Palermosta matkustimme Polizzi Generosan kylän liepeille, jossa majoituimme Agriturismo Cucaan, joka on erittäin suositeltava majapaikka kaikille alueelle suuntaaville. Agriturismoa pyörittävät kolme veljestä ja heidän äitinsä. Perhe viljelee kaikenlaisia hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä luonnonmukaisesti ilman keinotekoisia lannoitteita ja muita myrkkyjä. Näistä ja muista lähiseudun tuoreista raaka-aineista perheen mamma loihtii joka ilta loistavat menut, jotka sisältävät kolme ruokalajia sekä jälkiruuaksi hedelmiä omista puista ja tietysti palan painikkeeksi viiniä ja kahvia. Agriturismolla on myös kaksi hevosta, joista toisella

Päivi pääsi vähän ratsastamaankin maatilan alueella. Minäkin olisin päässyt ratsastamaan, mutta katsoin parhaaksi vielä passailla, koska seuraavaksi päiväksi oli varattu kolmen tunnin hevosretki. Hevosten lisäksi tilalta löytyi kissoja ja melko sekopäinen 5 kk vanha Nesbola-koira. 

Ensimmäisenä Parco delle Madonien päivänä suuntasimme varmuuden vuoksi heti kohti puiston korkeinta huippua Pizzo Carbonaraa. Reitin alku löytyi helposti mutkaisten ja kuoppaisten pikkuteiden takaa. Viittoja ei nyt sentään lähtöpaikalla ollut, mutta kun kartta oli mukana, oli reitin suunta hyvin ilmeinen. Alkumatkasta tallusteltiin leppoisia laidunmaita ja pian päästiin varjoisten metsien siimekseen. Polku muuttui normaaliksi vuoristopoluksi ja nousi pääosin ylöspäin sopivan jyrkästi. Noin 1,5 h nousun jälkeen huippu löytyi. Maisemat oli komeat! Myös Etna olisi näkynyt, mutta eikös juuri siinä suunnassa ollut pilvet edessä. Paluureitti oli hyvin samanlaista polkua kuin nousu ja koko lenkkiin käytimme kolmisen tuntia. Mukava reitti!

Yhteensä vietimme agriturismo Cucassa 4 yötä, eli kolme täyttä päivää. Yksi päivä oli pyhitetty ratsastukselle, josta enemmän toisessa bloggauksessa, joten vielä piti keksiä tekemistä yhdeksi päiväksi. Aurinko kävi melko pian puolen päivän jälkeen miltei sietämättömän kuumaksi, joten kyselimme isäntäväeltämme noin 3-4 h varjoisaa vaellusreittiä ja saimme suosituksen kävellä Rifugio Monte Cerville.

Reitin alkuun pääsimme jo edelliseltä reitiltä tuttua tietä pitkin. Lähtö oli avoimessa tunturimaisessa maastossa. Alkumatkasta kävelimme hiekkatietä ja pian kohtasimme järeän rautaportin, jonka sivulle oli kuitenkin tehty jalkamiehille ja -naisille oma kulkureitti. Ihan muuten hyvä, että majapaikassamme oli mainittu tästä portista. Vai uskaltaisiko sitä Sisiliassa noin vaan kiertää jämäkkää rautaporttia, jossa on tiukasti kielletty läpikulku?

No nyt uskalsi ja samantien reitti sukelsi varjoisaan metsään, jolla meille tätä reittiä oli mainostettu. Jatkoimme eteenpäin ja pääosa reitistä kulki metsän varjossa rifugio Monte Cerville saakka. Tämä vuoristomaja koostui kahdesta rakennuksesta, toinen eli päärakennus oli suljettu, mutta olkikattoinen piharakennus oli avoinna kulkijoille. Rakennus oli ilmeisesti tyyppiä kota, koska keskellä oli tulisija ja katossa savuluukku. Myös puita löytyi, mutta ulkolämpötila ei houkuttanut tulen tekoon. Istuskelimme hetken majassa ja päätimme yrittää paluuta hieman pidempää ympyräreittiä pitkin.

Alkumatka meni hyvin ja oikea risteys ympyräreitille löytyi, mutta ei löytynyt toista käännöstä vaan päädyimme jollekin harjanteelle, ilmeisesti kohtuullisen lähelle Monte Cervin huippua, jotain reittiä pitkin, jota ei ollut meidän kartassa…tyypillistä Sisilian vaellusreiteille…mutta ”kuuluu asiaan” sillä suunnalla… Sisiliassa ei siis kannata lähteä hortoilemaan juuri mihinkään yhtään kauemmaksi ilman karttaa tai opasta. No meitä oli varoitettu kiertoreitin löytämisen vaikeudesta, joten luovutimme ja palasimme samaa reittiä kuin tulimme, jolla silläkin menimme yhdessä kohtaa hieman harhaan. Maastossa kulki merkattuja reittejä selkeästi enemmän kuin oli meidän kartalla.

Ainakin Parco delle Madonie on erinomainen paikka leppoisaan vaelteluun. Etenkin huipuilla on sen verran korkeutta, että korkeus leikkaa pahimman terän kuumuudelta, mutta maastot eivät kuitenkaan ole liian vaativia juuri kenellekään. Puistossa voisi pienellä vaivalla tehdä pidemmänkin vaelluksen majoittumalla pikku kylissä ja maaseudun agriturismoissa. Mielestäni hienoa näissä Italian luonnonpuistoissa on juuri se, että ne eivät ole ”ihmisiltä kiellettyjä” luontoalueita vaan seutuja joissa ihmiset elävät ja työskentelevät luontoa kunnioittaen. Suomessa vaan vähän kaikessa on sama karsinoinnin meininki, kuten ehkä olen joku kerta ”saattanut” mainita… Parco delle Madoniessa voi siis autoilun, syömisen ja patikoinnin lisäksi harrastaa myös vaikkapa ratsastusta, kiipeilyä tai talvella hiihtoa eri muodoissaan. Vuoret on kuin tehty randohiihtelyyn, pari hiihtohissiäkin löytyy ja murtomaahiihtolatujakin tehdään. Hieno lomakohde siis!