Puig Campanan seinä näyttää Finestratista valtavalta, mutta kun pääsee lähemmäksi alkaa siitä löytymään enemmän muotoja. Keskellä olevaa harjannetta nousee perusreitti Espolón Central. Eletäseinä, jossa Diedros Mágicos sijaitsee, on siitä oikealle.

Puig Campana on aika ilmeinen kohde, jos pitkät reitit kiinnostavat. Ensinnäkin se dominoi seutua monesta suunnasta 1400 mertin huippuna ja huippu on helposti tunnistettava harjanteen loven ansiosta. Toiseksi seinämä Finestrattiin päin näyttää massiiviselta. Ehkä jopa massiivisemmalta kuin se todellisuudessa on. Puig vaan pitää kiivetä. Toki muutama muukin seinä löytyy, mutta Sellan ja Ponochin reitit ovat aika haastavaa greidiä. Campanasta on oma topo, josta löytyy kahdeksankymmentä reittiä, joten kiipeiltävää riittää. Perusreitti on pääasiassa nelosta oleva Espolón Central ja kukkulalta löytyy muutama muukin paljon kiivetty klassikko. Lisäksi laakealle varsinaiselle huipulle pääsee vaellusreittiä pitkin. Suurin osa varsinaisista kiipeilyreiteistä  toppaa siis johonkin alemmaksi tai länsi harjanteen päälle joka on reilussa 1100 metrissä.

Diedros Mágicos lähtee keskellä alareunassa olevan puun vasemmalta puolelta. Aluksi seurataan viistosti oikealle kulkevaa halkeamalinjaa neljä köyttä ja sitten viimeinen pitkä kp jyrkemmästi pieniä kattoja väistellen (kuvan keskikohdan yläpuolella oleva vaaleanruskea lohkareikko), joiden päälle reitti loppuu. Siitä voi kuitenkin vielä jatkaa neljän köydenpituuden verran harjanteen huipulle. Harjanne näkyy yläreunan leveän pusikon alapuolella ja pusikoiden läpi topataan perusreitin huipulle ja ensimmäisen laskeutumislinja alkuun.

Meille Rockfaxin toposta löytyi top50 reitti Diedros Mágicos. Varsinainen reitti on viisi köyttä (5, 5, 5+, 4+, 6a), josta voi halutessaan jatkaa pääharjanteelle neljällä helpolla köydenmitalla. Kiipeäminen on koko matkalta laadukasta ja suht tasaista vaikeustasoa paitsi yllättävänkin tiukka viimeinen 50 metrinen 6a. Maasta käsin ei tajua miten jyrkkää meno välillä on ja varsinkin viimeinen pitkä kruxiköydenpituus on todella jyrkkää menoa pienten kattojen yli. Ständit ovat hyvin ilmavia ja näkymät ovat komeat. Suosittelen myös jatkamaan harjannetta toppiin asti. Reitti on ylös asti suht selkeä ja eksymään ei pääse. Ankkurit on pultattu neljällä ensimmäisellä ständillä ja viimeisellä on blokiin kiedotut nartsat. Ylempänä on omillaan, vaikka jotain yksittäisiä naruja näkyi siellä täällä. Kiipeäminen lähtee noin 800 metristä ja päättyy reiluun 1100:aan, josta noin puolet on varsinaista reittiä ja puolet lisäköydenpituuksia.

Pari vanhempaa englantilaisherrasmiestä johdatti meidän kiipeämistä. Hieno jutella kiipeilystä perinteisemmän koulukunnan edustajien kanssa. Reitti oli proper climbing. Ehkä viimeisen kp:n pari sportahtavaa kohtaa ei miellyttänyt niin paljoa.

Kuten todettua reitin kiipeäminen siirtyi useaan otteeseen ja lopulta seinälle päästiin hieman myöhäisellä aikataululla kun aamusta piti palautella vuokrapyöriä. Olimme parkiksella vasta yhdentoista maissa ja kävellessä ylämäkeen auringon porottaessa manasi aloitusaikaa muutamaan kertaan. Lähestyminen on kuitenkin selkeä ja menee rauhallisellakin tahdilla helposti alle tuntiin, joten ei mitenkään paha. Kun lähestyttiin reittiä kuului kivien takaa pari sanaa ja arvasi sillä sekunnilla, että tottakai siellä oli toinen köysistö valmistautumassa. Ei tosiaan oltu nähty ketään sitä ennen ja kiipeilijöiden käyttämällä yläparkiksella oli vain pari autoa, mutta näinhän se Murphyn laki toimii. Olipahan ständeillä hyvää juttuseuraa.

Heti ensimmäinen kp on kunnon kiipeämistä. Todella hyvä avaus reitille.

Kun pikku hiljaa päästiin kiipeämään joskus puoli yhden jälkeen yllätti reitti heti positiivisesti. Meno oli mukavan jyrkkää ja kiipeily tuntui oikealta kiipeilyltä. Tunnelma oli myös hieno kun pääsi käyttämään omaa räkkiä ja laittamaan varmistuksia miten halusi. Siellä täällä oli pitoneita tai vanhoja nartsoja, mutta Mágicos on puhdas trädireitti. Myös linja on selkeä muoto eikä kalkkikivikallioille monesti tyypillistä louhikkoa. Kivi on laadukasta ja irtokamaa ei paljoa näkynyt, mutta reitti ei myöskään ollut liian kiivetyn tuntuinen kuten esimerkiksi Ifachilla vähän oli.

Laura liidaa toista pätkää. Kiipeäminen oli tasaisen laadukasta.

Kaikki neljä lyhyempää kp:tä olivat tasaista menoa ja kiivettiin rauhassa brittien perässä. Ständeillä saatiin myös vinkkejä mm. Lundy Islandin kiipeilystä. Homma sujui jouhevasti ja ainoa pieni kommellus oli köysien kierteelle saaminen ristiinklippailun johdosta. Mutkat sai kuitenkin selvitellä rauhassa kun aikaa oli. Mágicoksen viimeinen pätkä olikin itselle jo aika jännää menoa kun kattojen vierestä yritti änkäytyä ties mistä koloista. Myös kevyt räkki oli aika nafti viisikymppisellä kp:llä. Kiipeily oli kuitenkin komeaa ja ponnistelut palkitsevia kun pääsi aina uusiin hienoihin paikkoihin. Yläständi oli hyvinkin ilmava ja siellä oli mukava leputella brittien laskeutumista odotellessa.

Lauralla ei meinannut kypärä pysyä päässä kun pyyhkäisi reitin jyrkän osion vauhdilla.

Topissa lueskeltiin toposta kannattaako jatkaa vai ei. Huomattiin ettei uudessa 2013 painoksessa ollut ihan niin hyviä laskeutumisohjeita kuin vanhemmassa ja otettiin se mukaan reitille.

Topissa oltiin joskus neljän jälkeen joka on tietysti aika paljon kun ajattelee pimeän tuloa joskus kasin ysin välillä. Topossakin varoiteltiin useampaan otteeseen laskeutumisen epäselvyyksistä varsinkin piemeällä. Arvioitiin kuitenkin pystyvämme vetämään loput neljä pätkää ja laskeutumisen päivänvalolla. Samoin kokeneemman britin kommentit ainoasta oikeasta tavasta kiivetä kannustivat jatkamaan. Näin Laura lähti etsiskelemään reittiä ylöspäin. Ensimmäinen kp yläankkurilta vaatii vielä vähän haeskelua kunnes löytää harjanteen.

Laura varmistaa harjanteella meidän kuudennella ständillä. Ilmaa joka puolella. Sääli ettei kuvassa ole mukana niin paljon syvyyttä kuin voisi.

 Jatkopäätös palkittiin odottamattoman hienosti. Ylhäällä harjanne on selkeä ja ilmaa on mukavasti joka puolella. Meno muuttui enemmän harjannekiipeilytyyppiseksi helpoksi menoksi parin köyden ajaksi, mutta silti eteenpäin mentiin kiipeillen ja kivi oli yllättävän hyvää kun odotusarvoisesti ennakoi aina tällaisilla pätkillä olevan hirveää irtokivilouhikkoa. Harvinaisen mukavaa nautiskelua hienossa iltapäiväkelissä kun pahin kuumuus oli jo ohi.

Harjannetta kiivettiin ylöspäin. Kivi on hyvää ja varmistaminen onnistuu helposti.

Valmiina jatkamaan alaspäin.

Topissa ollessa alkoi myös keli viilenemään ja mereltä puski voimalla pilvimassaa joskaan sen vauhti ei riittänyt ihan Campanan toppiin. Silti ihan vaikuttavan näköistä kun rintama nousi ylös rinnettä. Sama ilmiö oli yhtenä maantieajopäivänä ja silloinkin tuli todettua pilvien nopea vaikutus lämpötilaan joka tippuu hetkessä. Jos ylhäällä keli tai pimeys pääsee yllättämään voi alasmeno olla aika nihkeää. Meillä oli kuitenkin hyvin aikaa. Vedettiin kaikeassa rauhassa laskeutumisreitin alun jyrkimmät  pätkät vielä köysissä. Tosin reitin alku oli varmistettu hyvin kaapeleilla ja väritäpliä sekä kummeleita löytyi ohjeeksi. Vain viimeinen laskeutuminen trekkausreitille oli erittäin jyrkkä ja irtokivikko ja varmistusten puute teki etenemisen välillä epämiellyttäväksi. Silti käveltiin loput pätkät köydet selässä. Alas kävellessä alkoi päivän rasitukset jo vähän tuntumaan. Juomat loppui alastullessa ja hämäräkin hiipi pikkuhiljaa auringon laskiessa. Saatiin kuitenkin kävellä lopun alamäki komeaa auringonlaskua kohti ja autolle päästiin vielä ilman valoja. Kaikkinensa reissu otti kymmenen ja puoli tuntia. Nousua tuli autolta yli seitsemänsataa metriä toppiin haikkauksineen, josta kiipeilyä reilut kolme sataa. Pitkä päivä.

Benidorm näkyi koko ajan rannikolla reitin alla. Iltaa kohti mereltä alkoi puskemaan kylmää ilmaa pilvien säestyksellä.

Taisi olla reitin jännimmät paikat taas kerran alastulossa. Perus kiipeilyreitin poistumisia ei monesti hirveästi varmistella vaan kiipeilijöiden oletetaan selviävän suunnilleen mistä vaan.

Laura painelee alas lähestymispolkua samalla kun pilvet valuavat laaksoihin.