Paluu pitkille reiteille

Viime kesän kiipeilyt jäivät useammasta syystä kokonaisuudessaan hyvin vähiin, ja varsinkaan pitkille reiteille ei ehtinyt kuin hätäisesti kerran Haugfjelletissä ja myöhemmin syksyllä Montserratissa. Kun ei ole koko ulkokiipeilyuraakaan takana kuin kolmen kesän verran, oli edellisvuoden heikompi kausi yllättävän suurena taakkana kun tänä keväänä tuli ensimmäinen pitkä kalliokiipeilyreitti eteen Finale Liguren kevätleirillä. Tuntui melkein kuin henkisellä puolella olisin taantunut takaisin lähtöruutuun, eikä pää kestänyt alkuunkaan pitkiä pulttivälejä ilmavalla liidiosuudella tai edes kakkosena kattojen ylitystä sadan metrin korkeudessa. Ei ehkä auttanut asiaa, että takana oli samana päivänä jo tonnin nousu maantiepyörillä ja pimeys laskeutui ylle ennen viimeistä kp:tä. On sitä silti paljon suuremmistakin haasteista selvitty kunnialla, joten rohkeuden pettäminen niin totaalisesti että jo vähän itkuakin piti tuhertaa yllätti todella. Muita varsinaisia pitkiä reittejä ei Finalessa lopulta ehditty kiipeämään, mutta muutamia parin kolmen kp:n harjoituksia tehtiin Mikon kanssa Roca di Pertin uudemmilla sektoreilla ja ne sujuivat sentään kohtalaisen hyvin. Silti ei varsinaisesti tuntunut siltä, että seudun isoimmalle seinälle Bric Pianarellalle olisi ollut mitään asiaa. Oli rehellisesti sanottuna suorastaan pieni helpotus, etten sinne lopulta päässytkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pelokas kakkonen Finalen ainoaksi jääneellä multi pitchillä Roca di Pertin pohjoisseinällä

Tälle kesälle olin jo kauan ennen kevätleiriä asettanut ykkösunelmaksi Cassinin reitin kiipeämisen Piz Badilen pohjoisseinällä. Finalen jälkeen vaan ei ollut enää pätkääkään sellainen olo että haave olisi mitenkään toteutettavissa. Kun vielä muistissa oli hyvin miten viime kesän toiveet Stetindille noususta valuivat sormien välistä huonon sään ja aikataulullisten haasteiden takia, oli mieli aika lailla maassa jo ennen kuin Suomessa päästiin ulkokiipeilykautta edes avaamaan. Kevättä sitten vielä odoteltiin eteläisessä Suomesssakin lähes kesäkuulle asti, mutta MBA-tutkinnon valmistuttua luennoilta vapautuneita iltoja ja viikonloppuja oli onneksi mahdollista käyttää tehokkaasti lähikiipeilyihin heti kun kalliot vihdoin kuivuivat. Ennen kesälomareissua sainkin ihan hyvin ulkokiipeilykertoja alle, mutta varsinkin liidatessa oli edelleen ongelmia pään kanssa ja jopa kakkostellessa outo korkean paikan kammo häiritsi menoa jyrkillä reiteillä. Piti yhtenään tarkistella että onhan se solmu nyt varmasti valjaissa kiinni ja varmistaja hereillä. Juhannuksen aikaan kohti Alppeja lentäessä ei voinut kuin toivoa, että leppoisa Plaisir-pulttaus ja metrien kertyminen auttaisivat palautumaan kesän 2013 kiipeilykuntoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tupla-check ennen pitkälle reitille lähtöä, jolloin ne solmut kyllä tarkistetaan eikä pitäisi olla mitään syytä vilkuilla niitä pitkin reittiä

Aloitettiin kesälomaa ensin rentoutumisviikonlopulla Lyonissa, josta suunnattiin fyysisesti hyvin levänneinä ensimmäiseen kiipeilykohteeseen Ailefroideen. Paikka oli meille ennestään tuttu, ja perusinfran selvittämiseen ei siten tarvinnut käyttää aikaa pientä reiteille lähestymissuunnistusta enempää. Avattiinkin heti seuraavana aamuna pitkien reittien kiipeily suhteellisen räväkästi sporttireitillä Snoopy Direct (6b, 10kp:tä). Pystyin yllättäen hoitamaan ihan kunnialla jopa 6a:n liidit, eikä missään vaiheessa ahdistanut sen enempää korkeus kuin pulttivälitkään. Reitti oli toki ehtaa plasiiria, ja vararäkkiä omia kamuja lähinnä ulkoilutettiin valjaissa. Laskeutuminenkaan ei ahdistanut, ja ensimmäisen päivän menestyksestä rohkaistuneena katsottiinkin seuraavalle päivälle vielä astetta haasteellisempi ja pidempi reitti Les Fleurs Bleus (6b, 11kp:tä).

20150624_093616
Ailefroiden sympaattiselle kylänraitille on aina mukavaa palata. Takana pilkottaa korkeammalla sijaitseva Glacier Blancin ylänkö.
20150624_094814
Skaalaa riittää. Ensimmäinen reitti Snoopy Direct kulkee keskellä näkyvää kalliota ylös kasvillisuuden rajaan asti.

Ailefroiden kiipeilypäivät on aina suositeltavaa kruunata kylän toisen majatalon Engilbergen runsaan illallisen ääressä. Mekään emme tällä reissulla jättäneet yhtään iltaa hyödyntämättä herkutteluun, ja kiipeilyistä palautuminen oli ainakin ravintopuolella gourmet-illallisten ansiosta optimoitu.

20150624_201246
Alkuruoaksi salaatti savustetulla ankalla. Annoskoon puolesta riittäisi kevyesti toimistotyöläisen lounaaksi.

Seuraavana päivänä kun taas lähdettiin jatkamaan harjoituksia olikin sitten joko huono aamu tai väsymys painoi, mutta heti eka kp meni metsään eksyttyäni reitiltä eikä 6a:n liidaaminen edellistä päivää harvemmilla pulttiväleillä muutenkaan sujunut alkuunkaan. Seilattuani aikani väärällä reitillä ja reittien väleissä onnistuin vihdoin poikkaroimaan omalle ankkurille. Tuli vahingossa sooloiltua kaksi kp:tä yhden sijaan, mikä oli kyllä ihan hyvä sillä seuraavaa Mikon liidaamaa osuutta kakkostellessa pelotti niin järjettömästi että kruksissa vollotin jo ääneen kun en päässyt ylös pois roikkumasta ilmavalta kallionkielekkeeltä. Seuraavalla ständillä sitten pidettiinkin pientä kriisipalaveria, ja arvottiin lähdetäänkö alas tekemään jotain ihan muuta. Päätin kuitenkin että jatketaan ylöspäin, koska peloista on vaikea päästä yli niitä pakoilemallakaan. Seuraava kerta olisi vaan ollut vielä vaikeampi. Loppureitillä en tosin liidannut 5c:tä vaikeampaa, ja nekin osuudet ilmavia kohtia kartellen. Mikon osuuden kakkostelu sujui, vaikka reitin keskivaiheilla oleva 6a+-6b-6a+ sarja oli liidaamattakin täyttä tekemistä ensimmäisestä katon ylityksestä viimeiseen jyrkkään pieniotteiseen släbinousuun asti. Sain kuitenkin koottua itseni niin, että kiipeily tuntui pääosin kivalta eikä putoamisen pelko ollut päällimmäisenä mielessä kuten ensimmäisillä köydenpituuksilla.

20150624_142356
Les Fleurs Bleus:n kruksiköydenpituudella. Tuplaköysissä ollessa putoamisen jännittäminen on vähän sama kuin pelkäisi autossa turvavyö päällä. Pelkoon ei vaan tunnu järkipuhe auttavan, vaan pitää olla riittävästi kokemusta alla.
20150623_180036
Plaisir-ständit ovat vähän eri luokkaa kuin epämääräisistä naruista kyhätyt laskeutumisankkurit Lofooteilla. On pulttia, vahvistusnarua ja backuppia. Ja silti vaan osaa jännittää.

Les Fleurs Bleus -reitin huippu nousi korkealle Ailefroiden kylän yläpuolelle, ja huipulta avautuva näkymä palkitsi kiipeilijät monin kerroin. Reitti oli keskivälin poikkaria lukuun ottamatta todella laadukas ja vaikeusasteeltaan harvinaisen yhtenäinen – yhtäkään nelosen hyllyhyppelyä ei tullut rikkomaan kaunista kokonaisuutta. Laskeutumislinjakin oli mietitty huolella, ja se oli pääosin eri kuin kiipeilylinja joten ruuhkaisinakin päivinä alas pääsee ilman turhaa jonottelua. Alun vaikeuksien jälkeen kiivettiin koko 11 kp:tä varsin sutjakasti, ja olkoonkin että ansio liideistä meni pääosin Mikolle juhlistettiin molemmat hyvin alkanutta kiipeilylomaa Engilbergen ravintolan pisimmällä Gourmand illallis-menulla (joka muuten 6 laadukkaan ruokalajin mitasta huolimatta kustantaa uskomattoman vähäiset ~30 euroa).

20150624_163033
Mikko topissa, rauhallisen näköisenä kuten aina vaikka takana on kolmen köydenpituuden liidi jyrkkää pieniotteista släbiä.

Ailefroiden pitkistä reiteistä jäi hieman ristiriitaiset tunnelmat, kun ensimmäisen meni niin hyvin ja toinen sitten taas ei omalta osaltani todella ollut mikään loistosuoritus. Seuraavaksi väliin tuli hieman muunlaista ohjelmaa, kun lähdettiin ylös Ecrinsin jäätikölle kiipeämään greidin puolesta helpompaa mutta olosuhteiltaan haasteellisempaa trädi-reittiä. Edelleen Villen liityttyä seuraan pari päivää myöhemmin kiivettiin ensin yksi päivä yhtä kp:tä Monteronessa ja päälle helppo släbireitti Ponte Brollassa, ennen kuin siirryimme Val Masinon laaksoon Gianettin rifugiolle.

20150626_114202
Ylhäällä Clacier Blancin reunamilla alkoi kiipeily taas maistumaan, mutta kiivettiinkin aika helppoa vaikkakin trädinä. Irtokiveä riitti, mutta ankkurit oli yllättäen varustettu yhdellä pultilla.
20150626_122303
Huippuharjanteella oli silti jännää kun ilmaa riitti molemmin puolin ihan riittävästi..
20150626_123400
..mutta laskeutuessa yllättävää kyllä ei, koska tälläkin reitillä oli todella asiallinen laskeutumisankkuri. Ei olisi ikinä uskaltanut edes toivoa, joten meillä oli iso nippu pakitusnarua turhaan mukana mutta parempi aina niin päin.

Ylhäällä Gianettin majalla oltiin valittu meidän kolmen hengen köysistön ensimmäiseksi koitokseksi Carmageddon (6a), 7kp:tä sekavarmisteista graniittia n.2700 metrissä. Tässä vaiheessa reissua sentään olo pitkillä reiteillä alkoi tuntumaan jo vähän kotoisemmalta, mutta edelleen luovutin suosiolla jyrkät ja/tai märät liidiosuudet muille ja jännitin niitä silti turhan paljon kakkosenakin. Vasta kun olin takaisin Val Masinoon laskeuduttuamme liidaillut yhden kuuman iltapäivän jyrkähköjä vitosen sporttireittejä oikein urakalla, alkoi olla jonkinlaista luottoa omaan kiipeilykuntoon.

LähestyminenCarmageddon
Carmageddonille lähestyminen. Reitti kulki edessä näkyvän, suhteellisen mielenkiintoisen tömpyrän huipulle muttei ihan niin ilmavaa reittiä kuin tästä näkövinkkelistä voisi kuvitella.
Carmageddon
Sivusta nähtynä pilarin takana kulkee kokonainen harjanne, jolla meidän reitti seuraili yhtä keskellä näkyvistä halkeamista.

Reissun kolmannella ylävuoristo-osuudella Dalmazzin majalla alkoi pitkien reittien kiipeily vihdoin tuntumaan siltä miltä pitääkin; omat liidit jännittivät sopivasti silloin kun oli tiukka paikka mutta mitään jatkuvaa kuolemanpelkoa ei ollut enää mörkönä olalla häiritsemässä menoa. Tuntui sanoin kuvaamattoman mukavalta päästä takaisin harrastamaan tätä lajia sellaisena kuin sen pari kesää taaksepäin muistin. Helpotus oli suuri, kun välillä jo ehdin epäillä että pitkät reitit ovat omalta osaltani menneisyyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
A Loba Loban kruksi-köydenpituus oli jo aika tiukka, mutta kun ei enää turhia jännittänyt pystyi keskittymään siihen oleellisimpaan eli kiipeilyyn.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viimeiseksi jäänellä pitkällä reitillä alkoi liidi vihdoin kulkemaan. Toki oli aika helppoa greidin puolesta, mutta pulttivälitkin olivat suhteellisen pitkät eikä omia lisävarmistuksia silti tullut paljoa aseteltua.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Huippu-ständillä 18 köydenpituuden jälkeen yli 3000 metrissä, jee!!

Saa nähdä miten tästä eteenpäin, sillä tätä juttua kirjoittaessa istun jo autossa Ruotsin motarilla matkalla kohti Suomea. Kesäloma alkaa olla lopussa, ja vaikka yhden kp:n ulkokiipeilyä tässä vielä ehtii toivottavasti harrastamaan monta kuukautta, tuntuu kurjalta sanoa hyvästit pitkille reiteille juuri kun ne alkoivat sujumaan. Cassinin reitti jäi kiipeämättä, mutta viime kesäloman lopetukseen ja Stetindille pääsyn epäonnistumiseen verrattuna tuntuu kuitenkin saavuttaneensa jotakin. Olin virheellisesti tottunut pitämään omaa kiipeilyn tasoani kerran saavutettuna pysyvänä kykynä, mitä se ei suinkaan ollutkaan. Vaikka liidipäätä pystyy ja on toki pyritty kehittämään sisätiloissakin, on olo aika lailla eri kun ilmaa on alla satoja metrejä ja seuraavaa pulttia ei aina edes näe kun sitä lähtee tavoittelemaan. Ainakin tuli nyt lyhyessä ajassa huomattua, että henkinen kestävyyskin kyllä kehittyy kun sitä treenaa, vaikka aiemman tason palauttaminen onkin varmasti helpompaa kuin uuden saavuttaminen. Motivaatiota kehittyä edes vähän lisää vielä tänä kesänä on nyt kovasti. Olisikin todella hienoa, jos loppukesä Suomessa on kiipeilylle suotuisa ja työ ei söisi liikaa aikaa ja voimavaroja harrastuksilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Käytiin omilla varmistuksilla ihan virallisessa topissa asti lisäämässä huipun kummeliin pari kiveä lisää.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä riittävästi syytä miksi pitkiä reittejä niin haluaa kiivetä vaikka välillä vähän pelottaakin. Huipulta avautuvia näkymiä ei vaan alhaalta laaksosta näe.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s