Bare Blåbaer

Aamu aukeni taas kauniina ja teltassa tuli hiki joskus aamuyöstä. Laura ja Mikko lähtivät ties miten aikaisin pelastamaan paria camua Pianohandlers Lundista, jonka Laura ja Jake kiipesivät edellisenä päivänä ja saivat ko. 2 camua jäämään kallion koloon. Camut osoittautuivat niin arvokkaiksi, että niitä piti lähteä pelastamaan Mikon voimin. No reissu kylläkin kannattai, koska camut pelastuivat, hienoa Mikko!
Minä ja Jake lähdimme ennen puoltapäivää, ehkä reilustikin, kohti legendaarista Bare Blåbaeriä. Yllättäen saavuimme rauhallisen patikoinnin jälkeen kallion juurelle ensimmäisinä ja pääsimme johtamaan heti perään ilmestynyttä jonoa kohti Bare Blåbaerin huippua.
Kiipeily sujui kivasti, hieman tuuli, mutta keli oli siedettävä. Minä liidasin ja Jake keräili kamoja perässä. Tällä kertaa ei jäänyt mitään kallion koloihin, tosin viidenneltä ständiltä pääsi tipahtamaan slingi jatkoineen.
Reitti oli släbijammailua, eli aitoa Lofooti-kiipeilyä! Jakekin pääsi ensimmäistä kertaa oikeasti harrastamaan näitä kiipelyn eliittimuotoja eli släbäilyä ja jammailua. Neljäs ständi oli mukava ”bussin penkki” -ständi, jossa olisi kelvannut istuskella pidempäänkin. Piti kuitenkin kiirehtiä, kun jono painoi päälle.
Koska reitin hienoimmat osat on kiivetty viidennen köyden pituuden jälkeen, päätimme laskeutua siellä olleista pulttiankkureista. Laskeutuminen toiselle  ankkurille sujui kuin Italian peli, mutta sitten tökkäsi. Tuplaköysiä yhdistävä solmu onneton juuttui kallion koloon yläpuolellemme. Onneksi jonossa seuraavana oli varsin pätevä ruotsalainen kiipeilijä, joka laskeutui viidenneltä pultilta jeesaamaan ja ratkaisi ongelman. Jono pääsi taas eteenpäin. Loppu laskeutuminen sujui kuin tanssi, tosin köysi ei ihan alas asti riittänyt ja viimeinen hivuttautuminen pienessä jyrkässä kurussa oli ehkä päivän vaarallisin osuus.


Mikko ja Laura kiipesivät saman reitin vielä myöhemmin samana päivänä tai iltana ja löysivät sattumalta uuden laskeutumisreitin, jossa ei köydet jumittuneet. Tämä havaittiin myöhemmin myös Henningsvaerin kiipeilykahvilan kansiosta, että kaippa se kannattaisi käydä selailemassa läpi ennen kiipeilyjä…
No alas päästiin ja Kiipeilyn jälkeen pidettiin evästauko ja käveltiin n. 1h takaisin autolle, josta Puttanescan laittoon teltoille ja toiseen kotiin eli Ankerbryggeen Svolvaeriin katselemaan Portugali-Espanja -matsia ja latailemaan näitä erinäisiä elektronisia laitteita…

Siellä se näkyy, puolentoista tunnin kävely edessä.
Keskeltä ylös…
Melkein perillä.
Meidän köysistö jonon kärjessä, kas kummaa kun ei edes oltu aikaisin paikalla.
Bussinpenkki ständillä köysikasan kanssa.
Jake sormijammaa.
Mystiset trullimaisemat!
Uskomattoman kaunista!
Matkalla alas, juuri ennen katastrofia…
Odottavan aika on pitkä, meidän köysihässäkkä jumitti siis koko jonon.
Onneksi seuraavana tullut ruotsalainen kiipeiljä selvitti lopulta sotkun ja päästin alas…tai ei ihan alas…haastetta loppuunkin siis…
Lopultaa päästiin turvallisesti ihan alas ja paluupatikka alkoi. Vielä siellä on jonoa.
Siellä se Vestpillaren odottelee…
Päivän tulos…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s