Kevätretki ja kevätkunto

Aina kesäkauden alussa Sohlot on yrittänyt kokoontua viikonlopuksi jonnekin mukavalle kalliolle hakemaan tuntumaa kiveen ja vauhdittamaan kiipeilykunnon löytymistä. Kauden aloitukset on monesti hyvin rikkonaisia keleistä, töistä ja muista kuvioista riippuen, joten tällainen tehoviikonloppu on ollut hyvinkin toimiva. Samalla voi hyvin suunnitella kesän kuvioita tai keskittyä vain rentoumumaan kesää kohti.
Hyttyskallio on jatkuva ja sen tuntee monella reitillä. Kerrankin tarpeeksi kuiva, jotta keli suosisi tässä pusikossa enemmän kiipeilijää kuin hyttystä.
Normaalisti kevätretki on suunnattu Reventeelle, josta löytyy mukavaa laatukiipeämistä helpoista greideistä asti aina meidän tarpeiden yläpäähän. Tänä vuonna suunniteltiin homma enemmän majoituksen kautta kun Jukan porukoiden mökki Kemiössä oli vapaana. Salosta on kokemuksia monilta kiipeilyreissuilta, mutta jo topojen selailu vanhoja muistellen palautti mieleen kuinka raffi paikka on kyseessä. Oikeastaan helppoa ja ennen kaikkea monipuolisempaa myös trädiä tarjoavaa kiipeilyä löytyy vain Hyttyskalliolta. Muista paikoista Angelniemessä on muutama helpompi reitti ja sitten pari lupaavaa projektointia – ihan kuin sitä tulisi tehtyä. Loppu kiipeäminen onkin sitten jo niin tiukkaa sporttia ettei elämä taida riittää.
Jo ensimmäinen ”vitosen lämppäri” oli ihan tarpeeksi jännä. Silti hyvää kiipeämistä ja varsinkin yliksellä sai nopeasti niitä tässä vaiheessa kautta niin tärkeitä metrejä. Jukka painaa menmään, Laura varmistaa.

Uutta länsirintamalta oli jo alusta alkaen ajatuksena treeninä yläköydellä ja pari ahaa elämystä siinä tulikin koettua kun aluksi vaikeisiin muuveihin tuli järkeä.

Silti on se vaikeaa ja ainakin itselle hyvin epätyypillistä kiipeämistä. Kun sen ottaa oppina, niin ihan positiivinen juttu, vaikka tunne on liian jyrkkä, joka ote tuntuu omaan käteen epämiellyttävältä ja reitti on kokonaisuudessaan itselle liian jatkuva.

Koville otti. Vedin reitin alusta loppuun ylistelemällä pari kertaa usealla köyteentulolla (toinen meni jo liian väsyneenä). Tätä pitäisi tehdä enemmän. Varmasti kehittäisi kiipeilyä. Projektointia ei vain oikein viitsi normaalisti harrastaa. Ehkä jopa ulkoboulderi voisi olla vastaus. Jotenkin vaan ulkokiipeily on ollut itselle aina jotain muuta.

Viikonloppu oli aivan käsittämättömän lämmin. Mankat oli luonnollisesti vähissä ja seinällä puski soijaa. Silti kiipeily sujuu kauden alkuun nähden ihan ok. Olisiko Espanja sittenkin auttanut, vaikka meno tuntui siellä niin erilaiselta. Graniittiin on päässyt totuttelemaan jonkin verran, mutta on se silti vielä vähän hakusessa. Ja ei tässä voi mistään tason nostosta vielä puhua. Oma liidaaminen on vielä tukkoista ja epämukavuusrajan ylittäminen on aika harvassa. Ainekset olisi kuitenkin olemassa kunhan pääsisi jatkamaan oikeilla liikkeillä. Ensinnäkin duuneja ei pitäisi päästää haittaamaan harrastuksia niin paljon kuin nyt ja toiseksi täytyisi uskaltaa huomattavasti enemmän. Mennä sinne kiipeilyn vaikeammalle puolelle.

Oma varsinainen juhlahetki oli kuitenkin nelosen trädi nimeltä Kesäpäivä. Viisi vuotta sitten vappuna se oli ensimmäinen ulkona kiipemäni reitti. Mulla on jossain vastaava kuva viiden vuoden takaa. Suht samannäköistä menoa. Reittejä ja kokemusta on takana jo aika paljon, mutta esimerkiksi Hyttyskalliolla kiivetään vieläkin samoja reittejä.

Ville piti huolen hyvästä kahvista. Muu porukka norkoilee ympärillä. Vaikka ollaankin Salossa ei sen tarvitse koko ajan ollaa tiukkaa.

Nina ja Jukka herkuttelemassa. Espresso oli laadukasta ja kiipeilykeksit hyviä. Jos ei muuta viidessä vuodessa ole lajista oppinut, niin ainakin sohloilla on selvä kuva mikä on hyvää ja laadukasta nautiskelua kiipeilyn lomassa.

Jukka aloittamassa Pepen nousua.

Tytöt trädittelemässä Kesäpäivällä. Elokuuksi on ollut puhetta Norjasta. Tätä treeniä tarvitaan.

Viikonloppu oli enemmän kuin kaunis.

 Suurin juttu tässäkin retkessä oli kuitenkin ihan vain arjesta eroon pääseminen. Kesä tuli kerralla luihin ja ytimiin varsinkin kun helleaallon alkupuoli on tunnut vietettyä aika tiiviisti toimistolla. Suomen luonto on kyllä kaunis ja kun pääsee nautiskelemaan ruuasta, ystävistä, merestä, saunasta ja kaikesta siitä muusta, niin kyllä siinä motivaatiota ja hyvää fiilistä saa niin arkeen kuin harrastamiseen. Mökkirannan valo sinne saapuessa oli aivan maaginen samoin kuin olo kesän ensimmäisen uintilenkin jälkeen. Ne on niitä hetkiä kun vain katselee ympärilleen ja ihmettelee.

Linnut olivat hyvin edustettuina, vaikka ei niitä tämän lähempää kuvattu. Pääskyset meinasi lentää kokoajan päin näköä ja lähisaaressa oli kunnon lokkikommuuni. Minusta erityisen mukavaa kun luonto kuuluu ja näkyy,  vaikka joku nousukas voisi olla valmis käyttämään haulikkoaan oman huvilan terassilta.

Toisena iltana tehtiin kaikkea kasviksesta ja tuoremakkaraa. Kokkausmiljöö melkein kuten siinä rantaruotsalaisten safkaohjelmassa.

Kesän ensimmäiset rillailut.

Kaiken nähnyt kiipeijä tähyää kaukaisuuteen vai miten se nyt meni…

Valo oli aika maaginen varsinkin ensimmäisenä iltana.

Meidän uintipoiju.

Lauantai illan ohjelmaa dominoi aika vahvasti champparifinaali. Peli oli hieno ja draamankaari finaaliin sopiva, mutta itse olisi jättänyt pois ne lopun Kristiinan revittelyt. Maku meni kaveriin, jos ei nyt jo aikaisemmin ole tullut selväksi.

Kakkospäivä oli suunniteltu Angelniemeen. Aamusta oli havaittavissa nestehukkaa ja löysyyttä. Kun lopulta päästiin lossin ja jätskin kautta kalliolle, oli omat mehut aikalailla imetty. Jaksaminen ei ole ehkä parhaillaan itsellä ihan parasta. Lepoon pitäisi panostaa enemmän kuten myös muuhun vapaa-aikaan. Angelniemessä oli itsellä käytännössä mielessä tasan yksi reitti eli Kaisan projekti. 6b reittinä oli huomattavasti helpomman tuntuinen kuin edellisen päivän Länsirintama, mutta yläosan släbipultiltanousu sai aikaan kunnon paskahalvauksen. Ei vaan uskaltanut, pystynyt tai mitä tahansa muuta. Keksi vain itselle kaikki mahdolliset verukkeet tulla alas. Yliksellä homma oli taas helppoa, joten on tässä joku askel vielä otettava. Itse reitti on todella hieno ja sisältää harvinaisen monta erilaista haastavaa paikkaa ainakin omalle tasolle. Jukka todisti muutenkin vääriksi epäilykseni Angelniemen suhteen vääriksi kiipeämällä yhden hienon näköisen 6c onsightin käytännössä toppiin asti. Nyt Angelniemessä on toinenkin reitti mitä ehkä voisi yrittää, joten kai Saloon pitää taas joskus palata.

Jukka painaa hyllyjen yllä loppusläbiä kohti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s