Alkusyksy menee perinteisesti pohtiessa varataanko jouluksi perhemökki pohjoisesta vaiko ei. Viime vuosina on etelässäkin ollut erinomaiset hiihtokelit jo joulukuun alussa, eikä valkoista joulua ole tarvinnut hakea kotipihaa kauempaa. Pitkien joulunpyhien ansiosta päätettiin silti mökki varata, silläkin riskillä että tulee lumen osalta lähdetty merta edemmäs kalaan 30 asteen pakkaseen. Päätös ei kaduttanut viime lauantaina pohjoisen yöjunaan noustessa, kun vettä tuli Helsingissä vaakasuoraan ja Itsenäisyyspäivän ensilumi oli muisto vain.

Saavuin Kolarin juna-asemalle sunnuntai-aamuna, ja siitä matka jatkui kohti Yllästä bussikyydillä. Pohjoisessa ei turhia hötkyillä aikataulujen kanssa. Bussikuskilta lähtöaikaa varmistellessani vastaus oli, että sitten lähdetään kun kaikki näyttäisivät olevan kyydissä mukana. Ehdin jo junasta hieman ihmetellä ikkunasta avautuvia lumimaisemia, mutta Yllästä kohti ajellessa tunturit alkoivat näkymään kaikessa komeudessaan ja lumista metsää ihaillessa ajattelin että kyllä pohjoiseen tulo vaan aina on monin verroin ollut vaivan arvoista. Isä tuli hakemaan minut Äkäshotellin päätepysäkiltä, ja saavuttiin Ylläsropon mökille noin puolilta päivin.

Nopean välipalan ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin laduille ottamaan ensituntumaa hiihtämiseen. Kierrettiin leppoisaan tahtiin parin tunnin ympyrälenkki Tunturi-Ylläkseltä Velhon kodalle ja sieltä takaisin mökille. Hämärä ehti laskeutumaan jo reitin puolivälissä, mutta hyvin sitä latu-uralla pysyy heikommassakin valaistuksessa. Taivas ei ollut erityisen kirkas eikä kuusta tai tähdistä siksi juuri ollut iloa, mutta lumi heijastaa pienemmänkin laskevan auringon valon niin tehokkaasti että vasta lähempänä viittä alkoi alamäen lasku pimeydessä hankaloitua. Otsalamput olivat tietysti sohlojen perinteitä kunnioittaen mökillä.

Hiihtopäivän jälkeen käytiin aatonaattona nuoremman veljen kanssa lökäpöksyilemässä Ylläsjärven laskettelurinteissä. Ensimmäinen lasku lumilaudalla oli taas pientä hakemista. Mietin jo että äkkiä ne taidot on taas vuodessa unohtuneet kun ei oikein uskaltanut päästellä täysillä vaan menin aika tiukkaa siksakkia ensimmäiisen rinteen alas. Myöhemmin tosin selvisi että summanmutikassa valittu eka lasku tehtiin maailmancupin rinteessä, eli todennäköisesti jyrkimmässä kohdassa mitä koko keskuksesta löytyy. Seuraavalla laskulla sekin kyllä sujui jo huomattavasti paremmin, ja loppupäivästä pääsi taas nauttimaan tutusta vauhdilla laskemisen ilosta. Löydettiin rinteiden sivusta vähän puuteriakin, ja myös hauskoja metsäpätkiä. Ylläskammilla nautittujen munkkikaakaoiden jälkeen alkoi päivä jo pimenemään, eikä valaistuja rinteitä ollut kuin kaksi joten viiden maissa pakattiin laudat autoon ja ajettiin mökille saunomaan.

Auringon lasku Yllästunturin huipulla, kaamosaikaan hämärä laskeutuu jo kolmen maissa.

Lautailemassa, seuraavana vuorossa Täyspitkä. Oli harvinainen laskettelupäivä joulukuussa, ei tarvinnut yhtään palella.

Jouluaatto valkeni aiempia päivä kylmempänä, mittari näytti peräti 12 miinusastetta. Muuten on ollut harvinaisen lauha keli, n.6 astetta pakkasta eikä juuri tuultakaan kuin ylhäällä tunturin laella. Lähdettiin koko perheen voimin joulurauhan julistukseen Velhon kodalle. Matkaa ei ollut kuin viitisen kilometriä, mutta väkeä sitäkin enemmän sillä tapahtuman suosion ansiosta ladulla oli melkoinen kansainvaellus. Perillä ehdittiin nauttia hyvät kotakahvit ennen kuin tilaisuus alkoi. Väkeä oli paikalla ihan kunniotettava määrä, mutta Velholla oli onneksi roudari ja äänentoistolaitteet mukana joten kaikki pääsivät kuulemaan kun joulurauha julistettiin tunturiin. Omasta mielestäni tilaisuus oli paljon tunnelmallisempi kuin vastaava seremonia Turussa.

Velhontuvalla oli väkeä, tässä kuvassa porukka alkaa vasta kasaantumaan paikalle.

Niklas ja muut velhot jonottamassa kotakahveille. Suuresta väkimäärästä huolimatta kaikki saivat tiskiltä iloista palvelua. Sisällä Velhon kodassa oli tunnelmaa.

Velho julisti tunturiin joulurauhan perinteiseen tapaan.

Ennen mökille paluuta tehtiin vanhemman veljen kanssa vielä reipas saunalenkki. Reittivalinta ei ehkä mennyt ihan nappiin kun ensimmäiset 10 kilometriä olivat pelkkää nousua, mutta viimeiset 2 kilometriä menikin vauhdilla alamäkeen kuuluisaa Jari Isometsän nousua pitkin. Tuli ihan kunnolla hiki, Markus toimi hyvänä jäniksenä kun yritin perinteisellä tyylillä pysyä luisteluhiihdon tahdissa. Mökillä maistui sekä saunaolut että erinomaiset jouluruoat, vanhemmat olivat taas loihtineet pöydän täyteen kaikenlaista herkkua. Tänään on hieman huonompi sää, pohjoisessakin tulee räntää..mutta ainakin sen verran on taas hiihdettävä, että jaksaa seuraavan kattauksen jouluruokia illemmalla. Lisäksi ei tänä talvena vielä tiedä, pääseekö etelässä hiihtämään juuri ollenkaan. Toiveissa tietysti olisi, että juuri avattua hiihtokautta voisi jatkaa heti etelään palattua.

Rauhallista Joulua!