Kesällä täytyy matkustaa ja nyt matkustetaan Eurooppaan. Helsingin päässä suunniteltiin tarkka minuuttiaikataulu ja sitten vaan koneella Milanoon. Sääennusteen tarkistuksen jälkeen muutettiin suunnitelmia  ja ajettiin Aostaan laaksoon. Aluksi oli tarkoitus tutustua Val Masinon suurempiin seiniin alppihengessä. Ajatus oli hieno ja on sitä vielä nytkin, mutta jotenkin on kuitenkin tyytyväinen, että loman aloitus valittiin plasirin kautta. Nimittäin matkavalmisteluiden lomassa tilattiin pari topoa Sveitsin maalta ja Filidor kustantomon Plasir topot osoittautuivat menestykseksi (http://www.filidor.ch/). Ei nyt muista tarkkaan miten kyseiset kirjat plasirin määrittelivät, mutta se on yksinkertaistettuna mukavuusaluekiipeilyä (kirjan oma määritelmä: fun, sun and pleasure). Ei siis ylimääräistä kärsimystä, pelkoa tai väsymistä vaan mukavia muuveja ja helppoa klippailua. Muutenkin oma kiipeily tarvitsee metrejä ja plasirin kautta niitä saa eikä edes omalle kovalle kreidille joutunut ikäviin paikkoihin vaan kruxeja pystyi vääntämään hymyssä suin.


Eli Aostan laaksossa plasiria kolme päivää. Ensiksi lämmiteltiin joku viiden kp:n reitti ilta-auringossa. Sitten kiivettiin nätti pilari omalla kovemmalla kreidillä ja vikana päivänä kokeiltiin rutiinien sujuvuutta pidemmällä seinällä. Jokainen reitti oli niin turvallista sporttia, että melkein hävetti ja metrejä kertyi. Aosta on vielä suht kompakti laakso ja kun sen keskelle on vedetty vielä varmuuden vuoksi motari ei liikkumisen kanssa ollut ongelmia. Kaiken päälle satuttiin valitsemaan ihan vahingossa majatalo suunilleen maailman sympaattisemmalla isännällä ja hyvällä paikallisella keittiöllä. Lopputuloksena hyvät aamiaiset ja illalliset sekä meiltä kysyttiin varmasti tarpeeksi monta kertaa kaiken olevan ok. 

Laura ihan tulessa. Släbillä tuntuu menevän mikä seinä tahansa.

Reitti oli nimeltään  Pioccia di Lacrime ja kulki oikeaa sivua myötäillen. Laadukasta släbiä viiden kp:n verran (5c, 5c+, 6a, 5c, 5b).

Courtil vaatii vähän ajelua ja pienen ylämäkikävelyn, mutta kaikkinensa mesta on helppo saavuttaa ja kiivetä. Näkymät topista avautuvat Matterhornille ja Monte Rosalle. Vahvasti suositeltava sektori plasiria kaipaaville.

Seuraavana päivänä lähdettiin testaamaan Lauran uusia lenkkareita Arnadin kallioille.  On ne hienon väriset.

Reitti Lomastilla oli La Rossa e il Vampirla (6a, 6a, 6b, 6b, 6a, 6a). Hieno reitti puhdasta muotoa pitkin pilarin juurelta huipulle. Tasaista laatua loppuun asti. Släbi voittoista muutamalla jyrkemmällä pätkällä varustettuna. Kivenlaatu todella mainiota.

Lomasti pilari näkyy takana olevan kukkulan kyljessä. Hieno mesta. Täytyy kävellä jonkun verran , mutta matkalla on majataloa, raflaa, autiotaloja yms mielenkiiintoista. Puitteet ovat nätit.

Nöyrän näköistä kiipeilyä Lomastilla.

Lopuksi vedettiin pidempi yhdeksän kp:n setti testimielessä. Jos lomalla pääsisi johonkin hurjempiin mestoihin, niin tietää rutinien sujuvan tarpeeksi liukkaasti. Reitti oli Diedro Jaccod (9kp, 5c+), josta kyllä poikettiin jollekin vähän tiukemmallekin kp:lle, joka tosin vain lisäsi reitin laatua. Jälleen laadukasta släbiä. Reitit olivat merkitty ja pultattu aivan naurettavan hyvin ja laakson kahviloissa jaettiin ständeillä yksinkertaista topoa seinästä. Lähimmät lähestymiset kymmenen minuuttia eli sopii vaikka ohikulkumatkan ohjelmaksi.

Suomalainen mies etelässä. Tautalla alhaalla Arnadin pääseinä. Profiili on  loiva, mutta kivi on laadukasta. Lisäksi alla yleiskuva Aostan laaksosta: motari, joki ja välissä jotain muuta.

Lopuksi kuva valkoisesta pilvestä keskellä yötä. Yövyttiin perus alppihotlissa. Ruoka mainiota ja palvelu ystävällistä. Koko laakso puhdasta plasiria.