Haugfjell

Lofootit on ollut perinteinen Norjan kesäkuun kiipeilyreissun kohde. Tänä kesänä oli ajatuksena reissata myöhemmin ja yrittää pysyä mantereella. Kelit ovat vain huomattavasti haasteellisempia kuin saarilla. Narvikissa tuntuu aina olevan pilvet alhaalla kiinni tuntureissa.
Nyt ajeltiin Tromssan kautta Narvikin seuduille monena vuonna välietapiksi suunnitellun Haugfjellin juurelle. Ideana oli hakea puuttuvaa kiipeilytuntumaa ja ajaa maastopyörillä. Teltat iskettiin pystyyn padon kupeeseen, josta oli moderni näkymä solan tuulimyllyille tyynenä iltapäivänä. Paikka osoittautui yllättäen suht tuuliseksi pari päivää myöhemmin. Padolta lähtee merkattu vaelluspolku Haugfjellin päälle, jota pitkin riitti kulkijoita – norjalaiset tykkäävät ulkoilla. Laaksossa on lisäksi norskien tunturimökkejä ja tietysti läpi paahtaa E10, jota pitkin liikkuu karavaanaria, rekkaa yms. Eli ihan ihmisten ilmoilla oltiin. Muuten seutu on karun kaunista kallioista tunturiylänköä ja kesän valot näyttävät komeilta.
Solassa pyörii potkurit yötä päivää. Puolet tunturissa vietetyistä päivistä olivat tuulisia. 

Etsittiin leiripaikkaa padon alla olevalta parkkipaikalta käsin. Kun oli tarkoituksena olla useampi yö, niin ei ihan auton viereen viitsitty laittaa telttoja vaan raahattiin ne patojärven rantaan. Virtaavaa vettä ei ihan heti polkua lähdettäessä löydetty, mutta muuten tilaa on. Retkeilijöitä tosiaan riittää, joten merkatulla polulla oli lähes joka aamu liikennettä.

Leirin voisi laittaa padon alle autojen viereen, mutta me jaksoimme kantaa kamat vähän matkaa pidemmälle maisemapaikalle.

Ajatuksena oli tosiaan yhdistää lajeja ja maastopyöräilyä ajatellen Abiskon tien varressa on useita paikkoja. Autoa tarvitsee, jos ei halua hinkata ylös alas valtatietä, mutta netissä ja MTB Sverige kirjassa dokumentoituja polkuja on useita. Viikon verran ajettavaa löytyy suht kivuttomasti ja tunturiin voi lähteä moneksikin päiväksi, jos vaativampi pyörävaellus kiinnostaa. Meidän porukka teki Katterrjokin kierroksen, kävi Trollsjöllä ja ajeli Abiskosta pätkän Kungsledeniä. Suositeltavia reittejä jokainen.

Kiipeilypuolella Haugfjell tarjoaa pidemmillä seinillä tuttua loivaa graniittia sekä monenlaista yhden köyden mittaista reittiä pitkin ylänköä. Lähestymiset eri sektoreille voivat ottaa aikaa kun mittasuhteet ovat isot. Pitkissä reiteissä ei ihan hirveästi ole valinnan varaa. Store Veggenillä on pari vajaan kahden sadan mittaista reittiä ja suurella släbillä Svaplattanilla on sekalainen määrä kahden tai kolmen kp:n pätkiä.

Keskellä iso släbi Svaplattan ja oikealla puolella puhtaampi osuus alhaalta toppiin on Store Veggen.

Aloiteltiin tuntuman hakeminen yhden kp:n reiteistä, jotka tosin ainakin itseltä jäivät vähiin kun sateet katkaisivat homman. Puhdasta graniittia löytyy kuitenkin pidemmäksikin aikaa. Kaikki reitit eivät ole mitään klassikoita, mutta Helsingin vinkkelistä tekemistä riittää ainakin päivän pysähdykselle. Itse tutustuin vain Sol och Badklippaniin mistä ei löytynyt mitään ihmeellistä. Nimestäkin päätelle enemmän auringonottoon ja uintiin tarkoitettu. Svaplattanilla taas löytyi mielenkiintoisempaa lyhyttä reittiä kuten laadukkaat Steppgubbens dotter (5-) ja Flash dance (5+). Näiden perään on hauska jatkaa toppiin asti.

Store Veggenillä kiivettiin sekä paikan varmaankin suosituin reitti Senterlinje ja sen vierestä löytyvä Rena Döden. Kumpikin on greidiltää 5+:aa ja pääosin hyvinkin letkeää menoa. Senterlinjalla on lisäksi pulttiankkurit ja yllättävän paljon pultteja norjalaisen mittapuun mukaan. Reitillä on yksi A0 halkeamasiirtymä köyden avulla tai vapaana 7-. Laura vetäisi sen kakkosena ilman mitään miettimisiä släbiä kun oli. Rena Döden on sitten enemmän norjaa. Mitään rautakamaa ei ole ja kun reitti on vähemmän kiivetty on kasvillisuuttakin enemmän. Lisäksi kolmas kp tuppaa topon mukaan olemaan märkä ja sitä se oli nytkin. Silti hyvää kiivettävää on paljon ja antaisin itse tähdet myös tälle linjalle norjalaisilla oletuksilla. Toppi on upea varsinkin ilta-auringossa ja sieltä pääsee näppärästi kävellen alas vaellusreittiä pitkin.

Laura liidaa ensimmäistä pitkää reittiä ylös. Graniittia riittää. Senterlinja on varmaan kiivetyin reitti kalliolta. Se on hämmentävän hyvin pultattu norjalaiseksi reitiksi ja muodot ovat puhtaat kiipeilyn jäljiltä.

Reitit ovat melko positiivisia. Släbejä on paljon ja välillä löytyy halkeamaa sekä pieniä kattoja.

Ilta-aurinkoon on komea topata. Huipulta näkee merelle saakka.

Seuraavan päivän Rena Döden oli samanlaista menoa, joskin ilman pultteja ja vähän enemmän seikkailufiilistä.

Jukka aloittelee Rena Dödenin märkää osuutta. Meni välillä vähän jännaksi. Myös kolmannen pitchin sisäkulman varmistettavuus herätti vähän ihmetystä.
Toppaus oli silti taattua norjalaatua. Märästä suht jyrkästä hakemamasta sormet suoraan marikkoon ja toivomaan mättään kestävän oman painon.

Haugfjelletillä on graniittia joka puolella: seinässä, topissa ja maassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s