Viime syksynä kirjoittelin ajatuksia pitkien reittien kiipeämisestä (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2012/09/ajatuksia-pitkien-reittien-kiipeamisesta.html) Menneenä kesänä tuli jatkettua useamman tunnin reittien keräilyä Sohloporukalla Lofooteilla ja Aostassa ja yhden pitkähkön reitin kiipesin paikallisen oppaan kanssa Korsikalla. Tämän kesän reitit eivät olleet vaikeusasteiltaan sen kummempia kuin viime kesäisetkään eivätkä kiipeilypätkät olleet juurikaan pidempiä, mutta reittien lähestymiset tai reiteiltä poistumiset olivat selkeästi aikaisempia vuosia haastavampia. Erityisesti jäi mieleen Lofooteilta Rom o colan (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/07/lofootit-matkan-alkupuoli.html) aamuyöhön kestänyt laskeutuminen alppityylisine köysistöineen ja köysien juuttumisineen, tai Råna (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/07/lofootit-matkan-loppupuoli.html), samoin Lofooteilla, lähestyminen oli näin ”tasamaan asujan” näkökulmasta jo ihan täyttä kiipeilyä puhumattakaan ”polusta”, jota pitkin piti hilautua alas reitin laelta, joka oli oikeasti varsin komea jyrkkäreunainen huippu. Myös 500 metrin laskeutuminen Aostassa reitiltä Tommy (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/07/3-paivaa-aostassa-1200-m-vertikaalia.html) jäi mieleen kuten koko reitti, joka on nyt pisin reitti jonka olen ikinä kiivennyt. Myös Tommyn pulttiteknopätkä oli hauska, ensimmäinen tekno-osuus, jonka olen pitkillä reiteillä kiivennyt, vaikka ei nyt ihan oikeata teknoamista ollutkaan.

Rom o colan huipulla näytti tällaiselta.

Viime syksyn kirjoituksessa käsittelin pitkien reittien kiipeämistä kolmen aihealueen kautta: varusteet, ravinto ja kiipeäminen. Jatketaan samalla kaavalla, niin saadaan pientä jatkuvuutta näihin blogiteksteihin, kun jatkuvuusteema pääsi jo hyvin alkuun Koli-trilogiassa. Joten sitten asiaan…

VARUSTEET

Viime vuoden tekstissä pohdin varusteiden keveyden ja kiipeämisen mukavuuden suhdetta. Keveys on selkeästi vienyt voiton. Reput on muuttuneet pienemmiksi ja pienemmiksi ja mukaan tulee sen verran tavaraa mitä reppuun sopii. Ja tietysti mitä kevyempiä ja pienempiä varusteita omistaa, sen pienemmäksi ja kevyemmäksi saa repun. Menneenä kesänä mukana kulki ohuin mahdollinen kuoritakkia ja lähestymiskenkinä toimivat 5Fingersit haastavissakin paikoissa.

 

Varusteita seinällä.

 

Varusteiden painon lisäksi toinen haaste on valjaissa kulkevien varusteiden mahtuminen mukaan. Yksi apu tietysti on se, että ottaa vähemmän varusteita mukaan. Korsikalla teki suuren vaikutuksen oppaani Manun vähäinen tavaramäärä valjaissa sentään 250 metrisellä reitillä (Voie du CAF http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2013/07/voie-du-caf-rocher-des-gozzi-korsika.html). Muutama kamu ja kiila, niillä pärjättiin hyvin. No, jos kuitenkin haluaa ottaa enemmän varman päälle niin toinen apu on varusteiden asettelu valjaisiin. Ryhdyin soveltamaan Rockfaxin Lofoottien toposta lukemaani käytäntöä jatkojen ja vähän muidenkin kamojen kanssa. Ripustan yhden jatkon valjaisiin ja seuraavat jatkot valjaissa kiinni olevaan jatkon sulkurenkaaseen. Tilaa säästyy merkittävästi!

 

RAVINTO

 

Myös ravinnon suhteen pieneen tilaan menevä energia eli energiapatukat ovat vieneet voiton maistuvammista vaihtoehdoista. Patukoita voi tunkea sinne tänne ja niistä saa aika helposti sen energian mitä päivän mittaan tarvii. Patukat on tietysti pahan makusia, mutta amerikkalainen Cliffbar on siedettävää ja sitä saa nykyään ainakin Kurvin Punnitse ja säästä -kaupasta. Aiemmin piti koittaa pyydellä Amerikkaan reissanneilta tuliaisina. Ihan pelkillä energiapatukoilla ei ole kuitenkaan tullut kiivettyä. Mukana on yleensä ollut myös jotain naposteltavaa kuten suolapähkinöitä, mutta aivan ehdottomasti huiputussämpylä! Huipulle pääsyä pitää juhlistaa jotenkin ja pehmeä sämpylä salamilla tai ilmakuivatulla kinkulla on mitä maukkain juhlistus. Siitä on sitten hyvä jatkaa vielä viimeiseen ponnistukseen eli laskeutumiseen.

 

Tällaista ravintoa ei yleensä seinällä näy.

 

KIIPEÄMINEN

 

Viime vuonna pohdiskelin jaksamista pitkillä reiteillä, lähinnä La Directissimen (http://kiipeilysohlot.blogspot.fi/2012/07/kiipeilya-nizzassa-ei-heikoille.html) kokemusten pohjalta. Jouduimme kääntymään takaisin reitiltä noin puolen köydenpituuden päässä huipulta, kun kukaan kolmesta kiipeilijästä ei vaan jaksanut enää ylöspäin. Tämä vuonna ei kuitenkaan jaksamisongelmia ilmennyt. Kaikki reitit mentiin ylös asti vaikka päivät välillä venyivätkin noin15:sta tuntiin. Enemmänkin ajatuksissa pyöri kiipeämisnopeus ja erityisesti ständitoiminnan nopeus. 

 

Kaikki toiminta seinällä on meillä aivan varmasti nopeutunut, mutta kun Korsikalla pääsin seuraamaan ammattilaisen toimintaa, niin paljon on vielä opittavaa. Oppaani Manu teki kaiken aivan käsittämättömän nopeasti ja vaivattomasti. Ständitoiminta on kuitenkin loppujen lopuksi se helpoin tapa nopeuttaa kiipeilyä. Siihen ei vaikuta kunto eivätkä voimat, kyse on puhtaasti rutiinista, joka paranee ihan vain harjoittelemalla. Miten sitten harjoitella? Parasta treeniä on tietysti pitkien reittien kiipeäminen ja rutiinin hakeminen oikean tekemisen kautta. Vaan kun meillä Suomessa ei pitkiä reittejä ole ja jatkuvaan matkustamiseen ei ole aikaa eikä rahaa. Aina voi tehdä jonkinlaisen ”treenipenkin” kotiin, mutta tylsäähän sellainen on. Eräs hyvä tapa on mentaaliharjoittelu eli ständitoimintojen läpikäynti mielikuvaharjoitteluna kerta toisensa jälkeen. Näin rutiinit iskostuvat vähitellen ”selkäytimeen” eli tietää heti mitä pitää ständillä tehdä. Tämän lisäksi mielikuvaharjoittelun on todettu kehittävän hermoratoja aivan samalla tavalla kuin ihan oikea tekeminen. Kyseinen harjoittelumuoto sopii siis kaikkeen muuhunkin harjoitteluun erinomaisesti ja sitä on helppo tehdä vaikkapa tylsässä kokouksessa töissä…

 

Kiipeämässä.

 

YHTEENVETO

 

Pitkien reittien kiipeäminen on jatkunut ja rutiinia on tullut lisää. Sen enempää reittien vaikeusasteet kuin pituudetkaan eivät ole nousseet, mutta nyt alkaa olla melko selkeä käsitys mitä reiteille tarvitsee mukaan ja mitä haluaa mukaan. Selkeä harjoittelukohde on edelleen toimintarutiinit ja nopeus ständeillä. Tietysti kiipeilytaitojakin kannattaa aina kehittää. 

 

Homma jatkuu taas tulevina vuosina kallioilla ja raportit ilmestyvät silloin tällöin tänne blogiin.

 

Kiipeilyjen päätteeksi voi mennä vaikka rannalle!