Taas kerran istutaan yöjunassa matkalla kohti etelää, leudompia kelejä ja normaalia arkea. Oltiin perheen kanssa varattu mökki Ylläkseltä joulun jälkeiselle viikolle, ja sen ympärille sitten lähdettiin Mikon kanssa kehittelemään vähän muutakin aktiviteettia hiihdon ja saunomisen oheen. Alun perin suunnitteilla oli jatkaa pohjoisen matkailua loppiaisviikon loppuun asti, käydä jääkiipeilemässä joko Lyngenissä tai Stora Sjöfalletissa, mutta töiltä ei lopulta saanutkaan vapautta ihan niin pitkäksi aikaa. Lähtiessä olikin pientä epäuskoa sen suhteen, täyttääkö reissu tässä muodossa alkuunkaan kaikkia sille syksyn mittaat ladattuja odotuksia, kun loman varsinainen seikkailuosio jäisi vain muutamaan päivään. Jääkiipeilykamat kuitenkin pakattiin mukaan, ja niin paljon kaikkea muutakin että Nissan oli lähtiessä aivan yhtä pinkeänä kuin puolet pienempi Golf edellisenä jouluna.

Reissu alkoi melkoisessa pakkasen paukkeessa Korouomalla, jossa vietimme pari retkeilypäivää Jaken ja Terhin kanssa. Jääkiipeily oli tietysti Posion visiitin päätarkoitus, mutta sitä päästiin lopulta kovan pakkasen takia harrastamaan harmillisen vähän. Korouoman parkkikselle saapuessa mittari näytti -30 astetta, ja ilmassa oli pientä levottomuutta majoituksen pakkaskestävyydestä. Piippukota onneksi lämpeni nopeasti, pelko kylmästä yöstä haihtui ja poronkäristys oli jälleen mitä mainiointa retkiruokaa. Kaunista lumista maisemaa kelpasi katsella kaamosvaloissa, ja talviretkeilyyn totuttelu taas vuoden tauon jälkeen oli huomattavasti leppoisampaa paa kota- kuin telttamajoituksessa.

Ruskea Virta kaikessa komeudessaan

Terhi, Jake ja allekirjoittanut lähdössä patikoimaan kohti jääputouksia. Itse olin varautunut kolmenkympin pakkaseen kokountuva-asulla ja olo oli kuin Michelin-ukolla.

Väriä maisemassa, Jakella oli porukan ainoa ei-musta untuvatakki.

Piippukota palvelee jääkiipeilijöitä suorastaan erinomaisesti. Katossa oli monenlaista naulaa joihin varusteet sai ripusteltua nätisti sulamaan ja kuivumaan päivän kiipeilyjen jälkeen.

Uuden vuoden viikkoa vietettiin Ylläksellä, perinteisten talvisten aktiviteettien eli hiihdon, saunomisen ja hyvin syömisen merkeissä. Rinteeseenkin uskaltauduin yhtenä päivänä kun keli alhaalla mökillä näytti siihen touhuun ihan suopealta, mutta ylhäällä tunturissa oli hyvin kohtuullisen kymmenen pakkasasteen lisämausteena sellainen viima, että ensimmäistä kertaa ikinä sain vastatuulessa posket paleltumaan ankkurihississä kärvistellessä. Huppua ja buffia tietysti oli mukana runsain määrin, mutta kaikki mökillä silloin kun niitä olisi tarvittu muualla..

Loman päälajit olivat perinteinen murtomaahiihto, jääkiipeily sekä jonkinmoinen randoilu suomalaiseen tyyliin. Kaikkia pääsi harrastamaan sen verran että tuntuma palasi, mutta ei läheskään kyllästymiseen asti joten nyt vaan pollataan yr.noa sormet ristissä ja toivotaan että pakkasherra viihtyisi etelässäkin. Hiihto on mielestäni parasta mitä ihminen voi pohjoismaissa talvella harrastaa. Monipuolisesti lihaksia kuormittavaa aerobista liikuntaa, raittiissa ulkoilmassa kaukana kuntosalien alkuvuoden ruuhkasta. Juoksukin on toki hienoa, mutta mielellään sitä neljän vuoden ajan maassa harrastaisi eri lajeja vuodenkierron mukaan sen sijaan että lajit pysyvät samana vuoden ympäri.

Ensimmäisten hiihtopäivien jälkeen oli tietysti lonkan koukistajat aivan totaalisen kireänä niin ettei meinannut jalkaa saada nostettua irvistämättä, mutta pikkuhiljaa liikeratoihin taas tottui ja varsinkin Jaken ja Mikon kanssa toteutettu Ylläksen kierto meni niin kevyen oloisesti että tunsi taas päässeensä lajissa vähän jyvälle. Sekin saattoi auttaa asiaa, että ennen pisintä hiihtopäivää käytiin kunnolla palauttelemassa Jerisjärven kylpylässä. Kunnon savusauna, elämäni ensimmäinen avantouinti sekä lämpimät lekottelu- ja porealtaat auttoivat kummasti myös lonkan koukistajien tilannetta. Samana päivänä käytiin perheen kanssa myös hiihtämässä Jerisjärven maastoissa. Käytiin lähes perinteiseksi kohteeksi muodostuneella Mustavaaran tuvalla pitämässä evästaukoa ennen paluuta Jerishotellille, ja on pakko taas jälleen kerran sanoa että on todella hienoa että vastaavia paikkoja vielä ylläpidetään. Varsinkin kaamosaikaan on mukavaa päästä pitämään taukoa sisälle tulen ääreen, keväämmällä tietysti kelpaa paistatella päivää auringossa missä vain ladun vieressäkin.

Kaamosajan tunnelmaa on vaikeaa täysin onnistuneesti ikuistaa kameralla, valoa on vähän ja sävyt herkkiä. Näinkin komean maiseman avautuessa eteen täytyy kuitenkin aina edes yrittää.

Naavan määrästä päätellen on ilma pohjoisessa vielä puhdasta.

Randoilua ehdittiin harrastaa kahteen otteeseen, ensin Villen kanssa Ylläksen maisematien yläpuolella ja uuden vuoden päivänä Mikon kanssa Kellostapulilla. Ensimmäisessä nousussa oli Villen aiemman testinousun perusteella paljon potentiaalia, mutta tällä kertaa meni skinnailu ehkä enemmän urheilun kuin huvin puolelle. Jo ennen kuin päästiin rinnettä ylös puoleen väliin oli näkyvyys aika lailla nollissa ja ensimmäiset laskumetrit laskettiin varvastuntumalla. Rinteen alaosassa näkyvyys kuitenkin parani ja sai vielä muutaman käännöksen ihan hyvällä lumella, eikä pohjatkaan ottaneet vastaan ennen kuin vasta lähempänä metsänrajaa jossa tuuli ei ollut päässyt kovettamaan lumen pintaa.

Skinien kiinnittämistä ja irroittamista monenlaisessa kelissä tuli harjoiteltua ahkerasti. Tässä pääsi helpolla.

Toinen nousu alkoi hieman epäuskoisissa tunnelmissa, kun Kellostapulin länsirinteen kivet paistoivat Kellokkaan opastuskeskukselle asti. Loppujen lopuksi hankikanto osoittautui todella hyväksi ylöspäin mennessä, ja päästiin aika suoraa reittiä tunnissa ylös huipun tuntumaan ihailemaan Kesängille päin avautuvia maisemia. Alaspäin laskun reittiä mietittiin jonkin verran, lähinnä siltä kantilta pääseekö Mikko vapaalaskun ensikertalaisena Kellostapulin pohjoisseinää ehjänä alas. Olosuhteisiin nähden hyvin sieltä kuitenkin alas tultiin, eikä alaosan jääkuorikaan aiheuttanut kummallekaan mitään pahempia ilmalentoja. Lunta vain oli todella vähän, mutta niin tähän vuodenaikaan varmaan aina on. Pitäisi päästä laskemaan sama lasku vielä uudemman kerran kun lumiolosuhteet ovat paremmat. Rinteellä on jyrkkyyttä sen verran että paikoitellen pääsee laskemaan ihan kunnolla, ja pituuskin mahdollistaa oikeaan vapaalaskufiilikseen pääsyn harvinaisesti kotimaisissa maisemissa.

Jääkiipeilyssä päästin myös raapaisemaan pintaa, ja testaamaan uudet BD:n Fuel hakut Korouoman putouksilla. Kylmänkestävyys ei ikinä ole ollut omia vahvuuksiani, ja 24 asteen pakkasella pelkkä varmistaminen oli niin jäätävää puuhaa ettei meinannut tekemälläkään enää saada pidettyä tuntoa yllä sormissa tai etenkään varpaissa. Monenlaista hyppelyä ja erinäisten jäsenten vatkaamista tuli harrastettua sillä aikaa kun Mikko liidasi putouksia ylöspäin, ja sitten tulin kakkosena perässä niin kovaa kuin ikinä pääsin että saisi edes vähän tuotettua lämpöä lihastyöllä. Sorminäppäryys paksuissa tumpuissa oli samaa luokkaa kuin norsulla posliinikaupassa, ja kiipeilyn haasteellisimpia osioita olikin kohmeisin sormin saada siirrettyä kamat seinältä valjaisiin.

Jaska Jokunen oli jo hyvää vauhtia lihomassa, vettä virtasi -25 asteenkin pakkasella.

Mammutilla jää oli vielä ohutta, mutta kauniin sinisen väristä.

Kylmyydestä huolimatta oli kivaa kiivetä taas pitkästä aikaa, ja maisemien puolesta ei Suomesta taida tähän lajiin hienompaa paikkaa edes löytyä. Yhtenä iltana kiivettiin lauhan sään suosiessa pitkään pelkässä kuunvalossa, ja luonto järjesti uskomattoman näytöksen revontulien peittäessä koko kanjonin yllä näkyvän taivaankannen. Tykkylumisten puiden täyttämässä kanjonin laaksossa oli niin kaunista, että vaikka reissun nousut pystyi laskemaan yhden käden sormilla ei ylimääräinen ajelu Ylläksen ja Posion välillä yhtään harmittanut. Ainakin jonkinlaista karaistumista kylmää vastaan varmasti saatiin, mutta lisää täytyy vielä tässä suhteessa kehittyä ettei aina olisi hätä päällä kun mittari laskee alla 15 pakkasasteen.

Kuuraparta matkalla putouksille, kova pakkanen ei vielä lähestyessä lainkaan latistanut kiipeilyintoa. Alla Jaken ottamia kiipeilykuvia Jaskalta, taisi olla tämän kauden ensimmäinen nousu!

Piippukodalla vietetty rauhoittumisjakso viimeisteltiin käymällä paluumatkalla vielä Rovaniemen Urheiluopistolla kylpylässä. Santasportissa oli hienosti otettu käyttöön erilaisia altaita lihashuoltoon ja rentoutumiseen. Löytyi kylmä- ja lämminallas, hieronta-allas sekä tietysti ihan perinteinen poreallas tavallisen uima-altaan lisäksi. Perinteinen saunakin teki taas hyvää Korouoman pakkasten jälkeen. Yhteenvetona täytyy todeta, että kaamosajan reissu pohjoiseen toimi taas erinomaisena irtiottona arjesta. Vaikka joulu oli tänä vuonna valkoinen Helsingissäkin, oli vielä joulupäivänäkin niin kiinni omissa arkiympyröissä että oli vaikeaa ymmärtää olevansa lomalla. Vasta silloin tunsi pääsevänsä kunnolla vapaalle, kun juna irtaantui Pasilan laiturista ja matka kohti pohjoista alkoi.