Evon retkeilyalue sijaitsee Lammilla keskellä Etelä-Suomea varsin kohtuullisen ajomatkan päässä Helsingistäkin. Alueen voi katsoa jakautuvan kahteen hieman erilliseen osaan, Niemisjärvien alueeseen ja Evokeskuksen pohjoispuolella sijaitsevaan alueeseen. Niemisjärvien seutu on erityisesti kalastajien suosiossa. Oma suosikkini on karun kaunis Kalliojärvi, tosin yhtään kalaa en ole sieltä ikinä saanut… No, kaikkia se ei yllätä, heh. Mutta Evokeskukselta pohjoiseen lähtevä alue on ehkä maisemallisesti ja retkeilyllisesti se hienompi osa Evoa. Polut kulkevat vuoroin lehdoissa, järvien rannoilla, harjuilla ja koska kyseessä on hoidettu alue, niin myös hakkuu- ja kulotusaukeilla. Alueella on mm. tulentekopaikkoja, keittokatoksia, laavuja, telttailualueita ja varattavia mökkejä. Palvelut ovat siis hyvät, mutta eipä tuntunut kävijämäärissä näkyvän, yksin sain koirien kanssa kuljeskella keskellä parasta Suomen kesää. Missä kaikki on? Puuhamaassa vai? No kai sielläkin ihan mukava on lapsiperheen aikaansa viettää, vanhemmat voi vetää vaikka bisseä terassilla ja lapsetkin saa pois jaloista…no mutta takaisin asiaan… Retkeily- ja kalastuspalveluiden lisäksi Evolla on Metsäoppilaitos ja mm. riistan- ja kalantutkimusasemat. Ja merkattuja polkuja riittää ihan mukavasti. Jos itse Evolta loppuu käveltävä niin voi jatkaa Asikkalaan tai Padasjoelle. Metsähallituksen sivujen mukaan merkattuja reittejä on 70 km ja muita polkuja tai metsäautoteitä vaikka kuinka paljon siihen päälle. Eli Evolla saisi tehtyä mukavasti vaikka useammankin päivän vaellusretken. Ja mielenkiintoisen ekstran Evon retkeilyyn tarjoavat alueen järvissä elelevät majavat.

Minä lähdin tällä kertaa reissuun vain yhdeksi yöksi. Mukaan lähtivät Lulu ja Uuno ranskanbulldogit. Uuno on vanha retkeilijä, tai ei nyt niin hirveän vanha, vasta reilu pari vuotta, mutta Lululle tämä oli ensimmäinen telttayö ikinä. Lähdimme liikkeelle Syrjänalusen parkkipaikalta perjantai-iltana.




Reissu alkoi hieman epäonnisesti kun Lulu aloittelevana retkeilijänä paukautti ensimmäisen lammen rannassa suoraan johonkin rantaan muodostuneeseen mutakuoppaan. Siellä se Lulu raasu yritti räpiköidä ylös ja pääsikin ennen kuin ehdin hätiin. No Lulu kyllä oppi samantien, sen jälkeen juomapaikatkin katsottiin tosi varovasti, Lulu on vähän hienohelma…

Mutta matka jatkui kohti komeata Harjupolkua, joka on merkattu luontopolku todella komeassa harjumaisemassa. Harjulta kun laskeuduttiin alas päästiin näkemään majavien tekeleitä tulvivan puron muodossa. Melko aavemaisen maiseman olivat majavat saaneet aikaiseksi.



Jatkoimme eteenpäin vehreässä metsässä ja kun ilta alkoi saapua etsimme sopivan telttapaikan. Sitten vain teltta pystyyn ja ruuan laittoon. Olin varannut mukaan pikapolentaa, johon nappasin mukaan mausteeksi salamia, lihaliemikuution ja jotain epämääräistä mausteseosta kaapista. Ruoka oli sen verran maukasta, mutta simppeliä, että rupesin ihmettelemään, että miksi ihmeessä olen vuosia syönyt kamalan makuisia valmiita retkimuonapusseja!? En kyllä koske niihin enää ikinä…

Illallisen jälkeen oli vielä hyvin aikaa tehdä pieni iltakävely, no vajaa tunti siihen meni. Kierrettiin telttapaikkamme vieressä oleva järvi ja päästiin kuulemaan vettä hännällään paukuttavia majavia, eivät kai tykänneet kun saivat seuraa. Myös loppupätkälle sattunut hakkuu-/kulotusaukea oli vaikuttava laskevan auringon kajossa. Miehen korkuiset heinäkasvit ja siellä täällä tököttävät puut tekivät aukeasta itse asiassa aika hienon!




Yö meni mukavasti ja aamulla nousimme pirteinä laittamaan aamiaista. Keiteltiin itse tehdystä myslistä puuroa, ja taas ihmettelin, että miksi olen niitä valmispuuroja ostellut… Puuron lisäksi tein aamulatten, josta tulikin jo blogattua aiemmin. Sitten vaan tavarat ja teltta kasaan ja eteenpäin.


Maisemat olivat tänäänkin hyvin monimuotoiset. Alkumatkasta kävelimme jo tutun hakkuu-/kulotusaukean poikki ja sen jälkeen jatkoimme vehmaassa metsässä. Pian saavuimme järven rantaan ja erityisen idyllisen hieman ”peikkomaisen” puron rantaan, joka yhdisti kaksi järveä. Teimme jälkimmäisen järven jälkeen pienen ”sisämaalenkin” josta palasimme hiljalleen takaisin edellisen päivän reitillemme. Loppumatka käveltiin samaa reittiä takaisin, mutta ei haitannut yhtään, maisemat olivat todella hienoja!
Hauska piirre retkemme lopetuksessa oli Lulun ja Uunon poikkeava suhtautuminen parkkipaikan ja auton lähestymiseen. Lululla tahti alkoi kiihtyä ja Uunolla hiipua. Auton alkaessa näkyä, Lulu veti niin että meinasi tukehtua ja Uuno hiippaili hiljalleen perässä. Autoonkin Lulu hyppäsi itse heti kun sain oven auki ja Uuno taas maleksi mahdollisimman kaukana autosta. Lulu on hieman hienohelma ja Uuno taas ulkoilmakoira henkeen ja vereen. No eiköhän se Lulukin telttailusta tykkäämään hiljalleen. Loppuun vielä muutama kuva Evon kesäisestä kukkaloistosta…
Kiitos Evo-jutusta. Olen halunnut käydä siellä jo pitkään. Kuvat vakuuttivat – lähden reissuun.
TykkääTykkää