Släbi, kiipeilyn kuningasmuoto?

Tämän kesän alppikiipeilyviikolla huomasin, että släbien ja jyrkän kiipeämisessäni on valtaisa ero ja nimenomaan släbien hyväksi. Voisiko släbikiipeily olla siis kiipeilyn kuningasmuoto?

Etualalla olevan suuren blokin oikealla puolella taustalla näkyy perussläbi
Etualalla olevan suuren blokin oikealla puolella taustalla näkyy perussläbi

Jyrkälle reitille kun joutuu, tuntuu, että aivot pimenevät samantien. Käsiotteet löytyvät kyllä, mutta jalkaotteet tuntuvat katoavan jonnekin ja äkkiä sitä löytää itsensä seinältä jostain täydellisestä epätasapainosta kaatumaisillaan taaksepäin irti kalliosta. Siinä kun sitten hetken köyden jatkona tilannetta pohtii niin pian tajuaa mihin ne jalat olisi pitänyt pistää, mutta ei se luonnostaan tule. Mutta ei jyrkän kiipeämisen ongelmat jalkapaikkoihin lopu. Kun jalat ovat paikallaan niin jossain vaiheessa alkaa käsistä loppua potku. Toisaalta, ehkä näillä ongelmilla on yhteys…

Miten sitten släbillä? No toki aluksi on pohkeet tulessa ja olo on epävarma. Käsille ei tunnu olevan mitään otteita, kuten ei usein olekaan, ja tossujen kitkaan ei luota. Mutta ei tarvitse pitkälle kömpiä, kun tuntuma alkaa löytymään. Äkkiä rupeaa tajuamaan, että minkälaisissa pikku painanteissa ja kiteillä ne jalat pysyvät. Käsiä ei sitten enää tarvitakaan ja pian on olo kuin italialaisella gekkolla vanhan toscanalaisen maatilan katossa. Kun hyvä olo, luottamus ja flow-tila hiipivät mielen sopukoihin, alkaa ymmärtää jopa soolokiipeilyn syvimmän olemuksen, henkisen tilan, jossa keskittyy täysin sen hetkiseen tekemiseen ja voi unohtaa koko muun maailman. Erityisen upea tämä tunne on silloin kun rinne jyrkkenee ja muuttuu edes hieman vaikeammaksi.

No miksi släbi sitten olisi kiipeilyn kuningaslaji? Siksikö, että se sattuu olemaan minulle ehkä luontaisin osa kiipeilyä? No ei tietenkään…tai no ehkä vähän siksikin…mutta ei tietenkään ilman hyviä perusteita… Släbillä ”pärjääminen” ei ole kiinni voimista, vaan puhtaasti taidosta ja ennen kaikkea ”tahdosta” sekä keskittymisestä. Jos haluaa pysyä seinällä, jaksaa keskittyä ja malttaa etsiä jaloille ja käsille ne pienet kohdat joista löytyy tarvittava kitka, niin silloin seinällä pysyy ja vähitellen tavoittaa sen ”flow-tilan”. Varmaan harjoittelu auttaa, mutta ei voiman, vaan enemmänkin mielen. Släbikiipeily on kiinni nimenomaan mentaalisesta vahvuudesta. Kuka tahansa voi fyysisistä kyvyistä riippumatta oppia vähintään kohtuullisen hyväksi släbikiipeilijäksi, mutta jyrkillä reiteillä vaaditaan tiettyä fyysistä lahjakkuustasoa. Näin ollen on perusteltua sanoa, että juuri släbikiipeily on kiipeilyn kuningaslaji…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s