Pääsin vihdoin käymään Bohusläniin. Ottaen huomioon kuinka helppo sinne on mennä, niin täytyisi käydä useammin. Toisaalta näin voin sanoa myös Kustavista ja Olhavasta. Lopputulema reissuista näihin paikkoihin on aina sama: ottaa nekkuun ja tajuaa sen tason mitä olisi hieno kiivetä.

Bohuslän on upea ja ennen kaikkea iso kiipeilypaikka. Reittejä riittää salakavalalla tavalla ruotsalaisessa maalaisidyllissä, vaikka kiipeily ei näytä olevan päällimmäinen juttu. Tai edes juttu ollenkaan. Varsinkin reissun alkupäivinä sai olla aika yksin kallioilla. Joku tuli vastaan aina jossain satunnaisesti. Kahden viikon aikana yhtenä päivänä Hallindenissa oli enemmän meininkiä, mutta muuten Bohuslän on maanviljelyä ja rannikkokyliä. Mutta sitä kiivettävää on todella paljon. Ja hyvää sellaista. Parasta mitä graniitilla viihtyvä voi suinkin toivoa.

Samaan aikaan Bohuslän vaatii vähän enemmän. Sinne ei vaan mennä ja vetäistä jostain. Kiipeily on graniittia, trädiä, usein jyrkkää, halkeamaa ja kaikkea muuta vähän jänittävää. Ja silti se on myös niin palkitsevaa. Useampi nousu tuotti suurta onnistumisen iloa.

Me kiipesimme vuorovedoin Lauran kanssa suht hitaalla temmolla kaksi viikkoa ja siinä ajassa alkoi vasta vähän pääsemään jyvälle. Vierailimme sattuneesta syystä monella perhekalliolla kuten Stale, Nordens Ark, Högberget, Brappersberget, Galgeberget sekä kiivettiin pari klassikkoa kuten Hallidenin Prismaster ja Svanebergetin Bergskirstis Polska. Itsellä on mielessä hyvin myös Välserödin päivä. Kaikkiin paikkoihin jäi hienoja reittejä kiivettäväksi. Odotukset eivät olleet tämän kevään metreillä korkealla, mutta oli se silti sääli olla nysväämässä noiden seinien vieressä ilman, että rehellisesti pystyi antamaan yrkkää. No, kuten todettua Bohusläniin pääsee helposti takaisin.

Samoin Kustaviin ja Olhavalle. Vielä helpommin Kvarnbyhyn ja Jaanankalliolle. Täytyy treenata.