Bariloche

Aconcaguan suunnalla ei kaikki mennyt ”ihan” putkeen ja yllättäen seuraavat pari viikkoa vapautui vailla suunnitelmia. Parantelin pahimmat vaivat Mendozan ja Buenos Airesin hotelleissa ja päätin viimeistellä kunnon puhtaan Pohjois-Patagonian luonnon keskellä. Helpoiten saavutettava kohde on Bariloche joka on argentiinalaisten oma kaikenkansaturistirysä. Ehkä alimmaiset yhteiskuntaluokat eivät pääse nauttimaan herkuista, mutta muuten kaupunki on tehty kaikkia miellyttävän kivaksi – ehkä vähän liiankin kivaksi. Löytyi suklaapuodit, ulkoilma-aktiviteettiä, discoa, raflaa ja nättiä postikorttimaisemaa. Eurooppalaisena ehkä eniten häiritsee jonkinlainen camp alppi meininki. Rakennuksia, kauppoja ja menoa muutenkin  henki sellainen kopioitu tunnelma, mutta toisaalta reilut kuusikymmentä vuotta sitten kylään muutti yllättäen saksalaisia, joten kyse saattaa olla vain koti-ikävästä. Toinen silmiinpistävä ja välillä vähän epäilyttävä ilmiö olivat ”buenosairesnuoriso”,  joita rockbussit rahtasivat kylään juhlimaan. Ibitzalle on ilmeisesti liian pitkä matka. Kyllä vanha mies nuoria tyttöjä mielellään katselee, mutta kun jengi alkaa pyöriä ympärillä pillit huulessa kysellen tyhmiä, niin ei sitä oikein enää jaksa.
Paikallista postikorttimaisemaa paremman väen golflkubilta.

Joka tapauksessa pikku kaupunki oli helppo olla. Järven toisella puollella on nätti vuoristomaisema, jota saattoi katsella hostellin rantsusta tai raflan terassilta. Siis kunhan se vain näkyi tuhkapilven takaan (joinakin päivinä tuuli puski jonkun chiileläisen tulivuoren tuhkia seudulle aika voimalla).  Lisäksi tässä maassa ei ole vaikea saada bisseä ja pihviä, joten elämä on todellakin helppoa. Siitä päästäänkin itse aiheeseen eli Bariloche on todellinen hyvänmielen kiipeilykohde sillä seudulla on aika messevän näköistä graniittiseinää. Kuuluisin paikka on Freyn maja, mutta kun selaili paikallista topokirjaa, niin myös Cerro Lopezilla oli hienon näköistä pitkää reittiä. Itse en saanut aikaiseksi kiipeiltyä kunnon, kuuman kelin ja yleisen säädön takia, mutta kävin fiilistemässä Freyn majalla ja Lopezin juurella.
Freyn maja, järvi ja järjetön määrä graniittihuippuja. Täällä jengi vaan telttaili, relasi ja kiipeili siltä kuin tuntui. Lähimpien reittien alkuun pääsee minuuteissa ja refugio tarjosi vankat peruspalvelut. Kiipeilyä ei paljon helpommaksi voi tehdä.Majalle pääsee kyliltä bussi/3h reippailu yhdistelmällä.


Lopezin pohjoisseinä jonka reiteistä ei ole mitään tieto, mutta kukkulalla on oma refugio ja pitkää tradiä riittää. Ilmeisesti tuoreempi kehuttu alue.

Laitetaan nyt vielä loppuun varmuuden vuoksi, että vaikka jutussa mainittiin Patagonia, niin tällä mestalla ei ole mitään tekemistä sen oikean patagoniakiipeilyn kanssa. Kelit oli joka päivä helteiset ja tuulia pahempi riski on seinällä paistuminen. Mestassa mainostettiin olevan myös eteläisen pallonpuoliskon suurin laskettelukeskus jossa kesäisin DH-parkki. Valitettavasti ei tullut katsastettua kun ei uskalla tässä kunnossa tehdä vielä mitään hurjaa. Trailikartta vaikutti ihan lupaavalta, vaikka ei se nyt mikään Åre ollut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s