Montserrat, kiipeilyä työmatkojen välissä

Sveitsistä alkanut työmatka päättyi Barcelonaan ja Lauralla sattui olemaan kurssiviikko Barcelonassa sopivasti seuraavalla viikolla, joten päätimme verestää kiipeilytaitoja kalliolla Barcelonan kesäisissä keleissä. Mikkokin harkitsi reissua, mutta ei lopulta kerennyt matkaan muilta kiireiltä. Kiipeilyn ohessa ehdittiin todistamaan FC Barcelonan pikkumiehen Leo Messin historiallista hetkeä Camp Noulla, Leksa täräytti 3 maalia Sevillaa vastaan ja nousi La Ligan kaikkien aikojen maalintekijäksi! Maaleja on tällä hetkellä 253, mutta eiköhän niitä ehdi vielä muutama tulla ennen uran päätöstä.

La Pedrera, yksi Barcelonan maagisista Gaudi-mestoista…

Kiipeily aloitettiin tutusta paikasta, Montserratin luostarin kupeesta Gorrosin kallioilta. Ajomatkaa Montserratiin tulee Barcelonan keskustasta noin 1 h, pääosin moottoritietä, mutta lopussa on mukava vuoristoserpentiini. Luostarin kupeessa parkkeeraaminen on maksullista. Sisään ajaessa otetaan portilta normaaliin tapaan lappu, jolla parkkeeraus maksetaan automaatilla pois lähtiessä. Ensimmäiset puoli tuntia saa parkkeerata ilmaiseksi ja sen jälkeen hinta on 6 € ilmeisesti loputtomiin. Auton lisäksi paikalle pääsee junalla ja jonkinlaisella hissillä lähikylästä. Aikatauluja ei tullut sen tarkemmin katseltua. Jos on nälkä ennen kiipeilyä, niin luostarin kupeessa on pikku kojuissa myynnissä erilaisia juustoja ja taatelikakkusia, siitä saa mukavasti retkievästäkin. Lisäksi löytyy kahvila-ravintola, josta saa ruokaa ja tietysti kahvia. Lähimmät reitit lähtevät aivan luostarin kulmalta mutta pääosa reiteistä on ylempänä, jonne pääsee näppärimmin funivialla, tietysti kävelläkin voi.
Vielä eräs maininnan arvoinen seikka Montserratin kiipeilystä on kivilaatu, konglomeraatti. Parhaan käsityksen kivilaafusta saa kun ajattelee, että joku on muotoillut betonista ison kasan ja heitellyt siihen eri kokoisia, värisiä ja muotoisia kiviä. Kitka on pääosin hyvää, eri värisissä kivissä hieman erilainen. Myös kivien otepintaa voi arvioida kivien värin perusteella, toiset ovat pyöreitä, toisista löytyy kulmaa. Lisäksi betonissa on poketteja. Minun mielestäni huikean hauskaa kiipeilyä!

Luostarin taustalla kiipeilykohteemme…

…Gorrosin nyppylät: Gorra Marinera, Magdalena Inferior, Magdalena Superior ja Gorro Frigi.
Ensimmäisenä kiipeilypäivänä saavuimme ”hyvissä ajoin” puolilta päivin luostarille, ostimme kiipeilykahvit mukaan ja ajelimme funivialla ylös. Ensimmäisen päivän reitiksi oli valittu helppo La Que Hi Faltaven Spits, jota Laura lähti liidaamaan jotenkin vaikean oloisesti…hetken päästä alkoi kuulua mutinaa, että reitti on märkä ja lopulta Laura totesi pienen ikuisuuden jälkeen, että ei halua liidata reittiä. Minä lähdin perään testamaan ja totesin, että reittihän oli läpimärkä ja liukas kuin saippua! Eli vetäydyimme… Palasimme jonkin matkaa takaisin päin Gorra Marineralle yrittämään reittiä, jota olimme tullessamme katselleet, tosin reittiä ei ollut meidän topossa, joten vähän sokkona mentiin. Reitti oli kuitenkin kuiva ja pääosin helppo. Jälkikäteen selvisi pienellä googlauksella, että kyseessä oli Directa Incierta (145 m, 5 kp, 6a). Reitin vaikein kohta oli itse asiassa ensimmäiset 3 muuvia, siitä tuo 6a. Kiipeily meni jo paremmin kuivalla kalliolla ja lopulta käännyimme takaisin juuri huipun alapuolelta, koska luulimme, että meillä on vielä yksi kp jäljellä ja meillä oli kiire viimeiselle funivialle. Laskeutuminen meni normaalin loivan reitin tapaan solmussa olevia köysiä selvitellen ja heitellen eteenpäin, välillä jopa raivostuttavaa! Kun päästiin reitin juurelle, meillä oli muutama minuutti aikaa ehtiä funivialle, joten pistettiin juoksuksi, mutta ei auttanut, ”viimeinen juna meni jo”, joten luostarille piti palata omilla jaloilla. ”Hevosenkenkälaakson” keskeltä menee varsin mukava polku alas, tuli tutuksi jo edellisellä muutaman vuoden takaisella reissulla, kun ei silloinkaan yllättäen ehditty paluukyytiin kertaakaan. Kun saavuttiin luostarille, alkoi ilta jo mukavasti pimentyä ja valaistu luostari näytti hienolta!

Siellä se Laura lipsuttelee, täältä siis pakitettiin molemmat…

…ja lopulta kävi kuten aina Montserratissa, viimeinen funivia meni ja jalkapatikassa pimenevässä illassa…

…kohti Montserratin luostaria…

…ja sitten se yö tuli.

Seuraavana päivänä oli hieman tiukempi aikataulu, koska illalla oli liput Camp Noulle Barca – Sevilla -matsiin, joten kiipeilykohteeksi valikoitui lähellä Barcelonaa sijaitseva kallio Penya Ginesta. Se oli sitten taas tyypillistä kalkkikivikiipeilyä…ja vielä kiillottunutta…ja pultitkin oli harvassa…ja jyrkkää…ja välillä riputteli vähän vettäkin… Kamalaa! Vaikka ne reitit, joita kiivettiin, olivat helppoja, niin silti lopulta hannattiin niin paljon, että sinänsä aika helpot vitoset vedettiin yläköydellä ja liidattiin vain pari nelosta ja loppuun yksi kolmonen! Ei siis mikään suuri kiipeilypäivä…itse asiassa jopa Sohlojen mittakaavassa umpisurkea kiipeilypäivä…no pohjalta pääsee vain ylöspäin…

Vähän pilvisempi päivä…

…ja kohti lähikalliota…

…ihmettelemään miten vaikeata se kiipeily onkaan!

Komeat maisemat kuitenkin…

Onneksi illalla oli muuta ohjelmaa, Barca – Sevilla legendaarisella Camp Noulla! Liikkeelle lähdettiin ajoissa ja hypättiin metroon, jota vaihdettiin muutaman pysäkin jälkeen. Tässä toisessa metrossa alkoi jo näkyä Barca-paitoja, melkeinpä enemmistönä. Sitten metrosta ulos ja pieni kävelymatka legendaariselle stadionille. Ehdittiin vielä napata hyvin pari tapasta ja sitten katsomoon. Stadion oli melkein täynnä ja sitä vasten ajateltuna stadionille siirtyminen ja myös stadionilta poistuminen sujui käsittämättömän hyvin, stadionin kapasiteetti kuitenkin melkein 100000 ihmistä! Meidän kotoinen Olympiastadion on tukossa jo muutamasta tuhannesta ihmisestä… No mutta nyt oltiin Camp Noulla ja ja Barcan tunnari kajahti komeasti soimaan, kun joukkueet marssivat stadionille. AS Roman Curva Nordin aikaansaamaan tuli- ja tifomereen verrattuna tunnelma oli vaisu, mutta komea hetki silti! Matsi alkoi odotetusti Barcan hallinnassa ja myös päättyi…5-1…ja kuten sanottu, Leo Messi nousi historian kirjoihin…

Camp Nou! Mes Que En Club…vai mitä Mikko?

Sunnuntaina sitten taas kiipeilyä tutussa ja turvallisessa Montserratissa. Edelleen jatkettiin Gorrosin töppyröillä, nyt kiivettiin reitti Opera Prima (165 m, 5 kp, 6a) Gorro Frigillä. Vihdoin viimein kiipeily alkoi tuntua jo edes vähän kiipeilyltä! Kutosen ja vitosen pätkät oli jo ihan hienoja ja komeaa jyrkkää kiipeilyä, vaikka mun 6a-liidit ei ihan puhtaasti ilman lepäilyjä menneetkään. Tällä kertaa ei edes sählätty, mitä nyt minä paukutin epähuomiossa kutosen pätkän jälkeen ohi ankkurin ja vedin puolet viimeisestäkin kp:stä. Tilanne alkoi huolestuttaa kun jatkot rupesivat loppumaan ja ankkuria ei näkynyt. Onneksi löytyi pari suhteellisen lähekkäin olevaa pulttia ja sain tehtyä luovan slingihässäkkäständin. Laura sitten vetäisi loppu pätkän ylös ristille, josta tehtiin viimeinen varmistus…elämä ristin varassa…konkreettisesti… Huipulla tuuli ja oli komeat maisemat. Syötiin hieman eväitä ja ryhdyttiin väittelemään laskeutumisreitistä. Minä kannatin laskeutumista suoraan kiipeilyreittiä pitkin ja Laura topon mukaista ”via ferrataa”, joka laskeutui viereiseen pusikkokuluaariin. Nainen tietysti voitti, ja lähdettiin kohti ferrataa, jota ei tosin enää ollut. Laskeutumisankkurit sentään löytyi ja päästiin laskeutumaan kallioosuus pusikkoon, josta alkoi polku. Välillä laskeuduttiin ihan mukavaa polkua, välillä taiteitliin pikku jyrkänteillä ja välillä puskettiin pusikossa, kunnes tultiin niin jyrkkään pusikkoon, että piti kaivaa taas köysi esiin. Lopulta päästiin reitin juurelle, napattiin odottamaan jätetyt kamat mukaan ja lähdettiin ”perinteiselle” kiipeilyn jälkeiselle loppuverryttelymaastojuoksulenkille eli juoksemaan kohti viimeistä funiviaa…ja tällä kertaa ehdittiin! Läähättävät ja hikiset kiipeiljät epämääräisen rojukasan kanssa herätti myös huomiota kanssamatkustajissa…eräs vanhempi jenkkiäijä totesi hyvin vakuuttavasti ja tietävästi jenkkityyliin kaverilleen, että ”…they have been doing rock climbing, that’s good!”. Siitä sitten taas kerran perinteisen kiipeilyoluen kautta kohti Barcelonaa ja valitettavasti tämänkertaisen reissun loppua…
Huipulla ristillä!
Ristin takana on luostari…
…vuoret…

…ja Laura.

Yksi kommentti artikkeliin ”Montserrat, kiipeilyä työmatkojen välissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s