelridin version Grigristä, joka oli myös jonkinlaisella virityksellä kiinni lattiassa ja kiinnitettiin sulkkarilla varmistajaan. Kiipeilijään köysi kiinnitettiin sekä sulkkarilla että kasilla. Minun mielestäni aika hankala systeemi…no päästi ne meidät liidaamaankin… Reitit olivat itse asiassa aika mielenkiintoisia. Greidaus on australialaisen mallin mukainen, eikä me varsinaisesti oltu siitä kovinkaan hyvin perillä, mutta ihan hauska kiipeilykeikka kuitenkin!

Tämän jälkeen suuntasimme kohti itärannikkoa ja Napieria.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s