Viimeksi lomailtiin Levillä Lapin kaamoksessa itsenäisyyspäivänä, Helsingissä ei ole aurinkoa näkynyt viikkokausiin, Lontoossa oli harmaata ja satoi vettä…Nizzan lentokentälle saapuminen oli melkoinen järkytys, täällähän paistaa aurinko ja vielä kirkkaasti! Talvisessa kaamoksessa on hyvä tunnelma, mutta kun talven keskellä pääsee aurinkoon niin aina ymmärtää kuinka paljon ihminen kaipaa valoa. Henkinen ja fyysinen vireystila on heti aivan toisella tasolla kun aurinko paistaa kirkkaasti.

Liiallisen valon aiheuttaman järkytyksen hieman lievennyttyä, seuraava järkytys tuli vastaan kesälomalta tutun Zupuksen pariskunnan isännöimän majoituksen pihalla ja portailla, isäntäväki oli poiminut tervetuliaisiksi mandariineja, appelsiineja ja greippejä oman pihan puista…

Ensimmäinen Nizzan päivä käytettiin St. Tropezin kaupunkiin tutustumiseen, jo pelkästään siksi, että Lotan Lontoossa saama flunssa vielä vaivasi ja minä niksautin selkäni lentokentällä Lontoossa, kun nostin reppua selkään, mikä lie siihenkin iski taas kerran. Mutta kerrankin St. Tropezissa oli rauhallista! Ei tietoakaan turistilaumoista.

Illalla isäntäpariskuntamme tarjosi mukavan jutustelun lomassa itse tekemäänsä appelsiini-rosee-viiniä ja päälle sinihomejuustopastaa. Samalla he soittelivat tutulle hiihdonopettajalle Auronin hiihtokeskukseen ja antoivat vinkkejä laskettelureissua varten. Myös Auronin majoituksemme oli hankittu Zupusten avulla ja saimme heiltä avaimet ja ohjeet majapaikkaa varten.

Illallistamista seuraavana päivänä lähdettiin ulkoilemaan. Keväällä kirjoittelin Nizzasta ja lähiseudun vuoristoista ympärivuotisena outdoor-paratiisina ja nyt päästiin testaamaan väitteitä näin keskitalvella. Nizzassa paistoi aurinko ja lämpötila oli noin +15 astetta, siis täydellinen keli vaikkapa kiipeilyyn. No nyt ei ollut kiipeilijöitä paikalla, paikalliskontaktikin oli lähtenyt Utahiin kiipeilemään useammaksi viikoksi, joten päätettiin tehdä pieni vaellusretki läheiselle Mount Ferionille. Majapaikastamme vaelluksen lähtöpaikkaan meni aikaa autolla ehkä reilu puoli tuntia ja itse vaellukseen yhteensä noin 5 tuntia. Nousu kulki mukavassa Välimeren metsikössä ja huipulta oli komeat näkymät sekä vuorille että rannikolle.

Päivän kohde.

Välimeren värejä, sininen taivas ja syvän vihreä metsä.

Reittejä ristiin rastiin.

Huippu on tuolla jossain metsän takana.

Takiaisia ja punaisia marjoja vuorten edessä.

Täällä on kesä, tuolla on talvi.

Kehittyy se energiateknologiakin, vaikkakin hitaasti.

Lotta huipulla…

…samoin minä.

Huomenna lähdetään tuonne päin.

Keskitalven päivä…

…ei ole pitkä…

…Välimerelläkään ja lopulta meidänkin täytyy…

…lähteä kävelemään kohti laskevaa…

…aurinkoa määränpäänä…

…Nizza.

Selkä tosin ei lopulta hirveästi tykännyt ja aamulla hädin tuskin pääsi sängystä ylös, mutta kun sai itsensä kuskin penkille autoon niin eipä siinä muuta kuin nokka kohti Auronin hiihtokeskusta. Ajoaika oli vajaa pari tuntia ja matkalla ohitettiin toinen Zupuksen pariskunnan suosittelema laskettelukeskus Isola2000.

Ensimmäiseen ongelmaan törmättiin, kun yritettiin sovittaa avaimia siihen oveen, jonka äärelle lapulla olevien ohjeiden perusteella päädyttiin. Ei sopineet avaimet vaikka miten yritettiin. Käytettiin jopa sen verran luovuutta, että yritettiin etsiä muitakin ovia, mutta ei löytynyt oikeata, joten ei muuta kuin soitto Mariannick Zupukselle. No eihän se mitään auttanut, kun Mariannick ei ole ikinä käynyt ko. huoneistossa, hän kuitenkin soitteli asunnon omistajalle, joka on jossain päin maailmaa reissussa, joka taas hälytti oppaan paikalle, jota odotellessa käytiin lounaalla. Lopulta opas pääsi paikalle ja huoneisto oli täysin toisessa päässä rappukäytävää kuin kuviteltiin, ohjeessa ollut kääntyminen vasemmalle tarkoittikin ovien pitämistä itsensä vasemmalla puolella…ihme logiikka! No vaatimattomaan, mutta riittävään majoitukseen kuitenkin lopulta päästiin, mutta tulo päivän laskettelut oli kyllä lasketeltu.

Kun taloksi päästiin, soiteltiin Zupusten hiihdonopettajalle Brigittelle, että tänään emme laskettele, mutta aamulla sitten, ja samalla sovimme treffit illaksi. Tapaaminen yllättäen onnistui hyvin ja Brigitte ehdotti, että käydäänkö hakemassa vuokrasukset ja -monot nyt, mutta todettiin, että aamullakin ehtii, virhe taas…aamulla moni muukin oli ehtimässä… No mutta suksien noudon sijast lähdimme napostelemaan hieman tapaksia ja juomaan lasit viiniä tai olutta Brigitten ja hänen kaverinsa Christianin kanssa. Ilta meni mukavasti pienistä kieliongelmista huolimatta ja sovimme, että jos Brigitte ja Christian jaksavat päivän töidensä jälkeen niin he ehkä tulevat laskemaan meidän kanssa seuraavana päivänä.

Auronin tyyliä.

Kirkko kuuluu alppikylään.

Luistinrata pitää olla myös Alpeilla.

Christian, Brigitte ja Lotta, pahoittelut kuvan heikosta laadusta, nämä kännykät eivät ole vielä täydellisiä…

Aamu aukeni taas kauniina ja kirkkaan ja lähdimme aamiaisen jälkeen kohti Skiset-nimistä suksien vuokrauspaikkaa. Jo jonkin matkaa ovelta tuli selväksi, että Brigitten ehdotuksessa suksien ja monojen vuokraamisesta illalla oli vinha järki, muutama muukin pääosin ranskalainen matkailija oli päättänyt tulla viettämään vuoden vaihdetta Auroniin ja myös vuokraamaan suksia. Siinä sitten jonoteltiin ja lopulta saatiin kamat. Vielä piti saada hissiliput ja taas jonotettiin…nekin olisi muuten saanut Keycardille etukäteen netistä…

Lopulta päästiin puolen päivän hujakoilla rinteeseen, homma lähti sikäli huonosti liikkeelle, että molemmilla oli liian isot monot ja Lotta ei pitänyt suksistaan, Salomonin uusista rockereista, BBR tms. on mallinimi, mutta vaihtamaan siis. No jonot oli haihtuneet ilmeisesti rinteisiin ja vaihto sujui jouhevasti. Sikäli tilanne ei kylläkään parantunut, että kun Lotta valitti, että sukset on vaikeat kääntää, niin nyt tuli liian löysät sukset, jotka jyrkemmissä ja jäisemmissä rinteissä ei oikein pelanneet sitäkään vähää kuin ne edelliset. Enää ei kehdattu mennä vaihtamaan…ja toisaalta tiistain lumisateen jälkeen pehmeillä rinteillä nämä uudet all-mountain Rossignolit toimivatkin jo erinomaisesti…

Mutta maisemat oli upeat ja rinteet oikein mukavia, mitä nyt liikaa ihmisiä. Aurinko siis paistoi ja pakkasta varmaan muutama aste ylhäällä melkein 2500 metrissä. Kun olimme myöhäisellä lounaalla, Brigitte laittoi viestin, että ei jaksa enää työpäivän päälle laskea vaan lähtee lämmittelemään kylpyyn, mutta se ei sinänsä haitannut, kyllähän me laskea osataan, vaikka reittien hakeminen välillä olikin nimenomaan hakemista… Seuraavatkin Auronin laskupäivät sujuivat mukavasti, mitä nyt uudenvuodenpäivänä vähän pyrytti.

Keskiviikkona oli tarkoitus käydä katsastamassa vielä Isola2000-keskus ja matkaan jo lähdettiinkin ihan hyvissä ajoin aamusta. No nyt sitten konkretisoitui kysymys lumiketjujen tarpeesta koko yön jatkuneen lumisateen jälkeen. Ensin vähän matkaa sutien ylämäkeen ja sitten vähän matkaa sladissa jarrut pohjassa alamäkeen. Havaittiin, että kesärenkaat eivät ole hyvä idea lumisilla alppiteillä ja todettiin nopeasti, että näillä renkailla ilman niitä lumiketjuja ei lähdetä valumaan alas edessä olevaa serpentiiniä. Tämäkin päivä vietettiin sitten Auronissa ja pääsinpä viimein laskemaan keskuksen kruununjalokiven eli Face-nimisen mustan rinteen. Korkeuseroa koko laskulle tuli noin 800 metriä ja alkuosa ihan mukavan jyrkkää punaista ja siihen päälle pitkä hoitamaton tasaisen jyrkkä mustapätkä niin jo tuntui reisissä…

Tästä alkaa tutustuminen…

…Auronin rinteisiin ja…

…maisemiin.

Kyllä kelpaa suksia näissä keleissä…

…ja maisemissa rinteeltä…

…toiselle.

Maisemat on upeat, mutta…

…valittaa ei sovi myöskään rinneravintoloiden…

…tarjoiluista ja vielä kun…

…erikokoiset isännät pitävät huolen…

…kodikkuudestakin niin kyllä kelpaa.

Vietimme Auronissa myös vuodenvaihteen. Uuden vuoden aattona päätettiin syödä ulkona, no idea ei välttämättä ollut hyvä ja lopulta päädyttiin syömään melko konkreettisesti ulos. Kylän muutamasta ravintolasta osa oli kiinni ja osassa oli joku yksityistilaisuus ja loput sitten aukesivat epämääräisesti pitkin iltaa, mutta hyvin myöhään joka tapauksessa. Pitkän haeskelun jälkeen huomattiin, että yksi kylän ravintoloista näyttäisi olevan auki, mutta syödä piti terassilla, eli telttamaisessa tilassa  käytännössä ulkona! No vieressä puhalteli kaasulämmitin lämpöä ja ruuaksi tilattiin raclettea, joka lämmitti toiselta puolelta, mutta kylmähkö illallinen se joka tapauksessa oli. Toisaalta onhan se aina hyvä, että tuollainen juhlaillallinen jää edes jotenkin mieleen ja oli se raclettekin toki hyvää.

Auronin kylän…

…uudenvuoden tunnelmaa..

…ja ravintolan herkullisia…

…antimia.

Kokonaisuutena Auron oli mukava kokemus. Alue koostui kahdesta osasta, itse Auronin kylän puoleisen alueen lisäksi vuorten takaa löytyi toinen alue jonne pääsee hissillä sekä Auronin puolelta että Saint Etienne de Tineen kylästä, takaisin Auroniin pääsee laskemalla joko sinistä tai edellä mainittua Facea. Rinteitä löytyy joka lähtöön, on helppoja aloittelijoille, mukavia punaisia vaihtelevilla profiileilla vähän edistyneemmille ja muutama mustakin löytyy, kruununa tosiaan ihan vaikuttava Face. Myös rinteiden ulkopuolelle pääsee helposti hisseiltä ja laskettavaa näytti olevan kohtuullisen paljon. Lumisadepäivän jälkeen melko moni laskija kolusikin vielä kuitenkin melko vähälumisia offareita. Me pysyimme tiukasti rinteissä, mitä nyt minä vähän testailin rinteiden reunoja. Näin jo siksi, että sekä meidän hiihdonopettajatutut että vuokraamon setä varoittelivat menemästä vielä rinteiden ulkopuolelle koska siellä ei ole tarpeeksi lunta vaan voi löytyä kiviä, jotka tuhoavat sukset. Rinneravintoloita on myös  mukavasti, etenkin alueen keskellä, ja niiden taso on ranskalais-italialaiseen tapaan loistava! Ei tarvitse mitään teollisuushamppareita ja aikansa eläneessä rasva-suolaliuoksessa lilluneita ranskalaisia mätystää. Myös hissit toimivat ihan OK, ylös vievät kabiinit tosin vähän ruuhkautuvat, mutta tuolihisseihin ei tuntunut pahemmin jonoa muodostuvan. Ainoa selkeä miinus on ehkä Saint Etienne de Tineen puolella olleet kolme sompahissiä, jotka nykivät niin pahasti, että muutenkin kipeä selkä oli kovilla. Itse kylä oli melko pieni, muutama ravintola ja yksi ei kovin hyvä tasoinen ja kallis ruokakauppa, lisäksi pari leipomoa, josta sai tuoretta patonkia. Mutta siis yleisesti ottaen oikein  miellyttävä pieni hiihtokeskus ja ennenkaikkea lähellä Nizzaa.

Lomamme viimeiset pari päivää vietämme Nizzassa ja teemme perinteisen Serravallen Outlet-vierailun. Sellainen jännitysmomenttihan tässä vielä on, että miten tuossa alamäessä huomenna käy niillä kesärenkailla…no tänään aurinko näytti kuivattaneen tiet mukavasti ja huomisellekin luvataan kaunista keliä, joten eiköhän tuosta laaksoon ja Nizzaan päästä…

PS. Sellainen detalji vielä unohtui mainita, että Nizzasta pääsee paikallisbussilla Auroniin ja Isola2000:een 1:llä eurolla!