Tänä vuonna oli tarkoitus ottaa kaikki irti treenikaudesta ja varattiin jo hyvissä ajoin treenileiri Nissedaleniin. Tarkoitus oli kiivetä pitkää ja helppoa. Hakea rutiinia sekä kivestä että gearista. Oslon lennot, vuokra-auto ja teltta on suht edullinen paketti ja ajallisesti saa lähes neljä täyttä kiipeilypäivää aika kivasti parilla vapaa päivällä. Ainoa ongelma tässä konseptissa on aikainen varausajankohta ja Norjan epävakaat säät.

Ensin torstaina iltakoneella Osloon ja autolla Nisserin leirintään. Ajateltiin, että on mukava olla vähän luksusta ja hygieniaa, vaikka Hægefjellin alapuolella on ilmainen leirintä roskiksilla ja vessalla. Kirkasvetinen jokikin siinä olisi ja kun vuori on vieressä olisi logistiikkakin helppoa. Nisserissä todettiin, että lämmin vesi tuli suihkuista kolikoilla (eli kannattaa varata nimenomaan 10kr kolikoita), joita ei meillä luonnollisesti ollut, mutta toisaalta kun unohdettiin ostaa kaupasta kaasua, niin paikan keittiö tuli ihan tarpeeseen. Ajamista laaksossa tulee yllättävän paljon, koska Treungenin kylän, Nisserin campingin ja Hægefjelln kunkin välillä on reilut parikymmentä kilometriä, vaikka saman järven ympärillä ovatkin. Käytännössä on helpoin ostaa kaikki mitä ikinä tarvitsee ja ajaa suoraan Hægefjellille budjaamaan, jos siis aikoo kiivetä nimenomaan sen rinteitä.

Vielä faktapuolesta sen verran, että netissä on tarjolla kolmea topoa: norskien vanha pdf, uusi 2011 pdf ja Rockfaxin minitopo. Ensimmäisellä pärjää jo hyvin, toista ei olla muuta kuin silmäilty ja Rockfaxista pitävät voivat investoida muutaman punnan, mutta mitään uusia reittejä siinä ei ole.

No, mutta piti kertoa itse reissusta. Ajaminen ottaa aikansa ja oltiin perillä yhdeltä yöllä. Seuraava aamu nukuttiin konttorirottien univelat pois ja ihmeteltiin kaunista aamua. Ennusteiden mukaan päivän piti olla nätti ja päätettiin kiivetä jo ekana päivän varmuuden vuoksi pitkä reitti kun viikonloput säät vaikuttivat epävakailta. Valittiin kohteeksi Mot Sola: yhdeksän köyttä trädiä pääasiassa helppoa ja pari kuusi miikan paikkaa. Alun släbit menivät kivasti auringonpaisteessa ja ensimmäinen jyrkkä osuuskin oli mukava, vaikka olikin jo märkä ja pikkaisen jo satelikin. Seuraava jyrkempi halkeamapätkä olikin sitten jo vetinen. Sitä liidatessa käytännössä purossa maaten oli se normaali kiipeilyn ilo karissut ja homman mielekkyys oli helppo kyseenalaistaa. Seuraavasti pultista alas ja otettiin mukaan seuraavalla ständillä sinkkuköyden kanssa seikkailleet svenssonit. Pakitus sujui ongelmitta ja keli oli oikeastaan aika kiva loppupäivän. Mot Sola ilmeisesti vain valuttaa monia muita reittejä enemmän ja on topossakin maininta usein märästä kruxista.

Ei siinä mitään. Palattiin leirintään, kokkailtiin ja suunniteltiin tulevaa. Seuraavalle päivälle oli luvattu taas kovempaa iltapäiväsadetta ukkosella. Nimenomaan ukkonen arvelutti kaikista eniten, koska Hægefjell on käytännössä valtava ympäristöstä erottuva graniittimöhkäle, eikä sen päällä ole kiva pitää keliä ja ottaa vastaan salamia. Päätettiin tehdä nopea isku aamupäivällä ja kiivetä kukkulan helpoimman reitin Via Laran. Kyseessä on erittäin paljon kiivetty klassikko, joka on aika nappi valinta usemman köyden trädikiipeilyn harjoitteluun. Olisikohan seitsemän köyttä kaikki alla nelosen loivaa helppoa menoa selkeää halkeamalinjaa pitkin. Pisteltiin se ylös ja kierrettiin takapuolelta nätti polku alas ja säästyttiin sateelta. Vasta leirinnässä alkoi satamaan joten ihan hyvin aikataulujen puolesta. Varsinkin kun kuultiin myöhemmin edellispäivän svenssonien kokemukset laskeutumisesta ukkoskuurossa.

Joka tapauksessa pitkien päiväreittien kiipeäminen tällä kelillä alkoi arveluttamaan ja päätettiin vaihtaa maisemaa…